8.8.2016 Palkalla arvostusta Boogie Down Productionsin KRS-One räppäsi vuonna 1988 biisissä My Philosophy , että ”it’s… 0
4.8.2016 O-Ringen Suomessa käytännössä kaikki ihmiset tietävät Jukolan viestin ja yhä useamman ei-suunnistajankin kesätraditioihin kuuluu… 0
19.7.2016 Unisex Olen ymmärtänyt, että Suomessa olisi sote-uudistuksen ohella meneillään toinenkin merkittävä uudistus eli… 0
1.7.2016 Työhaastattelu Kaikki loppuu aikanaan. Niin myös vuorotteluvapaani. Yhdeksän kuukautta on hujahtanut vauhdilla ja… 4
8.6.2016 Pohjoismaisia futismuistoja Olen viime vuosina vähentänyt huimasti tv-penkkiurheilua, mutta jalkapallon arvokisat ovat aina kuuluneet… 4
3.6.2016 Tilastojen tulkintaa Verkkouutiset uutisoi 31.5., että viime vuonna Ruotsiin tulleista 162 000 turvapaikanhakijasta vain… 0
31.5.2016 Håkan Suomi lienee toipunut sekä MM-jääkiekkohuumasta että -pettymyksestä. Kisojen aikana kierrokset mediassa olivat kovat… 0
25.5.2016 Göteborgsvarvet Olen aina sanonut, että suurimmalle osalle kuntoilijoista olisi järkevämpää juosta puolimaratoneja kuin… 1
3.5.2016 Opettajuuden palautus Joskus viikko sitten Twitter-tilini uutisvirtaan ilmestyi ruotsalaisen opettajan tviitti, johon hän oli… 0
19.4.2016 Suunnistin altistuneelle alueelle Viime lauantaina tarjoutui mahdollisuus harrastaa mielenkiintoista kulttuuriantropologian ja urheilun yhdistelmää. Olin nimittäin… 2