Ensimmäinen piiri hämmentää
Aika ironista. Hallinta on asioiden hallintaa. Venäjän johtaja on monen mielestä maailmalla vellovan autoritaarisen trendin luoja. Putinin merkitys on oikeisto-populistien keskuudessa lähes samanlaisessa arvossa kuin joskus oli vasemmistolaisten piirissä Fidel Castrolla, kirjoitti taannoin Krimiltä muuttamaan pakotettu toimittaja Pavel Kasarin.
Vladimir Putin on nykyaikainen johtaja, jolla on selkeät tavoitteet ja jonka aseman vahvistaa suora suhde kansaan. Hän on rikas mies, ja vaikka 17 vuoden aikana karttuneesta omaisuudesta ei kukaan pysty pitämään lukua, kunnioitusta karttuu, kuten diktaattoreille yleensä.
Mutta populistiksi Putinia ei voi sanoa. Kansaa on pitänyt toki ojentaa, jotta se omaksuisi täysin Krimin miehityksen. Vain kansan petturit vastustavat rajojen siirtoa ja taisteluja Itä-Ukrainassa. Ukrainan vastaisen kampanjan aikana Venäjällä on alettu käyttää hyväksi kompleksia, jossa ihmiset tuntevat vajavaisuutta ja ovat menettäneet tulevaisuuden hallinnan tunteen.
Yhdysvaltain presidentti puolestaan on täysiverinen populisti ja monen mielestä jotain muutakin. Presidentti Donald J. Trump hämmentää joka päivä. Välillä monta kertaa päivässä: perjantaina hän nimesi Twitterissä viisi yhdysvaltalaista mediaa kansan vihollisiksi. Sellaisia ovat sanomalehti The New York Times sekä televisiokanavat NBC, ABC, CBS ja CNN. Ne kertovat Trumpin mukaan ”väärennettyjä uutisia”.
Kun maailman johtajat ja heidän puhemiehensä kertovat vaihtoehtoista totuutta tai tukeutuvat salaliittoteorioihin, on ihmisillä selvä vihan kohde: sanansaattajasta on tehty valemedia.
Jokainen voi tietenkin tarkistaa omat näkemyksensä vaikka lukemalla ja katsomalla Trumpin torstaisen tiedotustilaisuuden. Minä en rähise ja riehu, Trump sanoo ja sitten hän “rähisee ja riehuu”.
Vaikka väitteet olisivat aukottomia, Trump haraa vastaan, kuten käy ilmi YLEn sivuillaan julkaisemasta tiedotustilaisuuden kohdasta, jossa presidentti vastaa kysymykseen valitsijamiestensä määrästä.
Voisi olla hauskaakin, jos ei hirvittäisi, totesi Guardianin kolumnisti monen suomalaisenkin toimittajan lailla Trumpin lehdistötilaisuuden nähtyään.
Kun keinot ja päämäärät ovat saman asian kaksi eri puolta, ei ilmeisesti ole järkevää arvioida niitä toisistaan irrallisena. Maailman pienentyessä olemme alkaneet kiinnittää huomiota asioihin nopeammin, vaikka asiantuntijoina itseään pitävät koettavat vaan ymmärtää jotain kaaoksesta ja ovat itsekin täysin hukassa. Sanotaan, että jos politiikassa turvaudutaan valheeseen, se voi olla hyveellistä vain, jos sillä edistetään oikeudenmukaisuutta: suhteessa muihin eikä pelkästään itseensä.
Siinä missä Putinin Venäjällä on yhteiskunnallisen puheen sääntöjä muokattu uusiksi jo vuosia, on Yhdysvalloilla vielä tietä kuljettavana. Tuoreessa sosiologien kokouksessa Moskovassa nousi esiin näkemys siitä, että rakenteet, joiden pitäisi tuoda esiin ihmisten tarpeita, ovat tulleet epäluotettaviksi.
Venäjällä on synnytetty viime vuosina epäluottamus länttä kohtaan tahraamalla länsimaista politiikkaa ja heikentämällä demokratian sekä riippumattomien tiedotusvälineiden merkitystä. Valtaapitävät jakavat yleisen kyynisyyden politiikkaa kohtaan: kaikki poliitikot ovat korruptoituneita ja ostettavissa.
Tämä on siirtynyt venäläiseen poliittiseen järjestelmään – ei niin, että poliitikot olisivat samanlaisia, mutta itse ajatus oikeudenmukaisesta poliittisesta toiminnasta on osoittautunut tuhoutuneeksi. Ihmiset ovat vieraantuneet politiikasta eivätkä halua osallistua siihen.
Trumpin nousua vahvistaneella medialla kuten FOX-kanavalla ja hänellä itsellään (twiittailu on väline, joka avautuu laajemmalle joukolle vasta kun aiheesta on alettu keskustella) on vastassaan itsekriittinen ja ammattitaitoinen valtakunnallinen media, jonka vaikutusvalta ulottuu kauas Yhdysvaltojen rajojen ulkopuolelle. Patoutunutta epäluuloisuutta mediaa kohtaan jaetaan koko ajan, mutta instituutiot pystyivät pitkään asettumaan päivänpolitiikan yläpuolelle.
Trumpilla riittää kirittävää.
Venäjällä epävarmuus tulevaisuudesta etäännyttää ihmisiä aatteellisesta perustasta, jonka päällä maa on elänyt viimeiset 25 vuotta. Sosiologit ovat havainneet, että enää ei olla siirtymässä neuvostototalitarismista johonkin demokraattiseen suuntaan. Tähän on tultu, koska valtion johto on painostanut poliittista kilpailua ja kansalaisyhteiskuntaa ja ottanut tiedotusvälineet valvontaansa.
Niinikään propagandan lisääntyminen on nostanut pintaan neuvostoaikaisia käsityksiä. Sosiologi Lev Gudkovin mukaan propaganda on toiminut niin tehokkaasti, koska yhteiskunta on pikku hiljaa muuttunut petolliseksi ja on tahrattu niiden maine, jotka ovat tulkinneet tapahtunutta toisin. On myös liitetty yhteen ulkoiset uhat ja tapahtumien yksinkertaiset mallit. Tuo kaikki on johtanut siihen, että on alettu puhua muutosten mahdottomuudesta eli saatettu uudistukset huonoon valoon.
Politiikassa on kyse välttämättömyydestä.
Johtajat tietävät tämän. Osallistuvan yleisön kevyen höpötyksen tunkeutuminen kansainvälisen politiikan näkyvään valtavirtaan on tietysti myös osoitus siitä, että yhä useampi haluaa kertoa mielipiteensä ja on valmis jakamaan oman näkemyksensä muun maailman kanssa. Entisestä ideologiamerkityksestä ja jaosta työläisiin ja johtajiin on siirrytty tasolle, jossa vasemmisto- ja oikeistoakseli ei enää kerro mitään.
Helsingin Sanomien kolumnissaan toimittaja Yrjö Rautio kirjoittaa siitä, kuinka ”Putinin politiikka on venäläinen cocktail nationalismia, imperialismia, konservatismia ja autoritarismia. Trumpin politiikka taas on amerikkalainen cocktail oikeistopopulismia, nationalismia, petosta, konservatismia ja autoritarismia. Kummankin politiikka on syvästi vasemmiston arvojen vastaista, mutta myös niiden arvojen vastaista, jotka ovat tärkeitä liberaalille oikeistolle. ”
Totuudesta poikkeamisen superraskaan sarjan kamppailu on juuri sitä viihdettä, jota Trump on halunnut tehdä. Eikä Venäjä näytä juuri eroavan Yhdysvalloista. Tuloksena on se, että kansakunnasta osa vaipuu apatiaan.
Samaan aikaan kun johtajat julistavat toimivansa kansan parhaaksi, järjestelmän ulkopuolisilla asiantuntijoilla on entistä vähemmän sananvaltaa. Kansaa tämä ei edes kiinnosta, koska suuri osa kansasta käyttäytyy kuin Trump, jonka sanotaan haluavan vain lyhyitä briiffauksia. Mieluiten kuvien kera. Poliittisten prosessien avaaminen on aivan keskeistä, mutta Venäjällä ollaan jo edetty toiseen suuntaan.
Venäjää johtaa pieni piiri. Siksi yhtäältä Venäjällä on mahdollisuus vaikuttaa nopeasti ja syvästi erilaisiin korporaatioihin, mutta toisaalta maan johdolla ei yksinkertaisesti ole aikaa eikä kykyjä puuttua sellaisiin asioihin kuin luonnonsuojelu tai yksittäisen alueen talous. Yhdysvalloissa on puolestaan selvinnyt, että maan oikeuslaitos kestää presidentin toimet. Keskeistä on tietenkin vaikuttaminen samoissa piireissä, joissa on aina toimittu.
