Synkkä ja itsekäs tiede
Asiattoman väki on viime aikoina havainnut useita kannanottoja siitä, miten taloustieteessä oletetaan, että ihmiset ovat itsekkäitä ja rationaalisia ja miten lapsellisen väärä tämä oletus on. Joidenkin mielestä tämä on jopa aikamme pahin megatarina. Joidenkin mielestä taas ei.
Viimeksi silmäämme pisti tämä Helsingin Sanomien pääkirjoitussivun kolumni. Hesarin kolumnisti väittää muun muassa, että oletus ihmisten itsekkyydestä johtaa huonoihin politiikkasuosituksiin. Katsotaanpas Asiattomalle tyypillisen yksinkertaisen esimerkin avulla, pitääkö tämä paikkaansa.
Otetaan esimerkiksi talonmaalaus. Talon omistaja pohtii talonsa ulkoseinien maalausta. Maalaaminen maksaa vaivannäköineen ja maaleineen 5000 euroa (kuten Asiattoman esimerkeissä yleensä, tarkat euromäärät eivät ole tärkeitä). Asunnon hinta nousee maalauksen myötä kuitenkin vain 4000 euroa, joten itsekäs omistaja päättää olla maalamatta.
Itsekäs omistaja ei ota huomioon sitä, että talonmaalaus parantaa naapuruston viihtyisyyttä, mikä nostaa myös naapuritalon hintaa 2000 eurolla. Maalaaminen tuottaisi 6000 euron (4000 + 2000) kokonaishyödyn ja sen kustannukset olisivat vain 5000 euroa. Yhteiskunnan hyvinvointi siis kasvaisi 1000 eurolla, jos talo maalattaisiin. Lopputulos on tehoton eli hyvinvointia olisi mahdollista parantaa.
Mitä tekisi epäitsekäs omistaja? Oletetaan, että omistaja on erittäin epäitsekäs siten, että hän arvostaa naapurinsa hyvinvointia yhtä paljon kuin omaansa. Maalaamisen hyöty omistajalle on nyt 6000 euroa ja hän maalaa talon.
Jos ihmiset olisivat epäitsekkäitä, mitään politiikkasuositusta tai politiikkaa ei siis tarvittaisi. Entä millaisen politiikkasuosituksen taloustietelijä tekisi, jos ihmiset ovat itsekkäitä?
Politiikkasuosituksia tekevän taloustietelijän tavoite on maksimoida yhteiskunnan hyvinvointi eli hyötyjen ja kustannusten erotus. Suositus siis on, että talo maalataan. Maalauspakko tuskin kuuluu politiikkavalikoimaan, joten politiikkatoimenpiteen tulisi olla sellainen, että se kannustaisi itsekkään omistajan maalaushommiin eli käyttäytymään kuten epäitsekäs omistaja.
Maalin rapistuminen ei tietenkään ole maailman suurin ongelma, vaikka ei täysin mitätönkään. Vastaavia tilanteita oikeasta maailmasta on kuitenkin useita, kuten liikakalastus, ilmastonmuutos tai liikenneruuhkat. Taloustieteen suositus esimerkiksi ruuhkien vähentämiseen optimaaliselle tasolle ovat ruuhkamaksut. Ruuhkamaksuilla itsekkäät autoilijat saadaan käyttäytymään ikään kuin he epäitsekkäästi ottaisivat huomioon autoilustaan muille aiheutuvan haitan.
Grundströmin taloutta sivuavat kolumnit ovat kyllä yleensä jopa Hesarin mittapulla (Kaario, Holappa, jne.) kevyttä tavaraa.
Sille porukalle, jolle tuo marina uppoaa, esimerkkinne on kyllä aivan liian monimutkainen — siinä on numeroita.
Kunnon taloustieteilijät toki coasilaiseen tyyliin yrittävät selvittää, mikä on halvin tapa saada itsekkäät autoilijat sisäistämään aiheuttamansa kustannukset. Ruuhkamaksu on vain yksi mahdollisuus. Saattaa olla halvempaa laittaa vero halpojen autojen omistajille niin, että vain rikkaat autoilijat voivat ajaa. Tai laittaa betoniporsaita sinne tänne niin, että vain paikkakunnan hyvin tuntevat autoilijat jaksavat ajaa tai rakentaa lisää teitä.
Toki näin. Jos kuitenkin ongelma on tiettyyn kellonaikaan tietyillä kaduilla esiintyvät ruuhkat, ovat näistä tekijöistä riippuvat ruuhkamaksut todennäköisesti parempi vaihtoehto, kuin nuo esittämäsi. Onhan niin, että liiallisten ulkoisvaikutusten torjunnassa kannattaa politiikkatoimen osumatarkkuuden olla mahdollisimman hyvä.
Noista kolmesta vain ruuhkamaksu on mahdollinen, koska perustuslaki. Muut eivät menisi läpi joko aivan normaaleista poliittisista syistä tai koska ne juuttuisivat perustuslakivaliokuntaan.
Olisit toki voinut ehdottaa myös ruuhkissa joka kolmannen auton kuljettajan summittaista teloittamista tai autojen penkkien vaihtamista piikkimattoon autoilua vähentävänä tehokkaana keinona, mutta ei siinä vieläkään mitään järkeä olisi.