Cannesissa esiteltiin Nicolas Winding Refn kaunis, julma ja hauskakin tv-sarja maailmasta, joka murenee

Cannesin elokuvajuhlien tv-tapaus on tässä. Perjantaina (ja uudelleen lauantaina) esitettiin jaksot neljä ja viisi tanskalaisen Nicolas Winding Refnin (Pusher-trilogia, Drive, The Neon Demon) kymmenosaisesta tv-sarjasta Too Old to Die Young. Sarja saa ensi-iltansa Amazonin suoratoistopalvelussa heinäkuussa.

Jaksot eivät nivoutuneet ihan yhtenäiseksi elokuvaksi (jo siksi, että sarjan otsikkoplanssi erotti puoliskot toisistaan), mutta  vihjasivat herkullisesti isommasta kokonaisuudesta, jonka palan halusta nähdä.

Too Old to Die Youngin on toivottu ennakkoon olevan kaikkea sitä, mitä True Detectiven parjattu 2. kausi ei ollut. Jätin TD:n kesken, joten tähän en osaa ottaa kantaa, mutta näkemieni kahden jakson perusteella Too Old voi olla kesän tv-tapauksia.

Sarjan päähenkilö on vähäpuheinen poliisi Martin (Miles Teller), joka tekee yötöitä palkkatappajana. Nelosjaksossa hän kyllästyy pikkurikollisten nitistämiseen ja vaatii itselleen kunnon keikan. Se vie hänet viitosjaksossa New Mexicoon raiskauspornoa tekevien veljesten perään.

Too Old to Die Young pyörii pitkälti Tellerin hahmon ympärillä. Hänessä on ripaus Taksikuskin Travis Bicklea ja Refnin Only God Forgivesin (2013) vaitonaista kostajaa. Martin on sivustaseuraaja maailmassa, joka luhistuu ympäriltä. Poliisiasemalla hän seuraa naama tonnin setelinä, kun kollegat hurraavat fasismille ja suunnittelevat pomolleen jekkuja. Ympärillä on vain pahuutta ja korruptiota. Kahden jakson ainut ilmeinen vastavoima niille on teini-ikäinen Janey (Nell Tiger Free), jota Martin tapailee.

Janeyn korruptoituminen on silti vain ajan kysymys. Hänet on hyväksytty opiskelijaksi seitsemään huippuyliopistoon, mutta isä (Billy Baldwin) houkuttelee tytärtään jättämään opinnot ja ryhtymään hänen yhtiökumppanikseen. Ala jää epäselväksi, mutta sen opimme, että Janey on jo 12-vuotiaana kävellyt Cannesin punaisella matolla.

Refnin tyyli jakaa mielipiteet. Monelle väkivalta, joka iskee ihmiskehon herkimpiin kohtiin, on liikaa. Tai sitten heitä vieroksuttaa elokuvien maskuliininen yleisvire, johon kuuluu paljon hikisiä hauiksia, kovaa laukeavia käsiaseita ja vähäpukeisia naisia, joita kohdellaan usein huonosti.

Verkkainen rytmi voi myös haukotuttaa, jos siihen ei pääse sisälle. Too Old to Die Youngista näkemiini 135 minuuttiin mahtui hyvin vähän dialogia ja hyvin paljon hiljaista seisoskelua ja istuskelua. Takaa-ajokin on sellainen, jossa sähköauto jahtaa maltillisesti yön läpi Amerikan-rautaa ja ääniraidalla soi Barry Manilow’n Mandy. (Tämä on yksi elokuvan hauskimmista kohtauksista ja parasta popmusiikin käyttöä tänä keväänä.)

13-tuntinen tv-sarja tuntuu täydelliseltä alustalta Refnille, joka on ollut viimeisimpien elokuviensa kanssa kiinnostuneempi tunnelmasta ja maailman rakentamisesta kuin juonesta. Nyt hän on saanut tehdä tätä Amazonin piikkiin (sarjaa kuvattiin sarjan toisen käsikirjoittajan Ed Brubakerin mukaan kymmenen kuukautta). Tässä mielessä Too Old to Die Young on luonteva teospari David Lynchin Twin Peaks: The Returnille (2017). Molemmat rakensivat kokonaisuuttaan katkosten, taukojen ja vähän liian pitkään jatkuvien hetkien kautta.

Molemmat myös hyödynsivät näyttelijöitään älykkäästi. Twin Peaks rakasti hahmojensa ryppyyntyneitä kasvoja, joista näkyi se, että aikaa on todella kulunut neljännesvuosisata. Too Old to Die Youngissa Billy Baldwin tuo hahmoonsa koko Baldwinien klaanin painolastin ja Miles Tellerin kasvojen oikeat arvet kertovat menneisyydestä, jota sarja ei näkemieni kahden jakson aikana ole juuri kiinnostunut avaamaan.

Jena Malonella ja John Hawkesilla on myös keskeiset roolit, joista en osaa vielä sanoa paljoa.

Too Old to Die Young on visuaalisesti huisi kuvaus korruptiosta ja pahuudesta – yhteiskunnasta, joka murentuu pala palalta. Sen maailma on kylmä, väkivaltainen ja inhottava. Sellainen, jossa en haluaisi elää, mutta jossa vietän tänä kesänä mielihyvin 13 tuntia.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *