Kiristäjä

Venäjän massiiviset joukkojen siirrot näkyvät satelliittikuvissa, ja leviävät videoina sosiaalisessa mediassa. Niin kuin pitääkin. 

Venäjä ei peittele valmiuttaan; enää ei puhuta palkkasotilaista Ukrainassa. Nyt todistetaan kykyä ja ylivoimaa. Mekastetaan rajoilla ja miehitetyllä Krimin niemimaalla.Venäjän joukkojen mobilisoinnissa saattaa olla aktivoituina jopa puoli miljoonaa sotilasta ja näytillä on ollut myös mannertenvälisiä ohjuksia, jotka voidaan nähdä avaruudesta.

Venäjän perustelut joukkojensa keskittämiselle Ukrainan rajalle vastauksena Naton uhkaan ovat täysin epäuskottavia. Ukrainan suvereniteetin turvaaminen ei ole vihamielinen toimi Venäjää vastaan, eikä siinä voi antaa Venäjän pyrkimyksille periksi.” Suomen entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) Facebook-päivityksessään 14. päivä huhtikuuta 2021.

**

Venäjän ja Ukrainan suhteet jännittävät ulkopolitiikkaa seuraavia. Venäjällä uskotaan pelottelun tehoon.

Ukrainan ja Suomen presidentit keskustelivat torstaina mahdollisuuksista lieventää Krimin niemimaan jännittynyttä tilannetta sekä jännitteitä Venäjän ja Ukrainan rajalla. Suomelta Ukrainan suvereniteetti ja alueellinen koskemattomuus saa täyden tuen.

Tutkija Lilia Ševtsova muistuttaa, että suvereniteetti tarkoittaa Ukrainan lähentymistä Eurooppaan.

Ukraina voi olla suvereeni valtio (tätä haluavat useimmat ukrainalaiset) vain irtautumalla Venäjästä.

”Kremlille Ukraina on edelleen vallan kiristyksen keskeinen kohde. Kiovan länneltä saama apu ei riitä takaamaan Ukrainan turvallisuutta. Mutta se riittää ylläpitämään Venäjän vihamielisyyttä.”

Suomen naapurin – valtavan, diktatuuriin kallellaan olevan maan julkisissa puheenvuoroissa korostuu se, kuinka Venäjä kokee olevansa pakotettu huolehtimaan turvallisuudestaan ja on riittävän kova kurittaakseen pienempiään.

Suomen näkemys on, että Venäjä on laittomasti miehittänyt Krimin niemimaan. Tämän pohjalta ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) keskusteli venäläisen virkaveljensä Sergei Lavrovin kanssa helmikuussa Pietarissa.

Haavisto kuvaa keskustelua YLE:lle: ”Aloitimme erimielisinä ja päädyimme erimielisyyteen.”

Haavisto arvioi, että Venäjä pyrkii horjuttamaan Ukrainaa Itä-Ukrainan konfliktin kautta.

Harjoituksilla pitäisi olla alku ja loppu”, Haavisto sanoi YLEn A-studiossa torstaina. Venäjä pitää yllä jännitettä ja pakottaa Euroopan varustautumaan pahimpaan.

Venäjä esittää omalla tavallaan sen, että kysymys on laajempi – suurvaltapolitiikkaa.

Viron ulkopoliittisen instituutin johtaja Kristi Raik arvioi, ettei Venäjä tiedä vielä itsekään, miten maa etenee Ukrainassa.

Laajentaako se hieman Krimin aluetta, saadakseen ratkaistua veden saannin. Koko Ukrainan valloittaminen ei tule kysymykseen.”

Mikä on Ukrainan hinta? Yhdysvalloissa ja Euroopassa mietitään varmasti sitä, miten paljon pakotteita voidaan edelleen lisätä.

Venäjä on häkellyttävällä tavalla kyvytön ajattelemaan Ukrainan kehitystä”, Raik kummastelee.

Eteläisen naapurin vähättely on keskeistä Venäjän puheissa. Toiset katsovat, että Venäjän pullistelulla on tarkoitus painostaa niin Ukrainan presidentti  Volodymyr Zelenskyia kuin länttä kokonaisuudessaan.

Tutkija Dmitri Trenin muistutti jo vuosia sitten siitä, ettei Ukraina Putinin mukaan ole edes valtio. Tämä ei tutkijan mielestä ole Venäjän imperialistisen röyhkeyden ja halveksunnan ilmaus. Putinin Venäjän politiikka korostaa Ukrainan yhtenäisyyden haurautta ja näkemystä siitä, että maa ei selviä vakavasta koetuksesta.

Venäjän uusimmasta historiasta muistetaan pitkään maan suhde Ukrainaan, siksi mediassa vastataan lyhyesti kysymykseen siitä, kuka hyötyy: Putin! Yksinkertaista. No, ei tietenkään, mutta propaganda on kovaa.

Jos Ukraina onnistuu nousemaan valtiona, Venäjän itsetutkiskelu muuttuu toisenlaiseksi toiminnaksi.

Trenin arvioi, että Venäjän suhteet Eurooppaan eivät ole olleet yhtä huonot viimeisten 30 vuoden aikana.

”Erityissuhde Saksaan on mennyttä. Vuoropuhelu Ranskan kanssa, joka on aina ollut melko pinnallista, on umpikujassa. Samaan aikaan Yhdysvallat on [Joe] Bidenin johdolla yhä selvemmin koordinoinut Euroopan kanssa toimiaan Venäjän suhteen.”

Itä-Ukrainan ”tasavallat” ovat viime vuosina etääntyneet kauemmas Ukrainasta ja integroituneet yhä enemmän Venäjään. Kapinallisalueiden päävaluuttana on rupla ja valtion virastojen kielenä venäjä. Jopa kymmenen prosenttia alueen 3,6 miljoonasta asukkaasta on jo saanut Venäjän kansalaisuuden.

Venäjällä ei ole maan turvallisuusneuvoston sihteerin Nikolai Patruševin  mukaan mitään ”punaista linjaa”, jonka ylittäminen johtaisi sotatoimien kiihdyttämiseen. Sävyt ovat kuitenkin muuttuneet: aiemmin Venäjä puhui vain palkkasotilaista ja Ukrainan sisäisistä ongelmista.

Ukraina on varmasti kykenevä sotimaan eri tavalla kuin vuonna 2014. Vuonna 2021 Ukrainan armeijan kanssa ei käydä sotaa käydä ilman laukauksia ja uhreja.

Jännitteen kasvaessa tunnustetaan se, että täysimittainen sota voi alkaa vain muutaman virheen johdosta.

Venäjällä on syynsä tarvittaessa hyökätä alueelle, jonne se on sijoittanut vuosia. Vaikka maa ei sitä tunnusta,  se on taistellut Itä-Ukrainassa seitsemän vuotta, ja haluaa varmasti edelleen pitää alueen hallinnassaan tavalla tai toisella.

Venäjän miehittämän Krimin vesihuolto on ratkaistava ja Ukrainan vääjäämätöntä liukumista muun Euroopan imuun on hillittävä.

Sotaa ei kaipaa kukaan. Syy on myytävä kaikkialle. Propaganda on laajempaan kuin vain kotimaiseen käyttöön.

Euroopassa korostuu myös se, että Putinin aikana syntynyt hallinto ei ole enää yksin Venäjän ongelma.

Edistämällä korruptiota, kleptokraattisia käytäntöjä ja demokraattisten normien rikkomista länsimaisissa yhteiskunnissa sekä käyttämällä kemiallisia aseita niiden alueella ja toteuttamalla salamurhia ulkomailla, Putinin hallinnosta on tullut merkittävä ongelma EU:lle ja Yhdysvalloille.

Lännen toteuttamat ennaltaehkäisevät toimenpiteet eivät kuitenkaan vaikuta perustavanlaatuisesti Venäjän käyttäytymiseen. Pakotteita lisätään koko ajan, mutta niiden hienosäätö on vaikeaa. Yksittäiset ihmiset kärsivät.

Venäjä kylmässä sodassa lännen kanssa

Asevoimilla ja propagandalla pullistelua arvioidaan eri tavoin. Klassinen esimerkki kovasta suurvaltapelistä on Kuuban kriisi. Yhdysvallat kohtasi panoksia nostaneen Neuvostoliiton.

Vanhemmat ja historiaa tuntevat osaavat suhteuttaa tapahtumia. Kyse on ydinasevaltioiden nokittelusta – kauhun tasapainosta.

Vertauskohdaksi voi myös hyvin ottaa neuvostojohtaja Nikita Hruštševin, joka herätteli maailmaa purkauksellaan New Yorkissa lokakuussa 1960. Puoluejohtaja otti jalastaan kävelykenkänsä ja esitti kopauttavansa sillä pöytään Yhdistyneiden kansakuntien päämajassa.

Edellisen viikon aikana on puhuttu paljon sodan mahdollisuudesta Euroopassa.

Apulaisprofessori Katri Pynnöniemi näkee Venäjän sotilaallisen painostuksen Ukrainassa ”klassisena esimerkkinä siitä, miten aseellisella voimannäytöllä pyritään poliittisiin päämäärin.

Poliittinen päämäärä tässä tapauksessa on pakottaa Ukraina nielemään Minskin sopimus siinä muodossa, kun Venäjä sitä tulkitsee eikä ole poissuljettua, että se pyritään verenvuodatuksella saavuttamaan.”

Sotilaat toteuttavat sen mitä käsketään, mutta toimituksissa päivittäiset analyysit perustuvat silti etupäässä siihen, mitä nähtävästä voidaan päätellä ja asiantuntijoilta vahvistaa.

Paikalla olevien toimittajien ei pidä muuta yrittääkään kuin raportoida omista havainnoistaan.

”Uskomme, että he valmistautuvat suurhyökkäykseen, mutta mekin vahvistamme asemiamme. Kuulemme heidän kalustonsa, vähän kuin he toisivat vetureita sinne, Velho sanoo ja viittaa panssarivaunuihin.”

Kyseessä on informaatiosota

Ukraina on meidän. Pysykää loitolla! Venäjän viesti on kuultu: Yhdysvalloissa, Natossa, EU:ssa.

Pandemia hidastaa Eurooppaa. Venäjän iskukykyä ei rajoita edes talous. Se on arvioinut, että Ukraina ei saa niin paljon tukea kuin tarvitsisi.

Yhdysvallat taipuu joka tapauksessa neuvottelemaan Venäjän kanssa. Huippukokous ei  kuitenkaan ole Venäjälle uusien pakotteiden vuoksi enää niin mieluisa kuin viikko sitten.

Loukattuja on Venäjällä hyvitelty propagandalla.

Todennäköisesti valtioiden päämiehet, Putin ja Joe Biden kohtaavat aikaisintaan kesällä. Venäjällä ei tunnu olevan enää mikään kiire.

Venäjän ulkoministeriön tiedotuksesta vastaavan Marija Zaharovan mielestä tavoite olisi löytää molempia osapuolia hyödyttävä keskusteluyhteys. Viime aikoina Yhdysvallat on tehnyt siitä Zaharovan mukaan mahdotonta.

Uusimpien pakoteuutisten jälkeen Venäjä teki selväksi, että vastatoimia tulee varmasti ja niitä varten työskennellään väsymättä.

Yhdysvalloissa saatetaan venäläisarvion mukaan ajatella, että Venäjällä ei ole varastossa valmista vastausta pakotteisiin. Joka tapauksessa kyseessä on aiempaa ”kierompi” pakotelista, joka koskee niin teknologiayrityksiä kuin yksittäisiä henkilöitäkin. Kaiken lisäksi pakotteet koskevat paitsi listalle joutuneita henkilöitä myös näiden puolisoita ja alaikäisiä lapsia.

Uhittelu Ukrainan ympärillä vaikuttaa kaukaiselta, mutta todelliselta.  Historia ei toistu. Jännitteen muodostuminen voi silti edetä käytännössä tutulla tavalla.

Pelote vaatii tekoja, ja siksi Venäjä toimii avoimesti. Sotilaat muistuttavat, että sotilasoperaatioiden aloittamista ei koskaan paljasteta.

Toistaiseksi Venäjä todistelee, ettei se ole puuttunut Ukrainan asioihin. Se on myynyt tukijoilleen näkemyksensä siitä, että Krimillä järjestettiin kansanäänestys Venäjään liittymisestä ja Ukrainan itäisen osan ”tasavallat” DNR ja LNR kapinoivat omasta tahdostaan Kiovan valtaa vastaan.

Virallisesti Venäjä auttaa Itä-Ukrainan tasavaltoja. Estää humanitaarisen katastrofin. Käytännössä alueet ovat Venäjän luomuksia myöhempään käyttöä varten.

Venäjää ei nykytilanteessa kiinnosta niinkään Ukrainan miehitys kuin tapa, jolla se voi osoittaa selkeästi Naton jäsenmaille niin Mustanmeren ääressä kuin Itämerellä, että Venäjällä on täysi valmius ja kyky käyttää voimaa.

Ydinaseiden esittelyä on hätkähdetty, mutta juuri ne ovat myös Venäjän kauppatavaraa. Vaikka Biden sanoi kysyttäessä Putinia tappajaksi, Yhdysvallat on ilmaissut valmiuden neuvotella asetasapainosta.

”Kylmän sodan vuosina ydinaseita kaavailtiin käytettäviksi vain toisen maailmansodan kaltaisen mittavan sodan yhteydessä. Nyt ydinaseiden käytöstä puhutaan myös paikallisissa kriiseissä. Ukrainan sodan aikana Venäjän presidentti Vladimir Putin on toistuvasti muistuttanut Venäjän ydinaseista. Yhdysvallat syyttää nimenomaan Putinia ydinaseilla uhkaamisesta.” 

Ukrainan mahdollisuus liittyä jäseneksi Natoon on nollattu. Samaan aikaan Ukrainassa Natoon myönteisesti suhtautuvien määrä lisääntyy.

Venäjä ei voi olla tietämättä, että se työntää toimillaan Ukrainaa koko ajan tiukemmin kohti sotilasliittoa. Nyt jo 40 prosenttia kannattaa mielipidemittausten mukaan jäsenyyttä Natossa.

Ukrainassa etupiiripolitiikka

Venäjä rakentaa itselleen suojavyöhykettä. Nykyinen ajattelu muistuttaa Stalinista, joka ajatteli strategisesti: Suomesta tulisi hyvä puskuri, ja siksi Stalin suunnitteli myös maamme miehittämistä.

Syy sotaan saatiin Mainilan laukauksista, kuten jokainen suomalainen on tiennyt vuosikymmenet.

Mustanmeren toisella laidalla Venäjä esti Naton laajenemisen Etelä-Kaukasuksella miehittämällä Etelä-Ossetian vuonna 2008. Georgia joutui irrottamaan otteensa myös Abhasiasta. Pikkuruiset valtiot on tunnustanut itsenäisiksi Venäjän lisäksi muutama valtio.

Georgian entinen presidentti Mihail Saakashvili sanoi maanantaina Eho Moskvyn haastattelussa, että Etelä-Ossetiassa Georgia pakotettiin yksinkertaisesti puolustamaan itseään sen jälkeen, kun venäläiset kolonnat olivat ylittäneen rajan ja etenivät kohti Tbilisiä, maan pääkaupunkia. Tavoite ei toteutunut. Saakashvilin mukaan ansio tästä kuuluu georgialaisten vastukselle ja maailman yhteisölle, joka heräsi riittävän ajoissa. Myöhässä, mutta heräsi.

Myöhemmissä selvityksissä on päädytty toteamaan, että Georgia aloitti sodan; Venäjä vastasi kohtuutonta voimaa käyttämällä.

Saakashvili, joka on opiskellut lakia Kiovassa, ja työskentelee nykyisin Ukrainan hallinnossa uskoo, ettei Zelenskyi tai ukrainalaiset ylipäätään uhraa ajatustakaan Venäjää vastaan hyökkäämiselle.

Ukrainassa ollaan realisteja ja tiedetään, että jos Venäjä todella haluaa, se voi ottaa haltuunsa Odessan rannikkokaupungin.

Henkilökohtaisesti minä – odessalaisena, puolustan kaupunkia loppuun saakka kuten hyvin monet ystäväni Odessassa, Saakashvili sanoi.

YLEn haastattelema tutkija Mark Galeotti ei usko, että jokin osapuolten virheliike voisi laukaista sodan.

Kaikkiaan sodat eivät tapahdu vahingossa. Jos katsotaan vaikkapa Georgian sotaa, venäläiset provosoivat hyvin päämäärätietoisesti georgialaisia antamaan ensimmäisen iskun”, Galeotti muistuttaa.

Ukraina Venäjälle sisäpolitiikkaa

Ukrainalaiset eivät ole niin hulluja, että aloittaisivat sodan. Venäjän puolella hulluja riittää. Näin arvioidaan Eho Moskvy -radioaseman keskustelussa.

Venäjän ulkopolitiikan taustavaikuttaja ja tulkki Fjodor Lukjanov sanoo kirjoituksissaan suoraan, että Venäjän ja EU:n välinen poliittinen vuoropuhelu on menneisyyttä.

Paluu siihen on mahdotonta, koska kaikki on muuttunut: Venäjä, Eurooppa, länsimainen maailma. Liberaali maailmanjärjestys on ohi. Kaikki keskittyvät omiin sisäisiin asioihinsa, ja pyrkivät minimoimaan ulkopuolisen vaikutuksen.

EU:n ulko – ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Josep Borrellin diplomaattinen hämmennys Moskovassa pari kuukautta sitten sai aikaan molempien osapuolten kommenttiaallon.

Kuten Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi propagandistin Vladimir Solovjevin haastattelussa, ”jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan”. Tämä on tietysti kuvainnollista, mutta antiikin historiasta tuttua sanontaa ja ”sodan” käsitettä ei ilmeisesti ole sovellettu aiemmin Euroopan unioniin.

Sotaharjoitukset ovat rutiinia. Pitkitettynä niillä on symbolistakin merkitystä ja Kremlin ”vaihtoehoinen todellisuus” nähdään vaarana. 

Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu vahvistaa maan määränneen joukkoja ”läntisille rajoilleen” harjoituksiin niiden taisteluvalmiuden varmistamiseksi. Sopivasti samaan aikaan kun Nato ja Yhdysvallat harjoittelevat.

Putinin Venäjä

Venäjän johtajan maailmaa voidaan tarkastella yli 20 vuoden aikana tehtyjen päätösten pohjalta.

Venäjällä on tavoitteita, jotka ovat kovin henkilökohtaisia. Venäjän itsevaltiaan ystävän Viktor Medvedtšukin omistamilta tv-kanavilta vietiin muutama viikko sitten toimiluvat Ukrainassa. Medvedtšukin taloudellisista menetyksistä vaaditaan korvausta.

Keskustelu henkilökohtaisista suhteista saattaa vaikuttaa oudolta, mutta Venäjää tuntevat tuskin yllättyvät. The Financial Times -lehden entisen Moskovan kirjeenvaihtajan kirjassa selvitetään juurta jaksain sen, miten lähes maan talous siirtyi Venäjän johtajan komentoon hänen haluamallaan tavalla. Rahat ovat Vladimir Putinin.

Putin puhui aluksi itsestään palkkajohtajana, mutta sittemmin hänestä tuli koko Venäjää hallitseva – omistaja. Koko maan keisari. Catherine Beltonin Venäjä-kirja ilmestyy Docendon kustantamana suomeksi syksyllä.

Venäjän sisäpolitiikan tuntija Andrei Kolesnikov muistuttaa radio Eho Moskvyn keskustelussa, että Ukrainan ja Venäjän suhteet ovat jäätyneet.

Mutta Putin ei lue uutisia internetistä, sanoo sotilaspolitiikasta kirjoittava Pavel Felgenhauer ja jatkaa, että Putinille tehdään koosteita. Niissä näkemykset on selitetty toisin.

Putin saa tietonsa kansioista, joita hänelle valmistelevat siihen erikoistuneet ihmiset. Väkivaltaorganisaatioiden, silovikien ylivalta ulottuu tärkeimpiin päätöksiin.

Venäjän itsevaltiaan luottomies, jo 1990-luvulla Pietarissa, presidentin hallinnon varajohtaja Dmitri Kozak puhuu myös isäntänsä äänellä silloin kun hän uhkaa haastattelussaan tai tiedotustilaisuudessa suoraan Ukrainaa: jos aloitatte sodan – se on teidän loppunne! Syvällä bassollaan operoiva Kozak esittää, että sodan laajentuminen voisi siis merkitä jalkaan laukaisun sijaan ampumista kasvoihin.

Dožd-kanava Mihail Fišman arvioi sarkastisesti sitä, että Patrušev käytti puheenvuoron, joka julkaistiin Kommersant-lehdessä eikä kuten yleensä Rossiskaja Gazetassa. Lehden valinnalla oli tarkoitus  korostaa Kremlin aikomusten rauhanomaista luonnetta.

The New Times -lehden (sivuston) päätoimittaja Jevgenia Albats mietti Patruševin haastattelun olleen sillä tasolla, että Kremlissä vaadittaisiin psykiatria tutkimaan maan johdon ajattelua ydinaseilla uhkailusta.

”Emme edistä suunnitelmia puuttua Ukrainan konfliktiin. Emme halua vastakkainasettelua sodan partaalla olevan Yhdysvaltojen kanssa. Vihollisuuksille ei ole mitään syytä, päinvastoin, yhteistyölle on tilaa. Olemme valmiita vuoropuheluun.” Nämä kaikki ovat suoria lainauksia.

Ukrainasta pakkomielle Putinille 

Putin ei ole kärsinyt millään muulla rintamalla niin nöyryyttävistä tappioista, eikä ole saavuttanut missään paikassa niin vaikuttavia voittoja – sekä omasta näkökulmastaan ​​että poliittisessa mielessä.

Ei tietenkään ole sattumaa, että Ukrainan suhteiden aallonpohjat ovat aina osuneet puhtaasti kronologisesti Putinin johtamien tekojen tai yksinkertaisesti tapahtuneiden laajamittaisten sisäpoliittisten käännösten kanssa.

Venäjän suhde Ukrainaan näyttää riippuvan Kremlin motivaatioista. Olemme ehtineet tottua, ettei heitä kiinnosta muu kuin raha.

Nyt nämä vaikuttavat kiinnostuneelta ideologiastaan. Harvat johtajat voivat käyttää valtion rahoja ihan niin kuin haluavat.

Pelote on olemassa

Venäjän johtaja tunnetaan myöhästelystä ja väitetään jopa, että hän tekee päätökset viime tipassa. Uhkailu on tuttua jo lapsuuden leikeistä. Isompi poika astalo kädessä on pelottava.  Putinin yhdeksi lempi sanonnaksi kerrotaan, että selviytyäkseen kadulla on lyötävä ensimmäisenä.

Ukrainan johtaja Zelenskyi on joutunut odottamaan tapaamista itsevaltias Putinin kanssa; Putin odottaa presidentti Bidenin kohtaamista.

Mediassa on Venäjällä lainattu laajasti senaattori Konstantin Kosatševia, jonka mielestä Yhdysvallat on tajunnut, että ”sotilaallisen ylivoiman saavuttaminen Venäjää vastaan ​​on mahdotonta” ja, että maiden täytyy palata vuoropuheluunsa.

Kuten Ševtsova kirjoittaa, Moskovan suunnitelmissa Ukrainan hallinnasta on tehty ”hybridi” -versio, jossa Itä-Ukrainan kapinoivat tasavallat heikentävät Ukrainaa niin paljon, että sitä voitaisiin kutsua epäonnistuneeksi, romahtaneeksi valtioksi, joka on jo kadottanut kykynsä hallita omia alueitaan.  (Valtiovallan epäonnistuminen halutaan kiistää, sillä kansainvälisessä politiikassa asialla voi olla huomattavat seuraukset.)

Sotilaiden suunnitelmat ovat salaisia, mutta asiantuntija Pavel Felgenhauer arvioi omiin lähteisiinsä ja kokemukseensa perustuen hyökkäystä Ukrainaan Novaja Gazeta -lehden artikkelissaan.

”Oikealta reunalta iskevät voimakkaat taistelupanssariajoneuvot Harkovin kautta. Joukot läpäisevät Ukrainan heikon puolustuksen ja murtautuvat paikasta, joissa kukaan ei ole taistellut kenenkään kanssa sitten vuoden 1943. Jossain vasemmalla rannalla, Dneprin alajuoksulla, Krimiltä tuleva eteläinen kiila liittyy pohjoiseen. Tehokkaat ilmahyökkäykset tuovat lisää kaaosta Ukrainan komento- ja ohjausjärjestelmään. Suurimmat etelän ja idän venäjänkieliset kaupungit miehitetään nopean ja voitokkaan operaation (blitzkrieg) aikana. Muun Ukrainan pääsy merelle evätään. Se on Ukrainan loppu valtiona.”

