Asiaton lehdistökatsaus
Asiaton lehdistökatsaus

Haaskataanko ruokaa alkuunkaan tarpeeksi?

Törmäsimme Asiattoman toimituksessa sattumalta erikoiseen ilmiöön. Kysymyksessä on ruuan haaskuun vastustaminen. Tässä ovat kunnostautuneet ainakin Vihreät nuoret ja Yle. Asiaa on tutkittu myös MTT:ssä. Ruuan haaskuu siis tarkoittaa sitä, että kaupat, ravintolat tai kotitaloudet heittävät tarpeetonta tai vanhentunutta ruokaa pois. Kaikissa mainituissa kirjoituksissa tätä pidetään erittäin pahana asiana. Mutta sitä se ei tietenkään ole. Ruokaa voidaan haaskata liikaa, sopivasti tai aivan liian vähän. Tarkastellaan asiaa esimerkin avulla.

Liisa myy voileipiä. Joka aamu Liisan täytyy päättää, kuinka monta voileipää hän tekee. Sitten hän pakkaa valmiit voileivät kärryyn ja menee myymään ne puistoon, jossa hän on ainoa voileipäkauppias. Liisa tietää varmasti, että pystyy myymään kanta-asiakkailleen, lähikoulun oppilaille, joka päivä 50 voileipää. Nämä koululaiset asuvat lähellä eivätkä jaksa mennä puistosta kauemmas voileivän perään, joten he ovat valmiita maksamaan voileivästä 5 euroa. Voileivän kustannus on 1 euro 10 senttiä, joten Liisa voi varmuudella myydä joka päivä viidellä eurolla 50 voileipää ja tehdä 195 euron voiton.

Mutta joskus puiston läpi oikaisee toisesta suuremmasta koulusta 100 koululaista. Tätä tapahtuu täysin sattumanvaraisesti, mutta keskimäärin joka toinen päivä. Koululaiset ovat läpikulkumatkalla, joten he eivät ole valmiita maksamaan leivästä 4 euroa enempää. Jos leipä maksaa tätä enemmän, he ostavat metroasemalta hampurilaisen.

Liisan täytyy päättää montako voileipää hän aamulla valmistaa. Jos hän valmistaa voileipiä vain kanta-asiakkailleen, yhtään voileipää ei mene hukkaan. Voitto on tällöin siis 195 euroa. Mutta Liisa voi myös valmistautua läpikulkumatkalla oleville tarjoiluun. Tällöin hän valmistaa 150 voileipää.

Hinnaksi hän voi panna vain 4 euroa. Liisa ei nimittäin pysty erottamaan koululaisia toisistaan eikä havaitse kummasta koulusta asiakkaat ovat, eikä hän havaitse kysynnän suuruutta ennen kuin jälkikäteen. Liisa myy keskimäärin joka toinen päivä 50 voileipää ja joka toinen päivä 150. Keskimäärin tämä on 100 voileipää. Kustannukset 150 voileivän valmistamisesta ovat 165 euroa. Liisan keskimääräinen voitto on siis 235 euroa. Liisa joutuu lisäksi heittämään joka toinen päivä 100 voileipää roskikseen.

Mitä Liisa tekee? Liisan voitto on suurempi silloin kun hän myy voileipiä kaikille. Näin ollen Liisa tekee joka päivä 150 voileipää ja myy niitä 4 euron hintaan. Keskimäärin joka toinen päivä Liisa joutuu heittämään 100 voileipää roskikseen. Joka toinen päivä Liisa myy kaikki 150 voileipää.

Nyt paikalliset aktivistit puuttuvat tähän uskomattomaan ruoan haaskuuseen. Valtuusto taipuu, ja ruoan haaskaamista estämään asetetaan haaskausmaksu. Liisa joutuu maksamaan euron maksun jokaista haaskattua voileipää kohden. Loppuuko haaskaaminen? Loppuu. Liisa joutuisi maksamaan joka toinen päivä 100 euron haaskausmaksun eli keskimäärin 50 euroa päivässä. Tämä tekee haaskaamisesta kannattamatonta. Liisa nostaa hintoja 5 euroon ja valmistaa vain 50 voileipää. Vain kanta-asiakkaat ostavat voileipiä, eikä mikään mene hukkaan.

Ovatko asiat nyt paremmin päin?

Eivät. Yhteiskunnallisen hyvinvoinnin kannalta myös läpikulkijoille pitäisi olla tarjolla voileipiä. Läpikulkijoille myydyistä leivistä saatava yhteiskunnallinen hyöty on maksuhalukkuuden ja kustannusten erotus. Koska Liisa pystyy myymään voileipiä kannattavasti läpikulkijoille ilman maksua, tämän täytyy olla positiivinen. Joka toinen päivä saadaan yhteiskunnallisia hyötyjä, joka toinen päivä tappiota haaskattujen leipien verran. Mutta hyödyt ovat keskimäärin suurempia kuin tappiot.

Kun haaskausmaksu asetetaan ja Liisa lakkaa myymästä läpikulkijoille, nämä hyödyt menetetään. Liisa haaskaa maksun vuoksi aivan liian vähän voileipiä. Kokonaishyvinvoinnin näkökulmasta voileipiä pitäisi haaskata enemmän. Leipien ”haaskaamisen” lopettaminen itse asiassa tuhoaa hyvinvointia ja jos mikä on todellista haaskuuta.

Tarinassa on yleinen opetus. Kaikki haaskuulta näyttävä ei oikeasti ole pahaa. Kenenkään mielestä ei ole haaskuuta se, että palomiehet joutuvat olemaan toimettomina silloin kuin mikään ei satu palamaan. Aivan yhtä hassua on tulkita ruoan poisheittäminen pahaksi haaskuuksi.

Kommentit (38)

  1. Anonyymi

    "Vain kanta-asiakkaat ostavat voileipiä, eikä mikään mene hukkaan.

    Ovatko asiat nyt paremmin päin?"

    Ovat. Ne toiset kun menevät sitten sinne burgeripaikkaan, jonka hukkaprosentti lähentelee nollaa. Kokonaistulos kasvaa 235 eurosta 340 euroon (Liisa 195, pikaruokala 290/2, olettaen saman tuotantohinnan ja myyntihinnaksi 4€, joka oli ryhmän maksuhalukkuus). Roskiin heitetty ruoka ei lisää hyvinvointia yhtään enempää kuin rikottu ikkunakaan.

  2. Anonyymi

    Ei huono:

    "Ranskan parlamentti hyväksyi yksimielisesti torstaina lakiesityksen, joka kieltää suuria supermarketteja tuottamasta enää ruokajätettä.

    Erityisesti laki kieltää myymättä jääneen ruoan tuhoamisen. Uuden lain mukaan markettien on otettava käyttöön menettelytapoja, joilla ruokajätteen syntyminen estetään. Kaikki myymättä jääneet, mutta edelleen syötäväksi kelpaavat elintarvikkeet pitää vastaisuudessa lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, eläinten rehuksi tai kompostoitavaksi."

    • Anonyymi

      Jos olisin säilöntäainevalmistaja Ranskassa, taputtaisin kiimaisesti käsiäni.

  3. Anonyymi

    Ranskahan on siinä määrin hyvän säätelyn johdosta dynaaminen ja tehokas yhteiskunta, että ei voi kuin jäädä pelolla odottamaan, mitä ihmiskunnan kannalta järkyttäviä seurauksia tälläkin säädöksellä on.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *