Raiskaavasta pupusta kertovan suomalaiselokuvan ohjaaja: “On tavallista, että eksploitaatio herättää paheksuntaa.”

Joonas Makkonen: Bunny the Killer Thing
Joonas Makkonen: Bunny the Killer Thing (2015)

Pari päivää sitten uutisoitiin kansainvälisen levityksen saaneesta kotimaisesta kauhuelokuvasta. Joonas Makkosen ohjaama Bunny the Killer Thing oli herättänyt huomiota parhaillaan käynnissä olevan Cannesin elokuvajuhlien Marché du Film -tapahtumassa ja päätynyt kanadalaisen Raven Banner Entertainmentin talliin. Suomessa ja pohjoismaissa levityksestä huolehtii elokuvan oma tuotantoyhtiö.

Uutisen myötä elokuva sai myös negatiivista huomiota. Sosiaalisessa mediassa moitittiin trailerin perusteella sen sisältöä kyseenalaiseksi: isolla peniksellään terrorisoivasta pupusta kertovan elokuvan nähtiin ainakin naureskelevan raiskaukselle. Toisaalta sitä myös puolusteltiin vetoamalla erilaisten -ploitaatio-päätteisten genrejen konventioihin. Ja siihen, että kaikesta saa repiä huumoria, jos sen tekee oikein.

Tavoitin ohjaaja Makkosen Cannesista vastaamaan lyhyesti muutamaan kysymykseen. Bunny the Killer Thing saa ensi-iltansa Suomessa loppuvuodesta 2015. Trailerin (löytyy alta) perusteella se on ihan puhdasta Night Visions -kamaa.

Miksi halusit tehdä elokuvan naisia raiskaavasta pupusta? Onko elokuvalla jokin “sanoma”?

“Halusin tehdä erilaisen ja kainostelemattoman elokuvan, joka myös vitsailee kauhuelokuvien kliseillä. Bunny the Killer Thingin aihe muotoutui hiljalleen muottiinsa, kun pohdin uusia näkökulmia kauhukomedian aiheeksi. Sen sijaan että elokuvan kauhuolento murhaisi puukolla tai moottorisahalla, on hän tällä kertaa hieman luovempi ja käyttää muita “työkaluja”. Teemallisesti leffassa pureudutaan omintakeisesti ihmisen seksuaalisuuteen.”

Elokuvan traileri on tietyissä katsojissa jo herättänyt närkästystä, koska siinä tunnutaan naureskelevan raiskaukselle. Onko näin?

“Elokuvassahan on uusi kauhuhahmo, Bunny the Killer Thing, joka on parodia perinteisistä kauhuelokuvien sarjamurhaajahahmoista. Bunny sisältää muiden genrejensä lisäksi myös puhdasta eksploitaatio-henkeä, sillä onhan koko projekti tietynlainen kumarrus vanhoille kauhuelokuville ja kasari-kauhukomedioille. En ole kovin huolissani siitä että jotkut tulkitsisivat elokuvan naureskelevan raiskauksille, sillä on aika tavallista että eksploitaatio-elokuva herättää paheksuntaa. Sillä niinhän ne eksploitaatio-elokuvat ruukaavat tehdä. Bunny on tietääkseni ensimmäinen eksploitaatiota sisältävä laajempaan levitykseen suunnattu kotimainen elokuva, joten olisihan se ollut hassua jos vastaanotto olisi ollut täysin ymmärtäväinen myös muidenkin kuin genren fanien keskuudessa. Harvoinpa mikään elokuva miellyttää kaikkia.”

Miltä tällainen kritiikki kuulostaa?

“Ymmärrettävältä. Elokuva on varmasti vieroksuttava, jos kauhukomedia tai eksploitaatio-elokuva eivät ole kovin tuttuja tai lähellä sydäntä.”

Saako raiskaukselle mielestäsi nauraa?

“Mielestäni mistä vain voi tehdä huumoria, eri asia sitten on se että onko se huumori kovin tyylikästä tai hauskaa huumoria. Mutta tämä kysymys itsessään on melko irtonainen eikä liity kauheasti tähän elokuvaan. Kyseessä kun ei kuitenkaan ole A Serbian Film tai Thriller – en grym film. Voisi samantien kysyä että voiko tappamisesta tai väkivallasta tehdä huumoria? Ja pitäisikö tehdä vain vakavia elokuvia, jotta voisi varmistua siitä ettei kukaan pahoittaisi mieltään?”

Sallitaanko genre-elokuvalle eri vapauksia kuin ns. valtavirtaelokuvalle? Jos, niin mistä se mielestäsi johtuu?

“Elokuvantekijä ottaa itse ne vapaudet jotka tekijänä tarvitsee kulloiseenkin elokuvaprojektiin, jotta saa tarinan kerrottua parhaalla mahdollisella tavalla. Suomessa olemme tottuneet pääasiassa siihen, että kotimaiset elokuvat ovat ns. realistisia, oikean elämän kuvauksia. Mutta genre -elokuvat harvoin tavoittelevat täysin realistista elokuvamaailmaa.”

Millaiselle katsojalle Bunny the Killer Thing on suunnattu?

“Genre-elokuvien ystäville, sekä erityisesti kauhukomedian ja splatterin faneille. Sanoisin että kauhukomedia -genressä Bunny on hyvin uniikki jopa maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Uskon että katsoja yllättyy positiivisesti monista valinnoista joita olen tehnyt sen suhteen mihin suuntaan leffan tarina kulkee.”

Miten pupulle lopussa käy?

“Eihän sitä voi kertoa, se olisi Bunnyn värkin kokoinen spoileri!”

Katso elokuvan traileri alta ja päätä itse, kiinnostaako.

[vimeo 110937698 w=500 h=250]

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *