Se nyt vaan on tyhmää uskoa vaalilupauksiin. Ihan tutkitustikin

YK:n yleiskokous julisti syyskuun 15. päivän kansainväliseksi demokratiapäiväksi vuonna 2007. Vaikka päivää ei tavatakaan juhlia kovin riehakkaasti, YK haluaa näin muistuttaa vuosittain maailman päättäjiä ja meitä kaikkia demokratian tärkeydestä.

Mitä demokratialle kuuluu?

Meidän, jotka olemme syntyneet demokratian läntiseen mallimaahan, on vaikea ymmärtää sitä faktaa, että maailman väestöstä pahaiset 4,5 prosenttia elää täysin demokraattisissa maissa. Hämmentävän prosenttiluvun paljastaa sveitsiläisen IMD World Competitiveness Centerin professori Arturo Bris artikkelissaan The falling star called democracy.

Ja likimain 45 prosenttia ihmisistä elää puutteellisessa demokratiassa ja peräti kolmannes maailman asukkaista on alistettu autoritaariselle hallinnolle.

Meidät on kasvatettu uskomaan, että demokratia on ollut antiikin Kreikasta lähtien paras järjestelmä hallinnoida kansoja ja kansakuntia.

Mutta puutteellinen demokratia ei ainakaan ole suoranainen este maan pärjäämiselle kansainvälisessä kilpailussa.

IMD:n tuoreimmassa kilpailukykyvertailussa maailman kymmenestä kilpailukykyisimmästä taloudesta peräti neljä – Singapore, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat ja Hong Kong sekä Qatar  – eivät ole täysin demokraattisia. Jotkut jopa perin kaukana siitä.

Mutta juuri edellä mainitut maat ovat petranneet taloudellista menestystään viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Vähemmän demokraattisten maiden menestys kansainvälisessä vertailussa on siinä mielessä huono juttu, että moiset maat tarjoavat houkuttavan roolimallin monelle vallanhimoiselle hallinnolle eri puolilla maailmaa.

Ja mallia on myös otettu: maailma on nyt IMD:n mukaan vähemmän demokraattinen kuin kymmenen vuotta sitten.

Mainittakoon vielä, että IMD:n vuoden 2016 kilpailukykyvertailun mukaan kymmenen maailman korruptoituneinta taloutta olivat demokratioita.

Mutta suurin demokratian vihollinen on kuitenkin äänestäjä.

Georgetownin yliopiston professori Jason Brennan painottaa kirjassaan The Case against Democracy äänestäjien välinpitämättömyyden olevan yksi suurimmista uhista nykyaikaisille demokratioille.

Brennan kirjoittaa äänestäjien jakautuvan kolmeen luokkaan.

  • Sellaisiin, jotka eivät vaivaudu perehtymään politiikkaan, mutta kutenkin äänestävät. Ja täysin tietämättöminä siitä, mitä annetulla äänellä tehdään.
  • Toisen suuren luokan muodostavat ne, jotka fanittavat sokeasti omaa puoluettaan kuin jalkapallojoukkuetta. He eivät piittaa puolueensa saavutuksista ja tulevaisuuden skenaarioista.
  • Kolmannen luokan – huomattavan vähemmistön – muodostavat rationaalisesti toimivat ja ajattelevat, tietoa keräävät ja sen pohjalta harkiten äänestävät kansalaiset.

Koska kaksi ensin mainittua ryhmää muodostavat merkittävän enemmistön, Brennanin mukaan valistuneimmat näkemykset eivät yleensä pärjää demokraattisissa vaaleissa.

Vaalien tulokset voivat kääntyä yhteisen hyvän kannalta jopa katastrofaalisen huonoiksi, kuten olemme viime vuosina saattaneet havaita.

Se nyt vaan on tyhmää, mutta niin ovat äänestäjätkin.

Näin ainakin, jos LiveScience-verkkosivustoon on uskominen. Sen laajan artikkelin mukaan tiedemiehet löytävät demokratian häämöttävän kriisin suurimmaksi syyksi ihmisten tyhmyyden.

Tutkijoiden mukaan demokratia on teoriassa hyvä idea, mutta käytännössä se toimii huonosti, koska ihmiset eivät yksinkertaisesti ole riittävän älykkäitä tukemaan fiksuja uudistuksia ja vastustamaan huonoja.

Demokratian toimivuus perustuu siis olettamukselle, että ihmiset tunnistavat vaaleissa parhaan ehdokkaan tai parhaat poliittiset linjanvedot.

Mutta näin ei ole.

Siksi demokraattiset vaalit tuottavat pikemminkin korkeintaan keskinkertaisia johtajia ja linjauksia, LiveSciense summaa.

Talouselämä puolestaan kertoo Cornellin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan asiantuntemattomat ihmiset ovat kykenemättömiä arvioimaan muiden ihmisten pätevyyttä tai heidän ideoidensa järkevyyttä.

Tavallisen kaduntallaajan on vaikea arvioida esimerkiksi veropoliittisia linjauksia ja niiden syy- ja seuraussuhteita.

Siksi on myös vaikeaa tunnistaa, ketkä ehdokkaat vaaleissa oikeasti tietävät asioista jotain eivätkä ainoastaan väitä tietävänsä.

Eikä osaavat ehdokkaat tule älykkäine linjauksineen valituiksi, koska useimmat ihmiset eivät yksinkertaisesti ymmärrä ehdokkaan ideoiden nerokkuutta.

Näin käy, sillä useissa tutkimuksissa on havaittu ihmisten arvioivan paitsi omat älylliset ominaisuutensa, myös esimerkiksi vaaleissa ehdolla olevien poliitikkojen älylliset resurssit totaalisen väärin.

Äänestäjät eivät siten tunnistaneet tutkijoiden järjestämissä vaalisimulaatioissa lainkaan sellaisten ehdokkaiden johtajantaitoja, jotka olivat äänestäjän omia taitoja paremmat.

Parhaita ehdokkaita ei siis yksinkertaisesti tunnisteta parhaiksi.

Siksi vaalien voittajina juhlitaan henkilöitä, joiden johtajataidot ovat korkeintaan hieman keskimääräisiä parempia.

Arturo Bris kirjoitti 2017:

”Alan tutkijana en voisi suositella millekään maalle   –   etenkään nuorelle valtiolle   –   pyrkimistä demokraattiseksi hinnalla millä hyvänsä. Varsinkaan kun otetaan huomioon järisyttävät tulokset, joita eräät demokraattiset prosessit ovat viimeksi kuluneen vuoden aikana tuottaneet.”

Näillä professori Bris viittaa Yhdysvaltojen presidenttivaaleihin sekä Iso-Britannian Brexit-äänestykseen.

Vaikka löytyy niitä esimerkkejä lähempääkin.

Sinisilmäinen uskominen viime eduskuntavaaleissa annettuihin ylenpalttisiin vaalilupauksiin on sekin paljastumassa katkeraksi virheeksi.

Mutta sellaisia me äänestäjät siis tutkitusti olemme.

Vähän liian tyhmiä arvioimaan lupauksen antajan johtamistaitoja.

Anzio

Keskustelu demokratian nykytilasta jatkuu täällä.

Kommentit (1)
  1. Jospas Anzio malttaisi odottaa vaikka muutamankukkauden mutta mielluummmin vuoden ennekuin alkaa puhumaan vaalilupausten pettämisestä. Milloinkas joku hallitus olisi todentanut todeksi kaikki vaalilupauksensa, varisinkaan parissa kuukaudessa, sitä ei ole tainnut tapahtua koskaan? Edellinen todensi kyllä melko pikapikaa että kaikki mitä luvattiin ettei varmasti tehdä tehtiin ensimmäiseksi ja lopulta koko vaalikausi yritettiin saada maa tuhotuksi. Ei tainnut Anzio siitä valittaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *