Jos uskot, että 5G levittää koronaa ja Bill Gates ottaa ihmiskunnan komentoonsa rokotteen avulla, tervetuloa kaverikseni

Kun taannoin innostuin Elina Lepomäen (kok) avauksesta yleisestä ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta, sain kuulla olevani lahtari.

Some-symppasin mielestäni hyvää avausta ja tutkimisen arvoista ideaa, mutta tämä hermostutti entourageni ay-laidan.

Minun epäiltiin menettäneen solidaarisuuteni lisäksi myös järkeni.

Sittemmin kiittelin pääministeri Sanna Marinin (sdp) ajatuksia työelämän muutoksesta raikkaiksi. Mielestäni oli hienoa, että joku ennakkoluulottomasti visioi tulevaisuuden työstä ja tarkastelee tuottavuuden kasvun vaikutuksia työaikaan.

Someni oikea laita pöyristyi. Vihervassari-leimakirves heilahti.

Taisinpa lennähtää muutaman kummankin laidan pusikoissa lymyilevän huutelijan face-kavereistakin. Ikävä kyllä.

Mutta onneksi somessani on vielä kattava nelikenttä: vasen ja oikea sekä edustusta konservatiiveista liberaaleihin. Monenmoista poteroa.

Sellaisissa ihmispoloiset tuppaavat nyhjäämään.

Ja poteroistaan käsin käyvät mielipiteiden asemasotaa. Väijyen vihollisen ajatuksia ja kohdistamalla niihin terävät some-sivalluksensa.

Näin, sillä someen keskittynyt keskustelukulttuurimme ei kannusta kovinkaan kehittävään ajatusten vaihtoon.

Päinvastoin.

Yhdysvaltalainen oikeustieteilijä ja Harvardin yliopiston professori Cass Sunstein sanoo sosiaalisen median kiihdyttävän yhteiskunnallista eriytymistä, kuten saatamme lukea hänen kirjastaan kirjassaan #Republic: Divided Democracy in the Age of Social Media, jota myös Sitran blogi terävästi siteeraa.

Professorin mukaan on inhimillistä, että ihmiset viihtyvät kaltaistensa seurassa, omissa kuplissaan. Sellaisten parissa, jotka jakavat samat arvot ja maailmankatsomuksen.

Mutta demokratian toimivuuden kannalta olisi kuitenkin tärkeätä, että ihmiset altistaisivat itsensä erilaisille mielipiteille, näkökulmille ja ajatuksille. Sellaisille, joita ei ole itse some-käyttäytymisellään valinnut.

Mutta tällaista heittäytymistä eivät viheliäiset algoritmit tue.

Miten sitten altistua erilaisille näkemyksille maailman menosta?

Some-palveluiden kehittäjät ovat suunnitelleet polarisaatiota vähentäviä palveluita, kertoo Aalto-yliopisto uutissivuillaan.

On kehitetty toiminnallisuuksia, jotka voisivat suositella some-aktiiveille heidän omien mielipiteidensä vastaista sisältöä.

Eräänlainen käänteinen algoritmi siis.

Tutkija Matti Nelimarkka ja hänen yhdysvaltalaiset kollegansa julkaisivat aiheesta taannoin artikkelin, johon voit perehtyä tästä.

Tutkijat haastattelivat paria kymmentä suomalaista ja yhdysvaltalaista henkilöä, jotka olivat joko politiikan ammattilaisia tai muuten vaan aktiivisesti politiikasta sosiaalisessa mediassa debatoivia kansalaisia.

Näille julkisille ajattelijoille esiteltiin neljä erilaista sisältöjen suosittelumallia, jotka sopisivat esimerkiksi Facebookin käyttöön.

Ensimmäisessä mallissa palvelu suositteli käyttäjälle hänen näkemyksiensä kanssa ristiriidassa olevaa sisältöä. Eli että some tarjoaisi esimerkiksi persuille maahanmuuttoa puoltavaa sisältöä.

Toinen malli kehotti tutustumaan postaajan ajatusten kanssa vastakkaiseen sisältöön ennen oman mielipiteensä jakamista. Eli että esimerkiksi Putinia tukeva postaaja lukisi ennen mielipiteensä julkaisua Venäjän opposition edesottamuksista. Ja päinvastoin.

Kolmannessa mallissa käyttäjä näki kaverinsa kaverin jakamaa hänen oman mielipiteensä vastaista sisältöä. Ja neljännessä skenaariossa käyttäjä näki omien kavereidensa ja kaverin kavereidensa keskustelevan aiheesta hänen oman mielipiteensä vastaisesti.

Johtopäätös ei yllätä. Lopputulos oli, että hyvää tarkoittavat mallit saattaisivat jopa lisätä poliittista polarisaatiota ja siitä aiheutuvaa poteroitumista.

Haastatellut kokivat, että vaikka palvelun suunnittelulla pyrittäisiin vähentämään polarisaatiota, toisten ihmisten vastakkaisten mielipiteiden kokeminen voi pikemminkin syventää kuilua eri tavoin ajattelevien ihmisten välillä.

Erilaisille mielipiteille on siis vaikea antaa tilaisuutta.

Meillä on suuri kiusaus työntää päämme syvälle some-poteromme pohjamutiin ja altistaa itsemme tulevaisuudessakin vain juuri sellaisille sisällöille, jotka tukevat meidän omia käsityksiämme.

Se, että estää ilmastonmuutoskriittiseksi hairahtuneen kaverin somessa, poistaa ilmastonmuutoskriittisyyden vain blokkaajan näkemästä sisällöstä.

Ei maailmasta.

Eikä se, että poistaa kavereistaan siellä täällä salaliittoja näkevän puolitutun, muuta hänen näkemyksiään. Hän ja muut foliohatut uskovat 5G-teknologian vain Bill Gatesin sanomattoman kieroksi toimeksi ottaa ihmiskunta komentoonsa, vaikket heidän teorioistaan voisikaan feissarista lukea.

Ainut mikä muuttuu on se, että ei tiedä, millaiset ajatukset leviävät maailmalla kulovalkean lailla.

Että hullu maailma muuttuu huomaamatta entistäkin hullummaksi.

Siinä sinä vain kauhistelet kuplassasi, että itse pääministeri on ehdottanut työajan lyhentämistä jo tällä hallituskaudella.

Pakkohan sen on niin olla.

Koska poterossasikin ajatellaan niin.

Tai kiivastut pohtiessasi riistokapitalistien yritystä iskeä viimeinen naula työväenliikkeen arkkuun yleisen ansiosidonnaisen työttömyysturvan muodossa.

Pakkohan niiden on sitä juonia.

Koska kuplasikin on sitä mieltä.

Anzio

Jos olet kanssani samaa mieltä, kommentoi täällä.

Ja etenkin jos et ole.

puheenaiheet tiede yhteiskunta politiikka
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *