Bill on britti. Billiä vituttaa.

Cannes, 24.6. klo 13.30

Istun Etelä-Ranskassa Cannesissa irlantilaisessa pubissa lounastamassa.

Pääosin briteistä koostuva asiakaskunta on hiljaista. Kolmelta screeniltä näkyy BBC:n Breaking News otsikkonaan: Uk votes to leave.

Väki on vakavana.

He ovat markkinointi- ja mainosalan ihmisiä, jotka ovat itseni lailla Cannes Lions Festival of Creativity -osallistujia.

He ovat siis pääosin korkeasti koulutettuja, hyvätuloisia suurissa kaupungeissa asuvia. Keski-ikäisiä tai nuorempia.

Heidän vakavat ilmeensä ovat ymmärrettävät.

He ovat juuri niitä, jotka olisivat halunneet isänmaansa jatkavan EU:n jäsenenä. Eroa halusivat vähemmän koulutetut, huonompaa palkkaa nauttivat, maaseudulla asuvat ja iäkkäät.

Tutkimuslaitos Yougovin mukaan 50–64-vuotiaista äänioikeutetuista 56 % oli lähtemisen kannalla ja yli 65-vuotiaista lähtöä kannattavien osuus oli jopa 61 prosenttia.

Sen sijaan äänestäjien nuoremmasta päästä, eli 18–24-vuotiaista peräti 75 % äänesti unioniin jäämisen puolesta.

Samainen tutkimuslaitos laski keskiarvo-oletuksen siitä, miten kauan tuon äänestystuloksen kanssa eri ikäluokat joutuvat elämään: nuoret britit, jotka olisivat halunneet jatkaa EU:ssa, joutuvat elämään päätöksen kanssa keskimäärin 69 vuotta. Eroa kannattaneet keskimäärin vain 16 vuotta.

Vieressäni istuva miellyttävä nuori mies esittäytyy Billiksi. Bill työskentelee copywriterinä maineikkaassa lontoolaisessa mainostoimistossa.

Billiä vituttaa ankarasti.

Kello on vasta 13, mutta Bill tilaa jo toisen Gin tonicin. Hän tiedustelee kansalaisuuttani. Vastattuani hän kysyy, onko Suomi hyvä maa asua ja työskennellä. Kerron, että persuissamme on kestämistä, mutta onneksi kannatuksensa on laskusuunnassa. Ja pitkässä ja pimeässä talvessamme. Ja sääntely-yhteiskunnassamme eritoten.

Mutta Bill on sitä mieltä, että Suomi kuulostaa taivaalta verrattuna hänen kotimaahansa. Se on ”maailman persereikä”, sanoo masentunut mainosmaakari.

Bill innostuu purkamaan ketutustaan.

Hänen mielestään vanhat ihmiset, jotka tekevät kauaskantoisia äänestyspäätöksiä, mutta eivät joudu elämään päätöstensä kanssa yhtä kauan kuin nuoremmat, ansaitsisivat vähemmän äänivaltaa.

Ajatus kuulostaa oudolta, mutta onhan siinä puolensa.

Bill korottaa ääntään:

”Entäpä, jos kaikilla olisi lähtökohtaisesti 100 ääntä. Ja siitä sadasta vähennettäisiin ikävuosia vastaava määrä ääniä. Niin että 30-vuotialla olisi siis 70 ääntä 20-vuotiaalla 80, kun taas 75-vuotiaalla enää 25! Näin silloin kun tehdään pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiä kansanäänestyksessä. Tavallisissa vaaleissa toimittaisiin kuitenkin perinteisellä hlö/ääni-periaatteella”, Bill ideoi

Bill kulauttaa geeteen innostuksensa kuivaamaan kurkuunsa. Käytän jutustelutaukonsa kertomalla ymmärtäväni ideansa logiikan, mutta samalla epäileväni ehdotuksen läpimenoa.

Mutta kutsun Billin tervetulleeksi keskustelemaan edustamani toimiston kanssa työskentelymahdollisuuksista, jos vitutuksen määrä ei laske.

Bill ottaa kutsuni vakavasti.

Lupaa soittaa elokuussa.

Sanon, että aikataulu on hyvä. Elokuun alkuun saakka minä lomailenkin, kun työmatkani Cannesiin vaihtuu viikonloppuna häämatkaksi naapurikylään, Nizzaan.

Toivotinkin siis mitä suloisinta suvea Billille.

Ja sitä samaa myös ja läheisillesi.

Ja juhannusta!

Täällä sitä ei  oikein huomaa.

Anzio, 48 ääntä.

Keskustele Billin ideasta täällä.