Gudkov on sitä mieltä, että yhteisö ja sen eliitti on menettänyt käsityksen siitä, mihin suuntaan maa menee: ”Ulkoinen merkki tästä on se, ettei luoteta sosiologiaan, joka luokittelee asioiden nykyisen tilanteen. Kriisi on paljon syvempi. Ei ymmärretä eikä luoteta ryhmään, joka antaa todellisuudelle tulkinnan.”
”Se on kollektiivisen tajunnan mielentila, joka liittyy tunteeseen siitä, ettei koe kuuluvansa suurvaltaan. Tämä vaikutus on mahdollista luoda hyvin yksinkertaisin poliittisin toimin”, toteaa Gudkov.
Venäjää hyvin tunteva Yhdysvaltojen entinen Moskovan-suurlähettiläs Michael McFaul on sitä mieltä, että Trump etenee kuten Putin 2000-luvun alussa. Hänellä meni muutama vuosi asemansa vakiinnuttamisessa, mutta taloudellisen nosteen avulla ja karskeilla toimilla hän vahvisti paikkansa.
Trumpin virkaanastujaispuhetta on verrattu yhteen Hitlerin avainpuheeseen, ja Ukrainaan muuttaneen entisen venäläiskansanedustajan mielestä meno Venäjällä on pseudoisänmaallisten hurraahuutojen seassa kuin Natsi-Saksassa. Natsikorttia toki on muutenkin heilutettu hyvin helposti, mutta yhtäkaikki Trump näyttää koettavan toteuttaa vaalilupauksensa. Trumpin poliittiset vastustajat miettivät ääneen, onko kyse toimista, jotka ovat historian valossa johtaneet diktatuurien syntyyn.
**
Venäjällä valmistaudutaan jo täyttä päätä vuoden 2018 presidentinvaaleihin. Niitä silmällä pitäen on juuri vaihdettu kuvernöörejä, koska nykyisessä järjestelmässä kyse on ennen muuta aluejohdon nimittämisestä, ei varsinaisista vaaleista.
Tsaari on kaukana eivätkä hänen tekemisensä jaksa edes kaikkia kiinnostaa. Ihmiset tuntuvat vetäytyvän omiin oloihinsa.
Liike-elämälle on tietysti ongelma, jos muutokset ovat kovin jyrkkiä. Aluehallinnon kanssa pitää tulla toimeen. Sama koskee isommassa mittakaavassa myös valtiollisen tason asioiden hoitajia.
Koska Putinin lähipiiriin aiemmin kuulunut Vjatseslav Volodin, parlamentin alahuoneen nykyinen puhemies, ilmoitti muutama vuosi sitten, että Venäjää ei ole ilman Putinia, on luontevaa, että hänen johtamansa duuma saattaa saada käsiteltäväkseen lain, jossa kriminalisoitaisiin maan johtajan arvostelu. Suita saatettaisiin toki saada suppuun, mutta ei lain läpi meno duumassa olisi mikään läpihuutojuttu, koska vastaava laki on sellaisissa entisen Neuvostoliiton maissa kuin Turkmenistanissa ja Kazakstanissa.
Presidentin lehdistösihteeri Dmitri Peskov sanoi uutistoimisto TASSille, että Kremilillä ei ole toistaiseksi kantaa tähän asiaan.
Venäjän maine ja Putinin vallan jatkuvuus on joka tapauksessa sidottu tiettyyn laillisuuteen. Populisti etenee vedoten kansaan tai vähintäänkin omaan kannatukseensa kansan parissa ja tehden menneisyyden keinoin päätöksiä, jotka heijastuvat koko maailmaan. Niin Yhdysvalloissa kuin Venäjällä.
Trumpin hallinnon tiedetään tekevän koko ajan isoja muutoksia, jotka vaikuttavat moniin ihmisiin. Toistaiseksi on vaikea sanoa, miten paljon luvatut toimet voivat nostaa ihmisten elintasoa. Paluu on mahdotonta. Tasaisen elämän taanneen teollisuustyön aika on ohi. Murhe on yhteinen ja myös venäläiset ovat käärmeissään teollisuuden katoamisesta 1990-luvulla.
Rakennemuutos on vaikuttanut niin, että aiemmin hyvin toimeentulleet kansalaiset tuntevat elävänsä köyhyydessä. Myös monet vaurastuneet kokevat saaneensa omaisuuden vain väliaikaisesti haltuunsa, koska ei ole olemassa oikeudellista perustaa, jonka pohjalta varallisuuden voisi kokea legitiimiksi ja todelliseksi. Kehitys on nopeaa. Teoreetikoille tapahtumat ovat osa peliteorioita, joissa yhdestä liikkeestä seuraa mahdollisesti toinen.
Taikatemppuja ei voi tehdä. Venäjällä on tietenkin ollut selvää, että myös Krimin miehityksen merkitys hiipuu, koska se ei ole voinut yhdistää venäjäläisiä pitkään aikaan. Miehitystä on oikeutettu tekosyillä, jotka eivät kestä historiakriittistä tarkastelua yhtään sen enempää kuin mitkään valloitussodat. Nyt se on jo palanen poliittista historiaa, vaikka tapahtuneesta ei ole kuin pari vuotta.
Politologi Dmitri Orlovin mielestä Krimin miehittäminen yksinkertaisti keskustelun osapuolten argumentit ja vahvisti aggressiota Venäjällä, mutta valtaapitävät tiedostavat sen, ja ovat siksi pyrkineet vähentämään aggressiota. Me olemme Suomessa huomanneet tämän saman. Kokonaan toinen asia on se, miten liennytyksessä onnistutaan.
**
Kun seuraa valtiojohtajia matkan päästä, näkee heidän käyttäytymisessään piirteitä, joita nämä itse eivät ole tarkoittaneet huomattaviksi. Jo vuosia lehdistötilaisuuksia on seurattu tarkkaan, sillä ns. mikroilmeet, muun muassa ihmisen tahdosta riippumattomat kasvojen lihasten nykäykset saattavat paljastaa valehtelun, hämmennyksen ja epävarmuuden.
Näitä valtiojohtajien toistaiseksi erikoisiksi luokiteltavia tiedotustilaisuuksia ovat edeltäneet molempien miesten tuhannet esiintymiset. Venäjällä vuodet ovat koulineet presidenttiä puhujana. Yhdysvalloissa pohjaa kannatukselle on vahvistettu sillä, että Trump puhuu kansalaisille suoraan YouTubessa. Putinilla on käytössään koko valtakunnallinen televisio, Trumpilla Twitter.
Voinee kysyä: onko valehtelu uusi normaali? Olotila poliittisessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa, josta ei ole paluuta? Tietenkään mikään sellainen joka on ollut aina olemassa ei voi kadota kokonaan. Avainkäsite lienee se, että nyt olemme keskellä hämmennyksen aikaa, jossa vaikeisiin kysymyksiin ei vastata ymmärrettävästi vaikka puhetta tulvii liiaksi. Nautimme šokeista emmekä välitä mitä seuraavaksi tapahtuu.
Antaudumme vietäviksi ja sallimme, kun emme muuta voi, sen että Venäjän presidentti pitää puhemaratoneja, joissa hän briljeeraa numeroilla, mutta ei saa vastaansa todellisia presidentin vastuualueeseen kuuluvia kysymyksiä, vaan pyörittelee sekä lillukanvarsia että kysymyksiä ydinaseista. Näemme Trumpin sotkeutuvan omiin sanoihinsa ja puhuvan ydinaseista niin kuin hän olisi kuullut niiden olemassaolosta eilen. Mitä kummallisempi väite tai jopa valhe sen paremmin se osaa meistä viihdyttää.
Suoranainen valehtelu tai poliittinen valheellisuus on tuiki tavallista, mutta poliittisessa kielessä pyritään silti yleensä kielen ja puheen kontrollointiin. Kyse on vallasta ja rahasta. Riippumattoman median nujertamisessa voi olla kysymys ihan käytännön toimista. Media tutkii välillä turhan innokkaasti kleptokraattisten vallanpitäjien asioita, kuten tilejä Sveitsissä ja veroparatiiseissa. Sensuurissa on kyse valheen ylläpitämisestä. Tutkija Jukka Paastelan Valhe ja politiikka -kirjassa esiintuodun mukaisesti politiikassa on mahdotonta välttää tilanne, jossa poliittiset vastustajat, joiden välillä voi olla jyrkkäkin ero, eivät koskaan ole mistään samaa mieltä, varsinkin jos perustelut ovat erilaiset, mahdollisesti vielä jopa päinvastaiset. Jos tällaista vaadittaisiin, se johtaisi valheelliseen politiikkaan.
**
Lopuksi: toisinajattelijoita odotellessa on koetettava elää vaihtoehtoisen totuuden kuonan kanssa.