Luokkajuhla-ohjaaja Anna Odellin uutuus on Espoo Cinén tapauksia

Espoo Ciné on yksi lempifestivaaleistani. Käyn siellä aivan liian harvoin. Kynnys Tapiolaan lähtemiseen on pitkään ollut kantakaupunkilaiselle korkea.

Onneksi nykyään on metro ja liikkuminen sen myötä helpompaa. Rautatieasemalta pääsee alle puolessa tunnissa Kino Tapiolaan, ehkä pääkaupunkiseudun viihtyisimpään elokuvateatteriin.

Poimin Imagen tuoreeseen numeroon neljä tärppiä tämän kevään Espoo Cinéstä. Ne ovat alla.

Näiden lisäksi omalla odotuslistallani ovat Alice Rohrwacherin (viiden tähden The Wonders) uutuus Happy as Lazzaro, jonka missasin Sodankylän elokuvajuhlilla viime kesänä, Christian Petzoldin (Barbara, Phoenix) fasismikuvaus Transit, joka tulee teatterilevitykseen jo 10. toukokuuta sekä Tonislav Hristovin Sundancessa debytoinut roolipelidokumentti Veeran maaginen elämä.

Nähdään Espoossa!

Angelo

Nuori poika tuodaan orjana Afrikasta Eurooppaan ja wieniläiseen aristokraattiperheeseen. Herttuatar (Alba Rohrwacher) on menettänyt lapsensa ja istuttaa tulokkaan tämän paikalle. Uusi poika saa nimekseen Angelo. Markus Schleinzerin viileän ironinen epookki seuraa ei-valkoisen päähenkilön elämää valkoisen yläluokan eksoottisena kapistuksena. Sysimusta huumori huipentuu viimeisiin kuviin, joissa Angelon todellinen funktio käy viimeistään ilmi. Elokuva on tunnelmaltaan kalsea, mutta kuviltaan tyrmäävän kaunis. Puvustus ja lavastus ovat parasta a-luokkaa, ja Gerald Kerkletzin kamera lepää niissä niin, että jokaiseen detaljiin ehtii paneutua.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=zQKB4uXqefQ]

X & Y

Muutama vuosi sitten ruotsalainen Anna Odell teki elokuvan luokkajuhlista ja peruskouluun liittyneistä traumoista. Luokkajuhlasta (2014) tuli kotimaassaan valtava hitti, ja Suomessakin poristiin. Ei ihme, sillä peruskoulu on kokemus, johon jokainen voi samastua. Odellin uusi ohjaustyö tuskin herättää samanlaista intohimoa, vaikka teoksena kiinnostava onkin. X & Y on kokeellinen, metatasoilla viihtyvä elokuva taiteilija Anna Odellista ja näyttelijä Mikael Persbrandtista, jotka valmistelevat taidehanketta Dogvillesta muistuttavassa teatterilavasteessa. Elokuva käsittelee seksiä, sukupuolta, #metoota ja tekijöidensä julkikuvia. Jos jälkimmäisistä ei tiedä mitään, iso osa navankaivelusta voi mennä ohi. Ehkä niin on hyväkin. Ruotsissa elokuvan suhdetta todellisuuteen on yritetty selvittää, mutta Odell ei ole tykännyt mennä detaljeihin.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=KC3iJmJsAcQ]

Crystal Swan

Vuosi on 1996, paikka Valko-Venäjän pääkaupunki Minsk. Parikymppinen Velya (Alina Nasibullina) hengailee taideskenessä, soittaa levyjä ja klubbailee isoissa halleissa, joita dominoivat neuvostojohtajien pölyiset patsaat. Hän haaveilee pääsystä Chicagoon, house-musiikin mekkaan, mutta päätyykin viisumisäädön vuoksi pikkukaupunkiin bussimatkan päähän. Darya Zhukin esikoisohjaus kuvaa idän ja lännen, sekä toisaalta kaupungin ja maaseudun, välisiä kuiluja maassa, joka on vasta rakentamassa identiteettiään. Se on värikästä komediaa, sosiaalista realismia ja tutkielma sukupuolirooleista. Tyylilaji vaihtuu, mutta karismaattinen Nasibullina pitää kokonaisuuden kasassa.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=7eav__UGDdQ]

Aniara

Mitä jos Tallinnan-risteily eksyisi kurssiltaan ja päätyisi ajelehtimaan valtamerelle miljooniksi vuosiksi? Harry Martinsonin samannimiseen tieteiskertomukseen (1956) perustuva Aniara vastaa tähän kysymykseen. Risteilyalus tosin kulkee Tallinnan sijasta Marsiin, mutta olosuhteet ovat samanlaiset. Pari tusinaa ravintolaa, kuntosali ja pitkät rivit ahtaita hyttejä. Kun aika kuluu eikä pelastusta näy, osa ihmisistä löytää merkityksen seksistä, uskonnoista tai seksiuskonnoista, osa tappaa itsensä. Skenaario on kutkuttava, mutta katsojana kaipaan ohjaksiin Ruben Östlundin tai Jani Volasen kaltaista tekijää, joka osaisi vääntää sosiaalisten suhteiden ruuvit tarpeeksi kierteille.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=3MIlE9R00ik]

Espoo Ciné 6.–12. toukokuuta.