Venäjä pelaa sököä

Venäjän propaganda kertoo Naton laajenemisesta. Tukikohtien perustaminen alueille, joissa niiden turvallisuutta ei voi taata tuntuisi toki muutenkin hölmöläisten hommalta.

Sotilasasioihin perehtynyt toimittaja Alexander Golts sanoo ymmärtäneensä helmikuussa sen, mistä Venäjän kovenevissa otteissa on kyse. Ukraina on iso eurooppalainen maa, jolla on paljon ongelmia. Sillä on pulmia myös puolustusvoimiensa uudistamisensa kanssa.

Todennäköisesti diplomatian painopiste Venäjällä muuttuu ja keskittyy vastedes aserajoituksiin.

Sama logiikka ohjaa myös Yhdysvaltoja. Isoista kysymyksistä on ennenkin voitu neuvotella. Silloinkin kun sotaa käytiin Vietnamissa ja Afganistanissa. Koko järjestelmä perustuu siihen, että tiedetään, mihin vastapuoli kykenee.

Venäjän talous ja kyky ylläpitää asevoimiaan on rajallinen. Ydinaseilla voidaan ohjata laajemmin kansainvälistä politiikkaa, ja siksi niillä uhkaaminen nostetaan esiin hyvin nopeasti.

Ukrainassakin on keskusteltu oman pelotteen luomisesta. Maa luopui ydinaseista osana Neuvostoliiton hajoamisprosessia. Vuonna 2014 tuolloinen pääministeri Dmitri Medvedev totesi, ettei mikään maa voi taata millään asiakirjoilla alueellista koskemattomuutta millekään valtiolle.

**

Tutkija Sergei Markov:  1. Venäjä voi tunnustaa DNR:n ja LNR:n (Donetskin ja Luhanskin Venäjän tukemat separatistialueet) ja nopeuttaa niiden integroitumista Venäjään. 2. Venäjä voi asettaa tiukkoja taloudellisia pakotteita EU:ta vastaan. 3. Venäjä voi lopettaa Euroopan etujen huomioon ottamisen Syyriassa ja Libyassa. 4. Venäjä voi asettaa tiukkoja rajoituksia EU:n tukemille venäjänkielisille tiedotusvälineille. 5. Venäjä voi rajoittaa sellaisten kansalaisjärjestöjen työtä, joiden kautta EU yrittää vaikuttaa Venäjän yleiseen mielipiteeseen. 6. Venäjä voi ottaa lujemmin kantaa Ukrainan hallintoa vastaan ​​ja korvata hallintoa (ministereitä) venäjämielisillä. 7. Venäjä voi siirtää talousprojektinsa EU:sta muihin maihin, pääasiassa itään. 8. Venäjä voi lisätä merkittävästi sotilaallisia voimavarojaan Kaliningradin alueella ja muilla EU:n lähellä olevilla alueilla. 9. Venäjä voi reagoida paljon ankarammin eräiden EU:n jäsenvaltioiden kuten Puolan, Baltian maiden ja Romanian (Venäjän vastaiseen) – russofobiseen politiikkaan. 10. Venäjä voi karsia neuvottelujaan Ranskan ja Saksan kanssa tärkeistä globaaleista strategisista kysymyksistä. Tämä johtaa Ranskan ja Saksan vaikutusvallan pienenemiseen maailmassa.

**

YLE A-studio:  Miksi Venäjä laittaa painetta Ukrainaan? A-Talkissa keskustelivat ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.), Viron Ulkopoliittisen instituutin johtaja Kristi Raik, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Sinikukka Saari ja Hybridiosaamiskeskuksen tutkimusjohtaja Hanna Smith.

HS Jenni Jeskanen: Venäjä pelaa uhkapeliä Ukrainan rajalla, ja sihen sisältyy suuri riski, arvioivat tutkijat

YLEn Ykkösaamu: Venäjän aikeet Ukrainassa ja sen ympärillä, everstiluutnantti Simo Pesu, Venäjä-tutkimusryhmän johtaja, Sotataidon laitos, Maanpuolustuskorkeakoulu.
Kirja-arvio: Puistola ja Suhonen – Itä-Ukraina Lännen etuvartio

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *