Miksi MTK ja maajussit haukkuvat suomalaisia laiskoiksi romantikoiksi?

Marjatilayrittäjä Simo Rasimus avautui Ylelle 27.4.  Hän sanoi, että kun nopeat ukrainalaispoimijat jäävät kotiin, joutuu maajussi palkkaamaan tuplasti suomalaisia, sillä he ovat puolet huonompia marjanpoimijoita kuin itäeurooppalaiset kollegansa.

Samassa kuorossa lauleli myös Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola. Näin hän vertaa Iltalehdelle suomalaisen ja ukrainalaisen marjanpoimijan tehokkuutta ja kustannuksia:

”Jos asiaa yksinkertaistaa siten, että ulkomailta tulee henkilö, joka kerää puolta enemmän kuin kotimainen, niin joillekin voi olla mahdottomuus palkata tuplahenkilökuntaa.”

Ja MTK-pamppua säesti savonlinnalainen mansikka- ja vadelmaporho Jari Tauren. Hänkään ei usko saavansa tarpeeksi osaavaa ja motivoitunutta henkilökuntaa Suomesta.

”Ukrainalaiset ovat ahkeria, motivoituneita ja keräävät isoja kilomääriä. En mollaa suomalaisia, mutta ei se vain tule onnistumaan”, hän sanoo suomalaisia mollaten.

Paitsi osaamattomiksi ja patalaiskoiksi vetelehtijöiksi, intoutui viljelijä soimaamaan suomalaisia myös hupsuiksi taivaanrannanmaalareiksi.

Maatalousyrittäjä epäili, että maalle sesonkitöihin hakeutuvat suomalaiset etsivät elämäänsä vain ”maalaisromantiikkaa”.

Tauren sai suomalaiset potentiaaliset maatilatyöntekijät kuulostamaan työtä vieroksuvilta lusmuilta; että härmäläiset olisivat auringonoton lomassa vain keräilevinään tunnin pari mansikoita ja lyllertäisivät sitten biksuissaan aurinkorasvan iholla kärytessä terasseille Aperol Spritzejään siemailemaan.

Onkohan tässä ihan koko totuus?

MTK:n toiminnanjohtajan Jyrki Wallinin mukaan tilat noudattavat palkkauksessa Maaseudun työnantajaliiton ja Teollisuusliiton välistä työehtosopimusta, jossa minimipalkka on noin 9 – 11 euroa tunnilta työn vaativuuden mukaan, tietää Aamulehti kertoa.

Vai noudattavatko?

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Daria Krivonos tutkii ukrainalaisten työntekijöiden oloja Puolan palvelusektorilla. Kun Suomessa alettiin kohuta maatalouden kausityövoimasta, hän päätti selvitellä ukrainalaisten kausityöntekijöiden työoloja myös suomalaisilla maatiloilla. Krivonos julkaisi selvityksensä tuloksia rasismin vastaisten tutkijoiden Rasismista ja rajoista -sivustolla otsikolla Ukrainian farm workers and Finland’s regular army of labour.

Kirjoitus on monin paikoin karua luettavaa.

Kuten Wallin edellä hehkutti, maatilayrittäjät väittävät maksavansa tunnollisesti työehtosopimusten mukaisia palkkoja. Mutta Krivonosin haastattelemat ukrainalaiset puolestaan kertovat, että heidän tuntipalkkansa jää todellisuudessa usein vain 5,57 – 6,50 euroon.

Eräs nimettömänä pysyttelevä kausityöntekijä kertoi Krivonosille työnantajan tuntipalkkakikkailusta:

”Jos teen töitä 200 tuntia kuudella eurolla, tienaan 1 200 euroa. Mutta maatalousyrittäjä jakaakin 1 200 euron sopimuksen mukaisella 8,57 euron tuntipalkalla, ja näin palkkalaskelmassa näyttääkin siltä, että teen vain 140 tuntia. Paperilla kaikki näyttää oikealta enkä voi valittaa asiasta.”  

Sama henkilö jatkoi, että viikot ennen juhannusta ihmiset enemmän tai vähemmän pakotettiin tekemään sopimusten vastaisesti ylipitkiä työpäiviä, jotta tuotantotavoite saavutettaisiin.

Eräs toinen ukrainalainen puolestaan laski, että hänen ryhmänsä työskenteli sesonkina peräti 20 tuntia vuorokaudessa jopa kahden viikon ajan, jotta viljelijä saa myytyä suuremman osan sadosta parempaan hintaan.

Poimijat myös kertoivat joidenkin viljelijöiden valittavan, että työväki käy vessassa aivan turhan tiuhaan.

Vessakäyntien vahtiminen näyttääkin olevan marjanviljelyssä keskeistä. Halikkolaista Rannikon puutarhan yrittäjää haastatellut Helsingin Sanomat välittää yrittäjien käsityksiä suomalaisen työvoiman huussihommista: ”Suomalaisnuorella taas saattaa mennä puoli tuntia pelkkään vessareissuun puhelimen kanssa.”

Vaikka Krivonosin haastattelemat poimijat eivät edusta kovinkaan kattavasti täällä työskenteleviä ukrainalaisia kausityöntekijöitä, jotain vierastyöläisten asemassa lieneekin vinossa, sillä tutkija ei ole huolinensa yksin.

Myös Teollisuusliiton sopimusasiantuntija Riikka Vasama on kiinnittänyt huomiota ukrainalaisten poimijoiden kohteluun marjatiloillamme.

Hän sanoo Taloussanomille, että osa maatalousyrittäjistä pyrkii käyttämään hyväksi kaikkia mahdollisia työehtosopimuksen porsaanreikiä tai yrittää venyttää työehtoja jopa laittomuuksiin saakka: on tiloja, jotka eivät maksa sopimuksen mukaisia korvauksia, kuten sunnuntai- ja ylityölisiä sekä lomakorvauksia. Usein poimijoiden asumisoloihin nähden varsin korkealta kuulostavat asumisedut vähennetään palkoista. Perehdyttämispalkka on 90 prosenttia sovitusta – eli käytännössä aina minimipalkasta – ja sitä voidaan maksaa kaksi kuukautta tai lyhyissä työsuhteissa enintään puolet työsuhteen ajasta. Ja näin myös toimitaan – oli tarvetta perehdyttämiselle tai ei.

Ja niin edelleen.

”Maatalouden ulkomainen työvoima on näkymätön ongelma Suomessa. Olen ollut jo pitkään hyvin huolestunut heidän työoloistaan”, Vasama kiteyttää.

Mutta ukrainalaiset, jotka ovat maksaneet pitkän pennin välittäjille ja välistävetäjille siitä ilosta, että pääsevät töihin Suomeen, eivät halua vaarantaa ansioitaan kantelemalla vieraassa maassa viranomaiselle kohtelustaan.

Suomalaiset eivät välttämättä alistuisi kohtaloonsa yhtä säyseästi.

Mieleen nouseekin kysymys, että onkohan MTK:n ja maatalousyrittäjien estottomaan ulkomaisen työvoiman ylistämiseen sittenkään ainoa syy meidän poispilattujen, laiskojen, osaamattomien ja romanttisuuteen taipuvaisten suomalaisten kertakaikkinen kehnous.

Vai löytyisiköhän asiaan raadollisempiakin selityksiä?

Pohditaanpa sitä yhdessä täällä.

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille teille romanttisille laiskimuksille!

Anzio

Kommentit (3)
  1. Pipsa Mäntykangas
    25.5.2020, 10:25

    Hyvä kirjoitus, harmi että vasta nyt törmäsin blogiisi.
    Asia itsessään ei naurata,mutta tirskahtelin välillä hersyvään kirjoitustyyliisi.
    Sait minusta fanin👍

    1. anssijarvinen
      25.5.2020, 11:03

      Kiitos! Kiva kun maistui 😃

  2. Yleisemmällä tasolla tuo ikuinen valitus suomalaisen työntekijän huonommuudesta, verrattuna nyt vaikka ukrainalaiseen, nostaa esiin ratkaisemattoman yhtälön. Kun vertaa yhteiskuntia keskenään, jolloin kriteerinä voi olla tekninen kehitystaso, eri hyvinvoinnin osatekijät, kansalaisten onnellisuus, koulutus, terveydenhuollon taso, lähes mitä hyvänsä, aina päädytään suomalaisen paremmuuteen ja sitä myös maailmalla mielellään hehkutetaan.
    Miten ihmeessä näin voi olla, jos nuo iänikuiset valittajat ja maanmistensä mollaajat puhuvat totta? Miten patalaiska kansa on kaiken tämän saanut aikaan?
    Herää myös toinen kysymys: Miksi ihmeessä nuo samaiset mansikankasvattajat eivät siirrä elinkeinoaan edes väliaikaisesti sinne Ukrainaan? Sinne kyllä otetaan vastaan, siellä on hedelmällinen mustamulta, edulliset tuotannontekijät ja niistä yksi, rajaton halvan ja ahkeran työvoiman saatavuus (jos palkka maksetaan euroissa) .
    10 vuotta kun jemmaa ekstravoitot pankkitilille, on turvallista palata Suomeen tekemään investointeja.
    Mutta ei. Jokin Suomessa enemmän kiehtoo ja sen täytyy olla täysin ylivertaista. Älkää nyt sanoko, että se on isänmaallisuutta. Tuolla sanalla ei ole suomalaisen yrittäjistön parissa ole ollut sisältöä enää viiteenkymmeneen vuoteen. Paitsi tietysti juhlapuheissa ja poliittisessa retoriikassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *