Antiaikalainen
Antiaikalainen

Yökirjoittajan todellisuudesta

On kahdenlaisia kirjailijoita: niitä, jotka kirjoittavat aamuisin ja niitä, jotka kirjoittavat öisin.

Eräs tuntemani kirjailija herää joka aamu viideltä ja ryhtyy naputtelemaan tekstiä. Tehtyään töitä yhdeksään asti hän on loppupäivän vapaa kirjoittamisesta.

Olen joskus yrittänyt toimia samoin, mutta en ole onnistunut. En ilmeisesti ole rakentunut niin, että minusta voisi tulla aamuisin kirjoittava ihminen. ”Se on vain tottumuskysymys”, sanoo joku. Ehkäpä. Minulla on päivätyö, joten käytännön syistä olen joutunut omaksumaan yökirjoittajan elämänrytmin.

Toisaalta, en ole onnistunut aamukirjoittamisessa myöskään silloin, kun olen ollut päivätyöstäni pitkillä palkattomilla vapailla romaaneja työstämässä.

Roland Barthes pohdiskelee luentojensa pohjalta koostetussa teoksessa La préparation du roman (englanniksi The Preparation of the Novel) kaiken muun ohessa yökirjoittamista. Ilmeisten käytännön syiden (rauha, hiljaisuus, keskeytymätön yksinolo) lisäksi hän keksii yökirjoittamiselle ”myyttisempiä” ulottuvuuksia, jotka palautuvat kulttuurimme syvärakenteissa piilevään yön ja päivän vastakohtaisuuteen. Esimerkiksi monissa romanttisissa tarinoissa päivä erottaa rakastavaiset mutta yö yhdistää heidät taas. Yö on toinen todellisuus, ja kirjallisesti orientoituneen ihmisen mielessä usein se mielenkiintoisempi. Barthes sanookin, että yökirjoittajalle todellinen elämä alkaa, kun hän Balzacin romaanihahmon tavoin sulkeutuu huoneeseensa, sytyttää lamppunsa ja ”anoo hiljaisuudelta sanoja, yöltä ajatuksia.”

Tekstin mielihyvän asiantuntijana Barthes ymmärtää yökirjoittamisen nautinnot. Toisten nukkuessa ahkeroivaa kirjailijaa eivät kahlitse totunnaisen elämänjärjestyksen vaatimukset, ja hän kokee kieroa tyydytystä saadessaan luoda oman antisosiaalisen ja epäluonnollisen todellisuutensa paitsi tekstiinsä myös olemiseensa. ”Siinä on myös uskonnollinen aspekti”, Barthes arvelee. Yökirjoittaja on hänen mielestään kuin ramadania viettävä muslimi, jonka paasto (tekstistä erossa oleminen) päättyy auringon laskiessa.

On liikuttavaa, että näiden pohdintojen jälkeen Barthes tunnustaa: ”Itse olen aamun kirjoittaja, en koskaan yön, ja ehkä siksi osaan kuvitella mistä yökirjoittamisessa on kyse. Haluaisin työskennellä öisin, mutta ruumiini on kanssani eri mieltä.”

Niinpä. Minäkin osaan kuvitella, kuinka miellyttävää olisi nukutun yön jälkeen istahtaa aamuhämärässä koneen ääreen kirjoittamaan. Siinä vaiheessa, kun heräävän maailman äänet kantautuisivat korviini, olisin ehtinyt tekstissä monta tuhatta merkkiä eteenpäin. Voisin palata toisten ihmisten pariin tyytyväisenä siitä, että olen ehtinyt jo käydä jossain kaukana. Mutta eihän se ole minulle mahdollista. Ruumiini on kanssani eri mieltä.

(Jatkan Barthesin varsinaisista romaanipohdinnoista seuraavassa merkinnässäni).

Kommentit (8)

  1. Janne Kortteinen
  2. Salla Partala

    Aamukirjoittaja tekee minusta erillisen muuhun maailmaan nähden, voisiko sanoa jopa kapinallisen. Kun muut heräävät ja kiireessä nauttivat aamupalansa, jonka jälkeen lähtevät vastuullisesti päivätöihinsä, niin minä istun keittiössä ja pidän kahvinkeittoa kauniina eleenä, ja kirjoitan. En lähde mihinkään, ja monien mielestä en teekään mitään ”hyödyllistä”. Saatan istua keittiönpöydän ääressä puoleen päivään ja oletan ettei kukaan muu pysähdy aamulla, vaikka toki muitakin on, eikä maailma koskaan lakkaa liikkeestä. Silti se ajatus on jotenkin kutkuttavaa, että yökirjoittaminen on ennemminkin luonnonvastaista, mutta aamukirjoittaminen yhteiskuntavastaista.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *