Napapiirin sankarit 2 -ohjaaja Teppo Airaksinen teki lyhytelokuvan Cannes’n kilpasarjaan: “Jossain muussa projektissa olisi tullut potkut.”
Cannes’n virallisessa kilpasarjassa nähdään tänään suomalainen elokuva, kun Teppo Airaksisen ohjaama ja Melli Maikkulan käsikirjoittama Katto esitetään lyhytelokuvien kilpasarjassa. Napapiirin sankarit 2:sta ja tv-sarja Kimmosta tuttu Airaksinen kuvailee pienen profiilin lyhärin tekemistä vapauttavaksi.
Koska sinä olet viimeksi katsonut suomalaisen lyhytelokuvan? Kuinka monta osaat ylipäätään nimetä? Tunnustan, montaa ei tule itsellänikään mieleen (lempparini: Antti Heikki Pesosen Sano kiitos ja tanssi). Kun kysyn Airaksiselta hänen lempilyhäreitään, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä.
“Kun menin kouluun, fanitin Esa Illiä aika paljon. Esa oli tehnyt Apinajutun, joka on aivan fantastinen, improamalla syntynyt elokuva. Siinä on täysin ei-suomalainen ote, se hengittää. Tuntui uskomattomalta päästä kouluun Esan oppilaaksi”, Airaksinen sanoo.
Airaksinen on tunnettu ennen kaikkea pitkistä elokuvistaan. Debyyttipitkä Kulman pojat (2012) oli yllätyshitti, joka lähetti Jussi-palkitun Eero Ritalan uran nousukiitoon ja nosti ohjaajansa suoraan a-sarjaan. Sitä seurasi Napapiirin sankarit 2 (2015), elokuva, johon itse suhtauduin penseämmin kuin muistinkaan, mutta joka sai teattereissa liki 400 tuhatta katsojaa. Siinä välissä Airaksinen käsikirjoitti ja ohjasi Kimmoa sekä Downshiftaajia.
Edellä mainittujen jälkeen Katto onnistuu yllättämään. Se on älykäs, salavihkainen ja harkiten rakennettu pienoiselokuva rakkaudesta, surusta ja ihmissuhteista. Melli Maikkulan käsikirjoitus antaa enemmän kuin mitä riveillä lukee, ja Aarne Tapolan (Päin seinää) Super 16 mm:n filmille taltioimat kuvat todella hengittävät. Elokuva kestää juuri niin kauan kuin sen on määrä kestää, eli noin 14 minuuttia.
On ihan mahdollista, että se voittaa sunnuntaina Kultaisen palmun – en tosin ole nähnyt muita ehdokkaita.
Elokuvan keskiössä on kahden miehen (Juho Milonoff ja Pekka Strang) välinen suhde. Olavi (Milonoff) on eronnut ja vetäytynyt mökille lueskelemaan. Kun hän yhtäkkiä huomaa talon katon rojahtaneen parisen metriä alemmas, avioliitossa yhä elävä perheenisä Tuomas (Strang) saapuu paikalle ihmettelemään.
Katto on elokuvassa tietenkin metafora. Maikkulan käsikirjoitus käyttää kieltä ja kuvia säästeliäästi, eikä selitä asioita auki. Katto voi tarkoittaa yhdelle yhtä asiaa, toiselle toista. Kun Airaksiselta on kysytty, mitä katto merkitsee, hän on siteerannut käsikirjoittaja Melli Maikkulaa: “elokuva on vastaus kysymykseesi”.
Juho Kuosmanen palasi Cannes’sta vuosi sitten Un Certain Regard -sarjan palkinto kainalossaan. Se tuntui monesta erityisen hyvältä, sillä palkinnonjakoa edeltäneet viikot pitivät sisällään paljon spekulointia ja yleistä pessimismiä, jota jotkut kuvaisivat “suomalaiseksi”. Moni toivoi voittoa, mutta harva uskoi siihen – ainakaan ääneen.
Katto on säästynyt samanlaiselta hullunmyllyltä, vaikka Airaksinen onkin yksin tällä viikolla esiintynyt MTV:n, Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien sivuilla. Elokuva tehtiin pienellä porukalla nopeasti, muiden töiden lomassa. Harva tiesi siitä ennen Cannes-nimitystä. Se esitettiin lähipiirille yksityisnäytöksessä talvella, ja Cannes’n ensi-ilta on lauantaina. Muita esityksiä ei ole tiedossa, kunnes elokuvaa rahoittanut Yle ajaa sen kanavallaan myöhemmin tänä vuonna.
“Tampereen elokuvajuhlilla 2016 sain tuottaja John Lundstenilta luettavaksi Melli Maikkulan käsikirjoituksen. Toukokuussa tuli rahoitus, elokuussa etsittiin kuvauspaikat, ja syyskuussa kuvattiin.”
Kuvauspäiviä oli kolme. Airaksinen nauraa, ettei ole koskaan tehnyt mitään vastaavaa.
“Yhtenä päivänä kuvattiin neljä kuvaa. Jossain muussa projektissa olisi hävettänyt. Oikeastaan olisi varmaan tullut potkut.”
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=zgwxdWAUg8o]
Ohjaaja myöntää, että elokuva tehtiin tiettyjä festivaaleja silmälläpitäen. Sitä ei lähetetty Tampereen elokuvajuhlille ollenkaan, vaikka kyseessä on Suomen tärkein lyhytelokuvatapahtuma.
Mikä sitten tekee Katosta Cannesiin sopivan elokuvan?
“Ei varmaan mikään sinänsä. Paitsi täytyyhän sen olla ‘salonkikelpoinen’, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Olen tehnyt urallani ehkä seitsemän lyhäriä, joista kaksi olisin voinut lähettää Cannesiin. Katto on niistä toinen, ensimmäinen oli eka koulutyöni Metsä (2005).”
Parhaan lyhytelokuvan kultainen palmu jaetaan Cannes’ssa sunnuntaina 28. toukokuuta. Tuolloin selviää, päihittääkö Katto kahdeksan kilpakumppaniaan.
Airaksinen odottaa gaalaa innolla, vaikka festivaalihumussa on myös nurja puolensa. Hän tiedostaa, että kun oma elokuva saa äkillisesti paljon huomiota, perspektiivi saattaa hämärtyä.
“Pitäisi muistaa, että vaikka joka puolelta kuuluu ‘onnea kisaan’, niin tää elokuva on itsessään hieno juttu. Ei elokuva ole 100 metrin juoksu. Välillä tuntuu, että meidän täytyy voittaa se palkinto, tai me tullaan häviäjinä takaisin.”