Asiaton lehdistökatsaus
Asiaton lehdistökatsaus

Keppiä ja porkkanaa

Yleisradion mukaan erilaisiin yritystukiin menee vuosittain lähes miljardi euroa. Kuten jutussa haastateltu ekonomisti ansiokkaasti selventää, yritystuet hyvin harvoin, jos koskaan onnistuvat tavoitteissaan. Me Asiattomassa olemme olleet siinä käsityksessä, että esimerkiksi lastensairaaloihin tai vanhustenhoitoon ei oikein riitä rahaa, mutta YLE:n listaa katsoessa valtiolla näyttää olevan rahaa yllin kyllin.

Sen sijaan, että pöyristyisimme tästä jokseenkin holtittomasta rahankäytöstä sen enempää, on hyödyllisempää pohtia, miksi yritysten tukeminen menee niin helposti mönkään.

Aluksi on syytä muistuttaa kaikkiin julkisiin tukiin liittyvästä tärkeästä, mutta poliitikoilta niin usein unohtuvasta asiasta. Yhden porkkana on nimitäin aina toisen keppi. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tukieurot eivät härmisty yritysjohtajien kouriin tyhjästä, vaan ne täytyy verottaa muilta veronmaksajilta. Tämä tietenkin rankaiseee aloja, kuten viattomia vaattureita, jotka eivät saa tukea.

Toinen vieläkin vähemmälle huomiolle jäävä seikka on se, että rahan antaminen yrityksille itsessään on haitallista. Ajatellaan esimerkkinä vaikkapa investointitukea. Yleensä tuet pyritään suuntaamaan nimenomaan sellaisiin investointeihin, joita yritys ei tekisi ilman tukea. Nämä investoinnit eivät siis ole yrityksen näkökulmasta kannattavia.

Koska yritystuki ei kata koko investointia, joutuu yritys laittamaan investointiin myös omaa rahaa ja resursseja. Nämä ovat tietenkin pois muista käyttötarkoituksista tai investoinneista, jotka yritys olisi tehnyt ilman valtion tukea. Tuen myötä tehdään siis vähemmän kannattavia investointeja. Tietysti yritys on paremmassa tilanteessa saatuaan tuen, mutta se olisi paljon mieluummin ottanut tuen ja tehnyt rahalla, mitä itse haluaa.

Julkinen valta tekee siis hallaa sekä ottaessaan että antaessaan rahaa. Tuomio on melko jyrkkä. Jääkö yritystuille mitään perusteluita?

Ainoa järkevä peruste yritystuille on se, että niistä aiheutuvat investoinnit tuottavat jotain yhteiskunnallista hyvää, jota yritys ei huomioi päätöksissään ja että tämä hyvä kattaa edellä kuvatut kustannukset. Tällaisten investointien tunnistaminen on erittäin vaikeaa, vaikka poliitikko aidosti ajattelisikin koko yhteiskunnan etua.

Jätämme lukijoiden arvioitavaksi, kuinka todennäköisesti nämä ehdot täyttyvät YLE:n listaamien tukien tapauksessa.

Kommentit (14)

  1. Anonyymi

    Tästä aiheesta tykkään kovasti. Olen nimittäin saanut käytännössä tehdä kaikkea mitä poliitikot suuressa tajuttomuudessaan luulevat järkeväksi yritystoiminnan tukemiseksi. Otan mukaan keskusteluun myös Sipilän esittämän riskirahoituspotin, koska sitäkin on tullut tehtyä, vieläpä julkisen sektorin rahoilla.
    Kokemukseni mukaan yritysten kannalta katsottuna yritystukien väärinkäyttöä on ainoastaan se, ettei niitä käytä. Tuet eivät kuitenkaan mitenkään riittäisi kaikille, joten on perustettu erityinen virkamieskunta seulomaan esiin sitkeät ja taitavat avustettavat. Tähän tietysti uppoaa miljoona poikineen kun rahan jakamista varten pitää olla valtakunnallinen organisaatio – tai oikeammin useita. Hulluinta on, että joskus syntyi oikein kilpailua siitä, mikä valtion instanssi sai suurimman kunnian avustettavan löytämisestä. jos ette usko niin kerronpa tositarinan: Lähdimme osakkaaksi teknologiafirmaan vuonna 1. Kun rahaa ei tietenkään voinut hakea sijoittajilta, haimme sen yritystukina. Myimme yrityksille 200 tonnin projekteja sillä varjolla, että jos ne täyttävät muutaman paperin, saavat ainakin 100 tonnia valtiolta teknologiahankerahaa. Kun tätä loistavaa touhua oli jatkettu 4 vuotta, ei saatu enää yritystukia, projektit loppuivat kuin seinään ja firma oli pakko lopettaa. Jos tämä olisikin ollut ainoa tällainen yritys, niin hyvä.
    Jatketaan vielä valtion riskirahoitusyhtiöiden kehumisella. Näillä on riesanaan kolme päätekijää: omistaja, joka ei ymmärrä ao. toiminnasta juuri mitään vaan nimittää sinne hyväntahtoiset hölmöt hallitukseen ja johtajiksi, liiallinen rahan määrä, joka pakottaa sijoittamaan, vaikkei tuottavia kohteita olisikaan ja pahimpana se, ettei hyviä sijoituskohteita synny rahan määrää lisäämällä vaan jollain muulla tavalla, jota kukaan ei ole vielä tarkalleen osannut määritellä saati ennustaa.

    • Nimetön

      Mielenkiintoista. On tosiaan niin, että rahan jakamiseen voi liittyä suuria kustannuksia, joita kirjoituksessa ei tuotu esiin. Yritystukien hyötyjen täytyisi kattaa nämäkin kustannukset.

  2. Pekka_T

    Haluaisin olla ylläsanotusta osittain eri mieltä, ja myös omiin kokemuksiini perustuen. Olen toiminut yrittäjänä auttamassa alkuvaiheen kasvuyrityksiä sellaisen osaamisen kehittämisessä, jota tuossa vaiheessa tarvitaan, ja johon suomen koulutusjärjestelmä ei anna (vielä) vastauksia. Yritysten maksukyvyn ja minun ansaintahaluni välillä on kuilu, joka täytyy jotenkin täyttää. jos ajatellaan, että yhteistyömme parantaisi ja/tai nopeuttaisi yritysten taloudellista toimeliaisuutta, tuntuisi siltä, että valtion kannattaisi tehtävänsä mukaisesti investoida tähän toimintaan.

    Olen tietysti samaa mieltä siitä, että tukia myös väärinkäytetään. Monen liikeideassaan epäonnistuneen teknologiayrityksen suurin tai ainoa asiakas on Tekes.

    • Nimetön

      Kirjoituksessa ei sinänsä otettu kantaa tukien väärinkäyttöön vaan ainoastaan siihen, miten vaikeaa tukien antaminen on.

      Mitä tulee kokemuksiisi, niin voi toki olla, että tiedon jakaminen on järkevää. Tietohan on julkishyödyke. Toisaalta jos kasvuyrityksen tarvitsema tieto liittyy byrokratia- ja sääntelykiemuroihin, niin järkevämpää olisi vähentää byrokratiaa.

      Lisäksi on muistettava, että tuo sinun ja firman diilin mahdollistava raha on pois joltain muulta. Jokin muu diili jäisi siksi tekemättä. On erittäin vaikea arvioida, kumpi diili on yhteiskunnan kannalta parempi.

  3. Anonyymi

    Yritystuilla on monta puolta. Tässä pari omakohtaista havaintoa.

    Jos Juhani Kuusi, Kairamo, et al, eivät olisi 80-luvulla TEKES:n myötävaikutuksella luoneet Suomen yrityksiin, korkeakouluihin ja tutkimuskeskuksiin sellaista elektroniikan ja tietotekniikan osaamispohjaa, jota tarvittiin mobiilitietoliikenteen boomiin osallistumiseen 90-luvulla, niin olisi Nokian, Perloksen ja monen muun yrityksen ihmeet jääneet näkemättä. Kun jollakin on oikeaa ymmärrystä tulevasta muutoksesta, niin julkiset tuet voivat olla ihan ratkaisevia sen toteuttamisessa!

    Tilanne muuttuu vakiintuneessa tilanteessa nopeasti ongelmalliseksi, kun tukien myöntämiselle, valvonnalle ja seurannalle vaaditaan erilaisia hallinnollisia rakenteita. Kun jokin uusi innovaatio tyypillisesti lähtee yhden henkilön tai korkeintaan pienen ryhmän oivalluksesta, niin kestää aivan liian kauan, että jokin monikerroksinen konklaavien hierarkia kykenee edes ymmärtämään mistä uudessa innovaatiossa on kyse ja tekemään sille myönteisen rahoituspäätoksen. Tällainen päätöksentekomalli ei siis mitenkään kykene edistämään Schumpeterin kuvaamaa "luovaa tuhoa", joka uudistaisi yritysten tuote- ja liiketoimintamalleja ja koko yhteiskunnan elinkeinorakennetta. Tuloksena on, että yritystuilla ylläpidetään nykyisiä rakenteita niin pitkälle kuin suinkin vain niitä sieltä ja täältä vähän paikkailemalla.

    Kun TEKES on todennut olevansa aika voimaton ymmärtämään saati ohjaamaan muutosta, niin he ovat löytäneet oivan mallin delekoida muille tukien kohdentaminen. Suuret yritykset voivat saada kehityshankkeisiin tyypillisesti 35 %:n tuen projektin kokonaiskuluista edellyttäen, että projektiin sisältyy vähintäin 30 % suomalaisilta PK-yrityksiltä ostettua alihankintaa. Suuren yrityksen omalle työpanokselle jää silloin korkeintaan 5 % osuus, joka ehkä juuri ja juuri kattaa projektin kirjanpitohässäkän aiheuttaman lisätyön. On tästä mallissa joissain erikoistapauksessa hyötyäkin, kun tuo vanhojen, tuttujen ja turvallisten asioiden säilyttämisen paine on kova myös yritysten sisällä, niin silloin voi olla mahdollista saada päätöksentekoprosessissa läpi jokin ihan uusi asia vaikka päättäjät eivät siitä mitään ymmärräkään, kun TEKES sen kerran maksaa. Vaikka nuo asiat sitten jäisivät homehtumaan tämän suuren yrityksen syövereihin, niin tuo PK-yritys on voinut saada kipeästi kaipaamansa piristysruiskeen omaan T&K-toimintaansa ja mahdollisesti arvokkaan asiakasreferenssin jatkorahoitusta ja markkinointa varten.

    Jatkuvuustilassa edellä kuvattu malli on kuitenkin enemmän muutoksen jarru kuin kehittäjä, josta voisi esimerkkinä ottaa vaikka oheisen uutisen, kun rauta ja massa ovat taas palautuneet vientituotteiden aateleiksi ja kasvun vetäjiksi.
    http://www.iltalehti.fi/talous/2014112818874396_ta.shtml

    Tässä muuten Asiattomille yksi pohdinnan ja analyysin paikka. Mitä olisi tapahtunut julkisille tuille 2000-luvulla, jos niiden myöntämisen ehtona olisi ollut, että yritysten omistajien olisi uskottava yritykseen ja sen tulevaisuuteen vähintäin niin paljon, että ovat valmiit sijoittamaan yritykseen lisää saman verran kuin se saa julkista tukea. Tai vielä radikaalimpi ajatus, jos omistajat alkavat siirtää rahaa yrityksen kassasta normaalien osinkojen lisäksi ihan muihin hankkeisiin, niin aikaisempia maksettuja tukia pitäisi palauttaa sama määrä.
    Jos siis omistajat alkavat realisoida aikaisempia panostuksia, niin miksei yhteiskunta voisi silloin pyytää takaisin edes sen millä on tukenut yrityksen kehittämistä. Kun esim. Nokia alkoi polttaa kassaansa omistajille vuoden 2002 aikana ja sen jälkeen noin miljoonan osakkeen päivävauhtia monta vuotta peräkkäin, niin olisi tästä jotain varmaan palautunut TEKES:llekin ja uudet tuet olisivat jääneet jakamatta, kun niillä ei kuitenkaan ollut mitään apua siihen peruskymykseen, että yrityksen johto 90-luvun huuman jälkeen ei kyennyt löytämään uutta suuntaa yritykselle ja omistajat päättivät siirtää rahansa muualle ja sitten jättää lähes loppuun palanut tuotantoplätformi Elopille ihmeteltäväksi, jos se vaikka olisi vielä jotenkin pelastettavissa.

    • Nimetön

      Kiitos valaisevasta kommentista. Nythän me emme tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos 80-luvulla olisi toimittu eri tavalla. Olisiko suurin piirtein samat asiat tapahtuneet ilman TEKES:iä? Tämä on erittäin vaikea kysymys ja tiedät siitä varmasti enemmän kuin me täällä Asiattomassa.

      Kuvaamasi analyysi 2000-luvun tapahtumista olisi varmasti mielenkiintoinen, mutta valitettavasti tämän blogin yhteydessä siihen ei ole mahdollisuutta. Pyrimme pysymään ajankohtaisissa aiheissa.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *