Päivähoitoa ja retki Marstrandiin

Poika aloitti tänään tarhan, jota täällä kutsutaan nimellä förskola. Esikoulu taas on nimeltään förskoleklass. Silloin kun nimitykset otettiin käyttöön, haluttiin korostaa myös varhaiskasvatuksen pedagogista luonnetta. Poika on näin alussa tarhassa kolme päivää/15 tuntia viikossa, joka on suurin sallittu määrä meidän kotona olevien lapsille.  Viisi tuntia vähemmän siis kuin Suomen vähimmäismäärä, mutta olen tähän tyytyväinen. Tosin olisi ollut kiva, että olisimme saaneet tarhapaikan jo viime kuun alusta. Poika on kaivannut ikäistään seuraa ja silloin olisin itse ehtinyt viettää omaehtoista vuorotteluvapaata vähän pitempään. Nythän sitä on vain kaksi viikkoa jäljellä, jos en onnistu saamaan anomaani pidennystä. Töitä en kuitenkaan aio hakea kuin huhtikuun alusta, joten kuukauden pääsen ainakin toteuttaamaan itseäni itsekkäästi.

Onneksi Suomen päivähoitojärjestelmä on kouluttanut pojan hyvin ja pääsin heti alussa luistamaan ruotsalaisten peruskuvioista. Täällä nimittäin on tapana, että lapsen aloittaessa tarhan huoltaja on mukana ensimmäiset 14 päivää. Me kävimme torstaina tutustumassa tunnin verran ja tänään olin paikalla 50 minuuttia, join kupin kahvia ja minulle sanottiin, että voin mennä kotiin ja tulla takaisin kahdelta. Henkilökunta näki heti, että poika on kokenut tarhakävijä, eikä tarvitse isän tukea. Lähdin siis kotiin, treenasin, söin ja aloin kirjoittaa blogia. Kun hain pojan tarhasta, minulle kerrottiin, että oli mennyt niin hyvin, että huomenna voin vain jättää pojan sinne ja hakea sitten viiden tunnin päästä. Sopii minulle.

Vajaa viisi kuukautta on mennyt järjettömän nopeasti. Suunnittelemani laatuaika pojan kanssa retkineen ym. ei ole aina ollut niin laadukasta. Kelit eivät olleet talvella järin inspiroivat, asuminen periferiassa rajoitti ja loppujen lopuksi aikaa meni kaikkeen asioiden hoitamiseenkin ihan riittävästi, koska jokaikinen kauppareissukin kesti pojan kanssa tuplasti verrattuna siihen, jos olisin mennyt yksin.

Itse asiassa odotan, että nyt maaliskuun aikana pääsemme jopa paremmin tekemään retkiä. Pojan tarhapäivinä voin keskittyä omiin juttuihini ja kodinhoitoon ja vapaapäivinä voimme leikkiä turisteja. Kuten teimme viikko sitten  ja ajoimme aivan mahtavassa kelissä puolen tunnin päähän Marstrandiin ja kävimme tutustumassa Marstrandin saarella olevaan Carlstenin linnoitukseen.

Carlstenin linnoitusta alettiin rakentaa 1600-luvulla ja 1800-luvulla sen sanottiin olevan Euroopan vahvin linnoitus. Se poistettiin vuonna 1882 Ruotsin Puolustusvoimien käytöstä, otettiin uudestaan käyttöön toisen maailmansodan aikana ja vapautettiin lopullisesti vain turistikäyttöön vuonna 1993. Nykyään sen sisällä on jopa pieni hotelli.

Carlstenin linnoitus toimi vuoteen 1854 saakka myös vankilana, jonka kuuluisin vanki lienee ollut varas Lasse-Maja eli Lars Molin, joka sai lisänimensä siitä, että viihtyi usein naisten vaatteissa. Joko poliisia hämätäkseen tai sitten ihan muuten vaan.

Marstrandin saarelle mennään Lasse-Maja -lautalla. Matka kestää muutaman minuutin ja maksaa 41 kruunua, mutta jos tulee bussilla Göteborgista, pääsee samalla lipulla myös lautalle. Saarella on linnoituksen lisäksi ihan normaaleja idyllisiä asuintaloja, ravintoloita, kirjasto ja koulu. Linnoitukselta lähtee 5 kilometrin luontopolku, josta kiersimme pienen osan. Maasto linnoituksen takana on karun kaunista.

Näin talvella Marstrandin ravintolat ja kahvilat ovat huonosti auki varsinkin arkisin ja lupaamani kanelipullan kanssa kävi kehnosti. Menimme Marstrandin Havshotelliin kysymään, onko kahvia. Se järjestyi ja kyytipojaksi olisi ollut tarjolla muffinsia tai mutakakkua (kladdkaka), jotka eivät tietenkään kelvanneet, koska piti saada kanelipullaa. Kysyin sitten jäätelöä. Kaikenlaisia hienoja greippi- ym. sorbetteja löytyi, muttei mitään tavallista. Palvelua täytyy kuitenkin kehua, sillä meitä palveli yhteensä kolme tarjoilijaa ja lopulta yksi sanoi, että ehkä jostain löytyy jätskivene.  Ja koska hakureissu kesti noin 10 minuuttia, luulen että hän kävi ostamassa sen kaupasta.