Anzion mukaan
Anzion mukaan

Miehelle tämän myöntäminen ei ole helppoa: minulta pääsi itku

Kävellessäni töihin alkuviikosta, maistoin huuliltani suolaisen pisaran.

Se oli kyynel.

Itkin.

Elämänpiiristäni menehtyi vuorokauden sisällä kaksi ihmistä, toisilleen täysin tuntemattomia, toisistaan täysin riippumattomista syistä.

Molemmat lähtivät vieläpä inhimillisesti katsoen aivan liian aikaisin.

Kun vastaanottaa suruviestin kaksi kertaa vajaan vuorokauden sisällä, iskee kumuloituva suru. Suuri osa siitä on surua menehtyneiden läheisten puolesta.

Lähes pakahduttavaa murhetta siitä, että toisilla on suru.

Suru nosti kyyneleet.

Sain itseni kiinni ajatuksesta, että onneksi kukaan ei näe. Että kyyneleeni kuivuu ennen toimistolle saapumistani.

Mutta miksi ajattelin näin? Miksi halusin kätkeä tunteeni? Pitäisikö ihmisen antaa itkun tulla silloin, kun se on tullakseen?

Medical Dailyn mukaan pitäisi, sillä itku auttaa aivoja irrottautumaan surusta. Ikävät tunteet ikään kuin valuvat kyynelten mukana ulos. Itku auttaa kehoa päästämään irti myrkyllisestä stressihormonista.

Itkeminen stimuloi endorfiinien eli kehon kipulääkkeinä toimivien mielihyvähormonien vapautumista aivoissa. Olo on usein itkun jälkeen uupunut, mutta ikävät tunteet ovat ainakin hetken loitommalla. Näin ihminen vapautuu ratkomaan tilannettaan järkevämmin.

Tietokirjalija Timi Gustafson kirjoittaa Huffpostiin, ettei itkua kannata pidätellä, sillä vahvan tunteen tukahduttaminen voi olla vaarallista niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Mutta olin matkalla töihin, voiko työpaikalla näyttää tunteitaan? Tunteita, jotka eivät edes liity työhöni?

Apulaisprofessori Kaisa Snellman kirjoittaa Talouselämään, että tunteiden avoin näyttäminen työpaikoilla hyväksytään riippuen tunteenpurkauksen syystä. Työyhteisön hiljaisesti sallimia surun aiheita ei ole monta. Sellaisia kuitenkin ovat esimerkiksi läheisen kuolema tai avioero.

Esimerkiksi riita pomon kanssa ei ole sallittu itkun aihe. Sellaisen vuoksi pillittäjä tulkitaan helposti joko epäpäteväksi ressukaksi tai juonittelijaksi, joka pyrkii kyyneleiden avulla manipuloimaan muita ja saamaan tahtonsa läpi.

Todennäköisesti yksi syy siihen, että en halunnut näyttää työpaikallani tunteitani oli, että en halunnut itseeni kohdistuvan huomiota. Että muut tuntisivat tilanteen kiusalliseksi. Että he karttaisivat työpanostani.

Pelkoni oli aiheellinen. Tillburgin yliopiston tutkijat näyttivät koehenkilöille kuvaa fiktiivisestä työkaverista. Toisessa kuvassa henkilö kyynelehti, toisessa kuvassa ei. Muuten kuvat olivat identtiset.

Itkevää kollegaa pidettiin lämpimämpänä ja helpommin lähestyttävänä. Häntä oltiin valmiit auttamaan.

Mutta itkupillin apu taas ei kovinkaan monelle kelvannut. Häntä ei haluttu mukaan tärkeään ja kiireiseen projektiin. Professori Niels van de Venin mukaan itkevien työkavereiden osaaminen helposti kyseenalaistetaan ja heitä pidetään vähemmän pätevinä.

Mutta tunteenpurkaus on käännettävissä myös eduksi.

Kun kyyneleitä perusteellaan työhön omistautumisella, itkijää pidetään pätevämpänä kuin muista syistä mielensä pahoittaneita. Kaisa Snelmann kertoo professori Elizabeth Bailey Wolfin suorittamasta kokeesta, jossa  koehenkilöt lukivat tarinan itkuun päättyneestä työpaikkakonfliktista.

Ensimmäisessä versiossa työntekijä kertoi syyksi tunnekuohuunsa työlle omistautumisensa.

Kun taas tarinan toisessa versiossa työntekijä sanoi vaan yksinkertaisesti olevansa tunteikas.

Mikään yllätys ei liene se, että työlleen omistautuneisuudella itkuaan selittänyttä henkilöä pidettiin muita pätevämpänä. Kaksi kolmasosaa koehenkilöistä oli myös valmiit palkkaamaan hänet. Tunteikkaaksi kokeen kuvitteellisessa työpaikkahaastattelussa itsensä kuvailemalle haastateltavalle tarjoaisi työpaikkaa vain alle puolet koehenkilöistä.

Työlleen omistautunut kyynelehtijä viestii siis juuri sitä mitä työnantajat haluavat työntekijöiltään. Että hän panostaa työhönsä ja ottaa sen erittäin vakavasti.

Muuten työelämässä tunteille ei näytä juurikaan olevan sijaa.

Kodin Kuvalehden mukaan itku onkin yhä enemmän tai vähemmän tabu molemmille sukupuolille: itkevä nainen on arvaamaton, sekopää tai kerjää huomiota. Itkevä mies taas koetaan helposti heikoksi, naismaiseksi tai mamikseksi.

Yleistysten ansiosta useimmat meistä tuntevat laillani tarvetta peitellä suruaan.

Vaikka surullekin on sijansa.

Parempaa alkavaa viikkoa

Anzio

Keskustelu jatkuu täällä.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *