Onko sunnuntailisä reilua politiikkaa?
Kokoomuksen eduskuntaryhmä ehdotti hiljattain, että sunnuntailisät voitaisiin lakisääteisyyden sijaan sopia joko työehtosopimusneuvotteluissa tai paikallisesti. Esitys ei ole uusi. Muuan muassa Osmo Soininvaara on ehdottanut samaa. Ehdotuksesta virinneessä keskustelussa on käytetty esimerkkinä ravintoloita, joiden ei nykyään kannata olla auki sunnuntaisin, koska se tuottaisi tappiota.
Monet aktiiviset some-keskustelijat närkästyivät ehdotuksesta ja puolustivat ravintoloiden pienipalkkaisia työntekijöitä. Moni julisti, että sääntelyn purkaminen on sinänsä hyvä juttu, mutta pienipalkkaisten ravintolatyöntekijöiden asema huolestuttaa (ks. esim. tämä, tämä tai tämä).
Sunnuntailisän kannattajien tavoite on sinänsä ymmärrettävä ja se nauttii varmaankin laajaa kannatusta. Kukapa ei haluaisi, että pienipalkkaisten palkat olisivat suuremmat, etenkin jos tämä olisi mahdollista totetuttaa siten, etteivät pienipalkkaisten työmahdollisuudet samalla heikkenisi.
Olisiko sunnuntailisä tällaisessa, kieltämättä epäuskottavassa tilanteessa reilu tapa auttaa pienipalkkaisia ravintolatyöntekijöitä?
Kysymykseen vastaamiseksi on helpointa matkustaa tarujen Asiatonlandiaan, jossa sattumalta käydään myös keskustelua sunnuntailisästä. Siellä sunnuntailisää ei ole. Kansalaiset ovat huolissaan ravintolatyöntekijöiden hyvinvoinnista ja kokevat, että nämä ansaitsisivat sunnuntaityöstä korkeamman palkan.
Asiatonlandian ekonomistit varoittavat, että sunnuntailisä voi tehdä ravintolatoiminnasta tappiollista sunnuntain osalta ja että ainakin jotkut ravintolat olisivat kiinni sunnuntaisin. Jotkut pienipalkkaiset jäisivät siis tyystin ilman palkkaa sunnuntailta. Sunnuntailisän kannattajien vasta-argumentti on, että ravintolayrittäjät tekevät niin suuria voittoja, että heillä on varaa maksaa korkeampaa palkkaa sunnuntaina, eikä työmahdollisuuksien määrä vähene.
Asiatonlandia muistuttaa koto-Suomea siltä osin, että ekonomistien varoitukset kaikuvat kuuroille korville. Sunnuntailisä kirjoitetaan lakiin.
Asiatonlandian ekonomistikunnan suureksi hämmästykseksi sunnuntailisällä ei kuitenkaan ole pelättyjä haittavaikutuksia. Ravintola-annosten hinnat eivät muutu ja niitä myydään ihan yhtä paljon kuin aiemmin. Yhtään ravintola-alan työpaikkaa ei katoa, mutta ravintolatyöntekijät saavat korkeampaa palkkaa. Sunnuntailisän kannattajien tavoitteet toteutuvat täydellisesti.
Tässä yksinkertaisessa tilanteessa sunnuntailisän vaikutukset on helppo nähdä. Sunnuntailisä on tulonsiirto ravintoloiden omistajilta työntekijöille. Se on täysin verrattavissa omistajille langetettavaan ylimääräiseen veroon, jonka tuotot suunnataan työntekijöille.
Ja juuri tässä on sunnuntailisän ongelma.
On ihan ok yhdessä vaatia, että pienipalkkaisten ravintolatyöntekijöiden asemaa on parannettava. Mutta on epämiellyttävää vaatia parannuksia ja langettaa niiden kustannukset ainoastaan ravintolayrittäjille eli niille, jotka jo nykyään vapaaehtoisesti auttavat pienipalkkaisia. Ehkä alleviivaaminen on tarpeen. Esimerkiksi 6 henkilöä palkkaava ravintolayrittäjä tekee enemmän pienipalkkaisten ravintolatyöntekijöiden eteen kuin ihminen, joka ei pyöritä ravintolaa.
Jos pienipalkkaisten asemaa halutaan parantaa, sen voi tehdä paljon reilummin. Reilua olisi esimerkiksi antaa pienipalkkaisille veronalennuksia, jotka rahoitettaisiin kaikille muille suunnatuilla veronkorotuksilla. Siis kaikille, ei vain ravintolayrittäjille. Progressiivisen verotuksen ystävien pitäisi vaatia kaikkien suurituloisten verojen nostamista, ei vain suurituloisten ravintolayrittäjien.
Otetaan vielä pari analogiaa. Monet vapaaehtoiset luovuttavat verta. Tästä huolimatta yleinen mielipide on, että verta tarvittaisiin lisää. Tuleeko kenellekään edes mieleen vaatia, että jo nyt vapaaehtoisesti verta luovuttavien pitäisi luovuttaa enemmän? Vai pitäisikö vaatia lisää niiltä, jotka eivät luovuta?
Jotkut puolestaan auttavat pitämään kaupungin puistot siisteinä kerätessään silmiin sattuvat roskat roskakoriin. Jos tästä huolimatta puistot ovat epäsiistejä, tuleeko kenellekään mieleen vaatia, että jo nyt vapaaehtoisesti puistoja siivoavien pitäisi siivota enemmän? Vai olisiko reilumpaa, että kaupunki palkkaa puistosiivoojia, joiden palkat rahoitetaan yleisellä kuntaveron korotuksella?
Asia voidaan todeta yleisemminkin. Jos jollakin politiikalla on laaja kannatus, sen kustannuksia ei pidä langettaa pienelle ihmisryhmälle, vaan mahdollisimman laajalle. Etenkään kustannuksia ei pidä langettaa ainoastaan sille ihmisryhmälle, joka jo vapaaehtoisesti edistää politiikan toteutumista.
Toisin kuin Asiatonlandiassa, todellisuudessa sunnuntailisällä tietenkin on työmarkkinavaikutuksia, jotka eivät ole ihan itsestäänselviä. Niistä kerromme lisää myöhemmin.
En kannata itsekään sunnuntain tuplapalkan maksuvelvollisuuden asettamista lain tasolla, vaan tämä on mielestäni asia, josta voitaisiin sopia työehtosopimustasolla.
Näkisin kuitenkin, että palkanmaksuvelvollisuuden kohtaanto on loppupeleissä ravintolan asiakkaassa. Yrittäjä luonnollisesti hinnoittelee työvoimakustannuksensa tuotteidensa hintoihin. Kyse ei siis varallisuuden siirrosta ravintolayrittäjältä työntekijälle, vaan asiakkaalta työntekijälle.
Sekin on mielestäni harhaanjohtavaa, että yrittäjän sanotaan auttavan pienipalkkaisia “vapaaehtoisesti”. Yrittäjähän palkkaa tietysti työntekijöitä, koska heidän tekemänsä työpanos koituu työnantajan hyväksi. Mistään hyväntekeväisyydestä tässä ei tietenkään ole kyse.
Olet täysin oikeassa. On mahdollista ja jopa todennäköistä, että oikeasti ravintoloiden hinnat nousevat. Mutta nyt olikin tarkoitus tarkastella tilannetta, joka on mahdollisimman lähellä sitä monien suosimaa tarinaa, jossa sunnuntailisä ei aiheuta muutoksia ravintolan hintoihin tai työmahdollisuuksiin. Siksi piti matkustaa tarujen maahan. En väitä, että ihmisten palkkaaminen on hyväntekeväisyyttä, mutta vapaaehtoista se on. Vapaaehtoinen vaihdanta hyödyttää molempia osapuolia.
Jutuillanne on mielestäni kiitettävä määrä kommentoijia. Hämmästyttävän moni heistä näyttää vastustavan vapaaehtoista vaihdantaa. Ilmeisesti pakollinen vaihdanta tai pakollinen vaihdannan estäminen on heidän tavoitteensa.
OK, bloggaaja palasi Adam Smithin linjalle, eikä enää sekoita yrityksen perustamista hyväntekeväisyyteen. Mutta jäikö ajatteluun silti talousteorian perinteinen synti: moraalinen argumentti silloin kun numeroilla ei saada osoitettua toivottua tulosta?
Vapauden, pakon ja reiluuden näkökulmasta Asiantonlandian fantasiamaailmassa uhrautui yrittäjä, joka tinki omasta voitostaan työntekijän hyväksi. Täällä reaalimaailmassa uhrautujaksi toivotaan raviintolatyöntekijää, mutta ei varsinaisesti yrittäjän hyväksi.
Yrittäjä on ravintolapalveluiden alv-alennuksen jälkeen saanut uhrautua valtion hyväksi useita kertoja, eikä vapaaehtoisuus ollut erityisesti tapetilla edes v. 2010, kun alennusken suorastaan edellytettiin siirtyvän suoraan hintoihin. Minusta ravintolat huomioivat tässä valtion toiveet paremmin kuin valtio ravintola-alan tulevaisuuden näkymät. Alkoholiverotuksen kiristys on ollut erityisen reipasta, ja muutkin raaka-ainekustannukset ovat nousseet 11-15 % ja vuokrat 5-7 % heti ensimmäsienä kolemna viiva neljänä vuotena alv-päätöksen jälkeen. Kaikissa kustannusten nousussa veropolitiikalla on ollut oma roolinsa, ja tuskaa on lisännyt, että samat kulutusverot ja niiden päälle muut (mm. maksujen) kiristykset ovat heikentäneet suomalaisten ostovoimaa.
Ja nyt siis löytyi se varsinainen taho, jonka vuoksi ravintolatyöntekijää pyydetään uhrautumaa. Ja se oikea moraalikysymys. Tuukan termein: onko “reilua” pyytää ravintolatyöntekijää laskemaan omia tulojaan, jotta maltillisesta palkkakehityksestä ja verojen ja maksujen korotuksista kärsineellä asiakkaalla on varaa yhä syödä ja juoda ulkona?
Kysymys on tietysti kompakysymys. Ja pitkälti samalla tavalla kuin talousteorialle tyypillinen pohdinta tasapainopalkasta. Tasapainopalkan idean esittää ehkä parhaiten Dardenne-veljesten elokuva Kaksi päivää yksi yö. Sen verran päähenkilöllä on aikaa pelastaa oma työpaikkansa vakuuttamalla työtoverit, että yhden irtisanomisen sijaan kaikki työntekijät voisivat tinkiä palkastaan.
En ole varma, miksi tällainen moraalitaakka on talousteriassa asetettu yksin työntekijäpuolelle, mutta sen pohtiminen olisi takertumista Klausia ja Tuukkaa askarrutaviin sivuseikkoin. Pääasia pitäisi kai olla, että poliitikot ehdottavat lainsäädäntäteitse työllistämisratkaisua ravintola-alan työllisyys- ja/tai kannattavuustilanteeseen, jonka he ovat pitkälti itse luoneet.
Ja oudosti tässä ehdotuksessa keskitytään palkkakustannuksiin, jotka ovat nousseet samassa ajassa maltillisemmin kuin monet muut ravintolan kustannukset, jotain 5%. Ja jonka osuus kaikista kustannuksista on pikemminmin laskussa kuin nousussa, nykyisellään ymmärtääkseni alle 30 %.
En ole pätevä laskemaan mikä osuus sunnuntailisä on vuorotyöläisen peruspalkan ja kaikkien lisien kokonasuudesta. Pysytäänkö edes kokonaisluvuissa? Mutta kiinnostavampaa kai on, ettei laskutoimituksen tekeminen ole juolahtanut edes Tuukan mieleen. Kyse on kai siitä, ettei mikään tietty, yksittäinen euromääräinen summa tai palkanosuus vaikuta tasapainopalkan tai työllisyysvaikutuksen teoreettisen argumentontiin. Ne vaikuttavat ainaostaan yksittäisen ravintolan kannattavuuteen. Kuten lukemattomat muutkin tekijät. Mutta ymmärrän toki, että moni talousoppinut on nimenomaan ylpeä siitä, ettei tee markkinatutkimusta tai rahoitusanalyysia, vaan oikeaa taloustiedettä.
Miksi ihmeessä muun yhteiskunnan pitäisi antaa tulonsiirtoja ravintolayrittäjälle? Jos yrittäjä ei saa konseptiaan toimimaan niin, että on varaa maksaa sunnuntain palkat, on yrityksessä itsessään vikaa. Antamassanne mallissa tulos on palkansaajan kannalta +-0, mutta sen sijaan yrittäjän lompakko lihoo. Tämä edistää tuloerojen kasvua, ei pienipalkkaisen hyvinvointia.
Huomautan vielä, että progressiivisen verotuksen kannattajat suuressa määrin haluavatkin progression olevan lievempi pienituloisille ja korkeampi suurempituloisille, mutta ei siksi, että tulot voidaan siivota firmojen omistajien taskuun. Jos oikeasti halutaan tukea pienituloisia, raha tulisi siirtää peruspalveluihin kuten terveydenhoitoon ja koulutukseen, jotta myöskin pienituloiset saavat mahdollisuuden parantaa yhteiskunnallista asemaansa vaikkapa kouluttautumalla. Tiedättekö, olla semmoisia self-made-henkilöitä, jollaisista Kokoomus kovasti tykkää.
En ihan ymmärtänyt. Jos tarkoitat mallilla tätä: “Reilua olisi esimerkiksi antaa pienipalkkaisille veronalennuksia, jotka rahoitettaisiin kaikille muille suunnatuilla veronkorotuksilla. Siis kaikille, ei vain ravintolayrittäjille. Progressiivisen verotuksen ystävien pitäisi vaatia kaikkien suurituloisten verojen nostamista, ei vain suurituloisten ravintolayrittäjien.”, niin miten tämä lisää tuloeroja ja on nollatulos pienipalkkaisille?
Vähän tuo meni minultakin ohi, Tuukka Saarimaa. Mutta toisaalta en ymmärtänyt edes sitä, että miksi sunnuntailisä on erityisen ongelmallinen seikka tai erityinen ”pakko” verrattuna pakkoon maksaa palkkaa tai pakkoon noudattaa tessin mukaista palkanmääräytymistä (14 § 1-4, 15 § 1-3) tai palkkaa korottavia elementtejä (16 § 1-3, 17 §, 18 § 1-3, 19 §). Tai pakkoon tulla myös sunnuntaisin töihin, jos vuorolistoja lisän kadotessa tai pienetessä ei saa enää täytettyä paikallisesti sopimalla vaan ainaostaan työnjohdon direktio-oikeudella.
Nämä 16 kohtaa, joihin mahtuu sopimusmääritelmällisiä lisiä kymmenkunta, eivät vielä ole edes kaikki se, mistä työntekijän palkanmaksukauden mukainen palkka määräytyy. Vielä pitää ottaa huomioon 10 §, 12 § ja 20 §. Ne kertovat mitä ovat JP-päivät, miten korotetun palkan voi vaihtaa vapaisiin, mitä on tasoittumisjärjestelmä ja miten säännöllinen yötyö suhteutuu palkkauksessa kolmivuorotyön ilta-, yö-, sunnuntai-, aatto- ja pyhälisiin. Ja loppuun voi vielä lisätä vaikutus, joka työntekijän iällä on työnantajan sivukuluihin (eläkemaksun korotettu tapaturmavakuutus, ym.)
Osa näistä elementeistä vaikuttaa yksittäisen työntekijän palkanmaksukauden euromääräiseen loppusummaan työaikalainsäädännön kautta (laskennallinen kokonaistyöaika), osa suoraan tilinauhaan summaa kasvattaen tai pienentäen. Maallikko saa toki pitää tätä kohtuuttoman monimutkaisena systeeminä. Mutta poliitikolla tai taloustutkijalla tuskin on varaa ohittaa realiteetteja vain siksi, ettei niitä saa kiteytettyä populistiseksi sanomaksi tai että niistä on kamalasti vaivaa.
Joten miksi siis sunnuntailisä? Miksei jokin muu lisä? Tai miksei peruspalkka tai vaikka sivukulut, jonka leikkaamisella olisi täsmälleen sama tulos, henkilöstökulujen laskeminen palkanmaksukauden tai tilikauden mitassa?
Vastaukseksi ei kelpaa, että sunnuntailisä pakottaa sulkemaan ravintolan sunnuntaiksi. Toki voidaan sanoa, että iltalisä ”pakottaa” kahvilan sulkemaan klo 18.00, ja että yölisä pakottaa ruokaravintolan sulkemaan keittiön klo 22.00.
Mutta ensinnäkin ravintolan pito on vapaaehtoista ja tuottavan konseptin löytäminen on normaalia liiketoimintaa kuuluvaa valintojen tekoa. Eivätkä nämä valinnat perustu talousteorian malliin työn tarjonnan lisäämisen vaikutuksista työllisyyteen ja kansantuotteeseen. Ne perustuvat markkinoiden analyysiin, jossa etukäteen huomioitavat seikat voi jokainen ymmärtää suunnilleen Juhana Vartiaista lukuun ottamatta:
Kuinka paljon vuokraa kannattaa maksaa suhteessa asiakasvirtojen läheisyyteen, vai onko konsepti yhtä kova, että asiakkaat lähtevä ydinkeskustasta fine diningin perään (Turun Kaskis), olisiko etukäteen pitänyt arvata, että viimeistään lihan hinnankehitys kaataa kunnianhimoisen pihviravintolan (Turun Stefan’s Steakhouse) ja onko järkevintä sulkea huippuammattilaisten ravintola yhdeksi päiväksi kokonaan jos viikonpäivittäin tottumuksia vaihtava asiakas haluaa sunnuntaisin lähinnä pitsaa, burgeria ja Henkkamaukan lihapullia (Turun Ludu ja Mami)?
Ja toiseksikin vastaus siihen, miksi niin useat ja Helsingin ulkopuolella vielä useammat ravintolat pitävät sunnuntait ja pyhät kiinni, on paljon yksinkertaisempi kuin tessin kautta avautuva palkkauksen rakenne. Se on maanantai, tiistai, torstai, Hesburger ja Kotipizza.
Alalla, joka tekee tulosta noin kolmena päivänä viikosta, ja jossa jo on joitakin tessiin kirjattuja keinoja loiventaa loiventaa 3-vuorotyön, yksi lisä kymmenestä on pieni yksityiskohta eikä suomalaisen työllisyyden hopealuoti. Mikään lisä ei myöskään erikseen rasita lisän nimeämää kallonaikaa, viikonpäivää tms. Ne on leivottu samaan palkanmaksukauden mukaiseen kokonaisuuteen. Minkä huomaa siitä, että kalja maksaa saman riippumatta siitä tarjoillaanko se ennen vai jälkeen klo 18.00, ennen vai jälkeen klo 22.00, ennen vain jälkeen lauantaina, ennen aattoa, aattona tai pyhänä. Ja vielä siitäkin riippumatta, että mistä palkanlisistä tai korotetuista sosiaaliturvamaksuista tarjoilijan oma palkka muodostuu.
Ehdotin jo vastauksen kysymykseen ”miksi juuri sunnuntailisä, ja miksi juuri ravintola-ala on valittu elinkeinoksi, jossa on liian suuret palkat”. No siksi, ettei alaa tunneta, ja vaikka tunnettaisiin, se sen kaikki kulurakenteet osoittautuisivat liian monimutkaisiksi Porin Suomi Areenan pikahaastattelulle tai Imagen blogille. Jos Tuukalla on jokin muu vastaus, niin sen voisi jo vihdoin kertoa.
Mihin ihmeen pykäliin oikein viittaat?
No en kyllä arvannut, että tätä kysyttäisiin. Tessiin, kuten siinä sanotaan. Tai jos TES isoilla kirjaimilla tuntuu tutummalta ja korrektimmalta…