Pääministeri Sipilä. Ja kun media jurppii.

“Minä kestän sen, että minua hakataan median puolelta, mutta sitä en hyväksy, että lapset ja sukulaiset vedetään asemani vuoksi lokaan.”

Näin uhriutuvasti pääministeri Sipilä viittasi blogissaan Ylen uutiseen, jossa kerrottiin pääministerin sukulaisten omistaman firman saaneen mittavan tilauksen Terrafamelta.

Siis siltä samaiselta Terrafamelta, jonka mainosmannekiinina Sipilä on estoitta esiintynyt. Katso vaikka.

Pääministeriä jurppi, että Suomessa journalisti kertoo pääministeritasoisesta kytköksestä. Vaikka siitä kertominen on normaalia vallankäyttäjän sidonnaisuuksien taustoittamista.

Mutta Sipilän mielestä median pitäisi olla tällaisista asioista vaiti.

Niistä ei saisi hiiskua.

Vaikka asia on jotakuinkin päinvastoin: länsimaisessa sananvapaassa demokraatiassa journalisti ei oikein voisi jättää ottamasta asiaa esille siitä tietoa saatuaan.

Eikä tämä ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun media on jurppinut pääministeriä.

Reilu vuosi sitten, 16. syyskuuta 2015 Sipilällä ei vielä ollut päässään sponsoripipoa, kun hän piti oloissamme poikkeuksellisen tv-puheen.

Voit muistisi virkistämiseksi katsoa sen tästä.

Sipilä perusteli puheessaan hallituksen kaavailemia leikkauksia ja vetosi työmarkkinaosapuoliin, jotta ne etsisivät korvaavia keinoja estää moiset leikkaukset.

Koska pääministerin tv-puhe ei ole perinteisesti kuulunut poliittiseen kulttuuriimme, toimi herätti laajalti mielenkiintoa.

Niinpä esimerkiksi Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Jouni Tilli kirjoitti tähän linkitetyn “Pääministeri Sipilän pelastuskertomuksen.”

Kirjoituksessaan Tilli sanaili muun muassa, että:

”Sipilän televisiopuhe on kuin stereotyyppinen luterilaisen papin saarna: esitystapa on asiallinen, suorastaan puisevahko, ja syntiosa on melkoisen pitkä armo-osaan verrattuna.”

Tillin kirjoitus julkaistiin Politiikka.fi-sivustolla tiistaina 22.9.2015 hieman ennen yhtätoista aamupäivällä.

Ja juttuun linkattiin Jyväskylän yliopiston Facebook-sivulla vähän myöhemmin.

Mutta yllättäen reilun tunnin kuluttua linkki kirjoitukseen poistettiin.

Yliopisto ilmoitti Twitterissä poistaneensa linkin, koska

”linjamme mukaan kanavissamme ei oteta poliittisesti kantaa. Oma arviointivirhe.”

Jyväskylän yliopiston viestintä- ja markkinointipäällikkö Miikka Kimari kertoi Helsingin Sanomille, ettei mikään “ulkopuolinen taho” ole ollut yhteydessä yliopiston viestintään.

Samaa vakuuttivat myös Facebook-linkin poistamispäätökseen osallistuneet yliopiston hallintojohtaja Kirsi Moisander ja yliopiston lakimies Sanna Anttilainen.

Jouni Tilliä ei yliopiston vakuuttelut kuitenkaan vakuuttanut.

Tilli piti mahdollisena, että pääministerin kanslia olisi närkästynyt kirjoituksesta ja painostanut yliopistoa poistamaan linkin.

Näkemystään Tilli perusteli sillä, että hän oli lähettänyt kirjoituksensa muiden tahojen lisäksi myös pääministerin erityisavustaja Riina Nevamäelle sekä pääministeri Sipilälle itselleen juuri ennen yliopiston ”sensuuripäätöstä”.

Näin siis vuosi sitten.

Mutta mennäänpä vielä vuosi taaksepäin. Syksyyn 2014.

Silloinkin Sipilää jurppi.

Toimittaja Teppo Kuittinen jututti Sipilää lauantaina 25. lokakuuta Yrittäjäpäivillä, kertoo Journalisti.

Jutustelusta syntyi myös juttu Yrittäjät.fi-sivustolle.

Haastattelussa Sipilä ehdotti kuntien ja valtion työntekijöiden vähentämistä kymmenillä tuhansilla.

STT siteerasi juttua, ja se lähti lentoon.

Syntyi kohu.

Seuraavana päivänä, eli sunnuntaina 26.10. Yrittäjämedioiden päätoimittaja Kimmo Koivikko soitti Kuittiselle.

Päätoimittaja kertoi, että Sipilän esikunnassa oli noussut jutusta melkoinen haloo.

Koivikko sanoi, että juttua pitäisi korjata ainakin lisäämällä sana ”suhteellinen” bruttokansantuotetta käsittelevään kohtaan, koska oli syntynyt porua siitä, onko julkisen sektorin koko todellakin 58 prosenttia bkt:stä. “Suhteellinen” -sanan lisääminen päästäisi haastatellun pälkähästä.

Koivikko halusi tarkistaa toisenkin kohdan. Tämä oli Koivikon mukaan ”vakava” paikka: oliko Sipilä todellakin sanonut, että työntekijöitä pitäisi vähentää roimasti?

Haastattelunauhalta oli kuultavissa, että Kuittinen oli tarkentanut kysymystään Sipilälle:

”Siis kymmeniä tuhansia virkamiehiä vähemmän?”

”Kyllä”, vastasi Sipilä tallenteella.

Tämä kelpasi Koivikolle.

Faktat olivat hänenkin mielestään kunnossa.

Mutta Kuittisen työsuhde ei.

Maanantaina Kuittinen sai potkut.

Yrittäjien varatoimitusjohtajan ja vastaavan päätoimittajan Anssi Kujalan mukaan Kuittisen työstä ei ollut löytynyt aiemmin moitteen sijaa.

Sitävastoin kiitosta hän kylläkin oli ansainnut.

Hyvät jutut olivat keränneet hyvin klikkauksia ja tuoneet positiivista mainetta medialle.

Kuittinen sekä Journalistiliiton silloinen puheenjohtaja Arto Nieminen epäilivät, että työnantajan ylireagoi Keskustan puoluetoimistossa syntyneeseen härdelliin.

Kuittinen riitautti jutun.

Aivan kuten Jyväskylän yliopisto, niin Yrittäjätkin kiisti tapauksen kaikki yhteydet Sipilän lähipiiriin, esikuntaan tai Keskustan puoluetomistoon.

Näin vaikka Sipilän avustaja Riina Nevamäki myönsi keskustelleensa jutusta Koivikon kanssa.

Hän kylläkin piti sittemmin pöyristyttävänä ajatusta, että Suomen Keskusta olisi muka vaatinut toimittaja Kuittisen irtisanomista.

Niin varmaan pitävät kaikki muutkin.

Se olisi kerrassaan pöyristyttävää.

Mutta mahdollista.

Onhan pääministeri Juha Sipilä itsekin todennut MTV:lle, että sananpaus jää voimapolitiikan varjoon.

Niinpä.

Keskustelu jatkuu täällä.

Sananvapaata alkavaa viikkoa.

Anzio

Kommentit (3)
  1. Kirsti-täti
    28.11.2016, 13:45

    Ei pääministerin esikunnan tarvinnut vaatia toimittajan erottamista. Kyllä päätoimittaja / yliopiston johto ymmärtää säikähtää jo pelkästä yhteydenotosta. Yliopiston johto nykyisessä rahoitustilanteessa jopa ilman yhteydenottoa.

  2. Moni ennenkin vaikeita tilanteita nähnyt kertoi minulle, että hallitukset eivät ole saaneet maan ASIOITA MENEMÄÄN niinkuin toivomus olisi. Tässä taisi raottua nyt yksi syy siihen: kommentoidaan mediassa aina kutakin kysymystä ns poikamaisen reippaasti ja sitten joudutaan ihmettelemään ja selittämään parhain päin. Voisi suunnitella, päättää ja viedä käytäntöön valmiiksi pureksittuja asioita. JA NIISTÄ TIEDOTTAA JNE.

    1. Taina Madol
      1.12.2016, 09:42

      Eero Aalto, olet oikeassa! Näinhän asiat on aiemmin hoideltu, järjestyskin on oikea.
      Ei Sipilän aikana. pohtivat jotain asiaa, esittävät sen ns. “puoliraakana”, kun asiasta on noussut meteli, osa on hyväksyviä, suurempi osa huomaa sen puutteet.
      Sipilä joutuu vetämään asian takaisin, suuttuneena kiukuttelee aikansa, ei halua antaa periksi, koska hänen mielestään, vain HÄN on oikeassa! Uhkailee tekeväsä, sitä sun tätä, jos ei suostuta! jne. Hän on narsisti luonteeltaan.
      Nyt kysymyksessä olevasta asiasta, kyllä ainakin meidän perheessä puhutaan myös liikeasioista!
      Ei kukaan ole tietämätön, toistensa liiketoimista, päivastoin, neuvomme ja autamme toisiamme, kysehän on koko suvun menestyksestä! Jos joku huomaa, että “sieltä” voi saada puhtia yrityksen parempaan menestykseen, ilman muuta sellainen pitää käyttää hyväkseen!
      Edellä olevan tavan perheen toiminnasta, Sipilä kiistää ehdottomana. Hän ei muka tiedä, mitä ja kuka omistaa mitäkin, jopa lapsistaan???
      Anteeksi, mutta en usko sanaakaan, Sipilän puheista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *