Seksuaalinen ahdistelu ei ole vanhojen kaljujen miesten yksinoikeus

Ruka 18.3.

Kunnon lipat.

Vauhtia Ski trackin mukaan 80 km/h.

Ei onneks sattunut mitään, mutta johtui siitä, että kantit kuluneet.

Vein skimbat huoltoon.

Viikko Val’d Iseren rinteillä ja pari päivää näillä omilla tehneet tehtävänsä. Mestari tseggas, sanoi, että eihän näillä voi pysyä pystyssä.

“Tiedän”.

Tunnin kestää.

Tulin lounaalle.

Lounaalla murteesta päätellen turkulainen naiskolmikko. Siinä 40 – 50 välissä.

Huoliteltuja.

Rouvat nauttivat lounaidensa painikkeeksi kallista valkoviiniä.

Tilasivat lisääkin.

Minä viereisessä pöydässä.

Hiljainen hetki.

Tunsin, että tuijottivat.

Yksi heistä:

“En ole pitkään aikaan saanut kaljua.”

Kaikki kolme kihersivät.

Kuulin.

Se oli kuultavaksi tarkoitettu.

En reagoinut.

En katsonut heitä, tunsin katseensa.

“Eiks toi ois aika söpö”

Taas kihertelyä.

Ja kuumotusta niskassa.

“Kalju ois nasta reisien välissä.”

Olen vaivautunut.

Niin vaivautunut, että poistun.

Lasken pari laskua.

Viimeisen kämpän nurkille.

Naiskolmikko on ala-asemalla.

“No nyt se tuli.”

“Seurasiks sä meitä?”

Totuudenmukaisesti kielsin seuranneeni.

Kämpälle ala-asemalta snadi nousu.

Ämmillä sama suunta.

“Voisitko tuupata vähän tässä ylämäessä vaikka tästä kohdasta”,

yksi akoista sanoo vahvalla turunmurteella osoittaen läskiä ahteriaan.

En tuupannut.

Mutta mietin, että ahdistelu ei ole kivaa.

Sukupuoleen, ikään tai edes hiusten määrään katsomatta.

Mutta hyvää viikonloppua!

Anzio

Keskustele aiheesta täällä

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (1)
  1. Mikko Mallinen
    17.10.2017, 18:58

    #metoo Pahimpia ahdistelijoita ovat oikeasti keski-ikäiset, ylipainoiset siiderinlitkijäakat. Kesäaikaan ei voi Sörkässä tai Malmintorilla kävellä terassin ohi ilman, että huudellaan perään. Härskejä ehdotuksia, ei ole mukavaa. Järjestäen kaksi kertaa minua varttuneempia, vailla realiteetteja. Miksi ongelmaa ei nosteta esiin? Koska sovinistimiehet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *