Dr. Evil vastaan Kansanpankkiiri
Kepun Juha Sipilä ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki kiistelevät julkisuudessa siitä, pitäisikö valtion myydä omaisuuttaan velan ottamisen sijasta. Sipilä on sitä mieltä, että velkaa ei pitäisi enää ottaa, vaan pitäisi myydä valtion omaisuutta ja lisätä tällä tavalla “kasvua ja tuottavuutta”. Arhinmäki puolestaan sanoo, että Sipilän myyntiehdotus on järjetön. Valtionyhtiöistä saadaan enemmän tuottoa kuin valtion velasta maksettava korko eikä niitä pidä myydä. Kumpi on oikeassa? Kuten joskus politiikassa käy, ei kumpikaan.
Otetaan Sipilän ehdotus käsittelyyn ensin. Onko jotain väliä sillä maksaako asioita myymällä omaisuutta vai ottamalla velkaa? Ei. Kummassakin on kysymys ihan samasta asiasta. Kun ostoksilla pohdit käytätkö taskussasi olevaa käteistä vai luottokorttia, ei valitsemasi maksutapa vaikuta varallisuuteesi. Jos maksat käteisellä, sinulla on vähemmän käteistä ja vähemmän velkaa. Jos maksat kortilla, sinulla on enemmän käteistä mutta myös enemmän velkaa. Varallisuustasosi on sama maksutavasta riippumatta.
Tilanne on ihan sama valtiolla, jolla on taskussaan valtionyhtiöiden osakkeita ja luottokortti rahoitusmarkkinoille. Velanotto ja omaisuuden myynti tarkoittavat kumpikin ihan samanlaista varallisuuden purkamista julkisten menojen rahoittamiseksi.
Sipilä voisi siis yhtä hyvin ehdottaa lisävelan ottamista kasvun ja tuottavuuden parantamiseksi eikä hänen ehdotuksensa sisältö lainkaan muuttuisi.
Mutta Sipilän kiistakumppanin Arhinmäen väite siitä, ettei hyvin tuottavaa omaisuutta kannata myydä ei ole tämän järkevämpi. Valtion omistaman yrityksen myyntihinta on suurin piirtein kaikkien siitä tulevaisuudessa saatavien tuottojen arvo. Miksi? Jos valtio yrittää pyytää yrityksestä hintaa, joka on korkeampi kuin yrityksestä saatavien tulevien tuottojen arvo, kukaan ei halua ostaa. Kauppa ei yksinkertaisesti kannata ostajalle. Valtion ei taas tarvitse tyytyä alempaan hintaan, koska tulevien tuottojen arvoa vastaavalla hinnalla yritykselle löytyy ostaja. Näin ollen valtionyhtiön myyntihinta on sen tulevien tuottojen arvo.
On siis aivan sama, myykö valtio yhtiön vai pitääkö sen. Jos jätetään myymättä, yhtiön tuotot virtaavat valtion kassaan joka vuosi. Jos yhtiö myydään, kaikki tulevat tuotot saadaan kerralla. Jos valtion omistaman yhtiön odotetaan tahkoavan paljon rahaa, tämä näkyy siinä, että siitä saatava hinta on korkea. Jos yhtiö on huono, siitä saatava hinta on alhainen.
Sipilän ja Arhinmäen kiista on siis jokseenkin surkuhupaisa. Miehet ovat onnistuneet saamaan aikaan kiihkeän keskustelun, jossa kumpikin on väärässä ja vieläpä asiasta, jolla ei ole väliä.
Kirjoitusta ei muuten pidä lukea niin, että Asiattomassa ei kannatettaisi valtion omistusten myyntiä. On hyviä syitä, miksi valtion ei pitäisi toimia yritysten omistajana. Mutta omaisuuden myynnin perustelu sillä että velanotto vähenee ei ole järkevää.
Asiaa voisi pohdiskella myös valtion teoreettisen yhden miljardin euron lisäinvestointitarpeella. Myymällä miljardilla omaisuutta, velkojen suhteen ei tapahtuisi muutosta. Mahdolliset korkotuotot omaisuudesta jäisivät saamatta tulevaisuudessa.
Jos valtio ottaisi velkaa miljardin, nykyisillä korkotasoilla miljardin omaisuus tuottaisi paremman korkotuoton kuin kuluisi vastaavan velan korkoihin. Esimerkiksi 4% vs 2% omaisuuden hyväksi. Se olisi siis 20 miljoonaa euroa nettotuloa vuodessa.
Kannattaisiko hyödyntää tätä nettotuloa jos nykyisen kaltainen korkotilanne ja pääoman tuottotaso jatkuvat?
Parahin Anonyymi,
Jos on niin, että valtion omistuksista saa varmuudella 4 % tuottoa kun velan korko on 2 %, niin yleensä ahnureina pidetyt kapitalistit käyttäytyvät tyhmästi. Nimittäin tämä tarkoittaa, etteivät ostajat jostain syystä maksa oikeaa hintaa valtion omistuksesta.
Ajatellaan esimerkkisi miljardia. Sijoittavat voivat joko sijoittaa rahansa valtion obligaatioihin. Miljardin obligaatioista saa 20 miljoonaa vuodessa. Mutta kun valtio myy omistuksiaan, miljardin sijoituksella saakin nyt 40 miljoonaa vuodessa eli kaksi kertaa enemmän. Tästä alkaa kapitalistien tarjouskilpailu, jonka päätteeksi valtion myymän omistuksen hinnaksi tuleekin 2 miljardia. Miksi? Koska niin kauan kun hinta on tätä pienempi, sijoitus on obligaatiota houkuttelevampi. Niinpä valtion omistuksen todellinen arvo onkin itse asiassa 2 miljardia ja sen tuottoprosentti sama 2 kuin valtion obligaationkin.
Jos valtion omistusten tuottoprosentti on oikeasti kaksinkertainen obligaatioihin nähden, täytyy olla jokin syy siihen, että valtion omistuksia arvostetaan puoleen hintaan niiden todellisesta arvosta. On vaikea keksiä mikä tämä syy olisi. On paljon todennäköisempää, että että sijoitusten tuottoprosentti ensinnäkin vaihtelee ja että valtion sijoituksiin sisältyy riskiä, joka nostaa tuottoja. Tällöin valtion omistukset on arvostettu oikein, mutta tuottoprosenttien vertailu ei kerro siitä, mikä velan ja omistusten suhde on paras mahdollinen. Mutta tämä on aivan toinen tarina kuin Arhinmäen tarina.
Unohtuiko omaisuuden tuoton vaihtelu ja siihen liittyvä valtion riskipositio? Vipua …
Parahin Anonyymi,
Ei se unohtunut vaan jätettiin pois, koska kumpikaan kiistakumppaneista ei puhunut siitä. Edellisessä kommentissa on jotain vähän tähän liittyvää.