Kirja-arvio: Puistola ja Suhonen – Itä-Ukraina Lännen etuvartio

Raja sodan ja rauhan välillä hämärtyy Euroopassa – konkreettisesti Itä-Ukrainassa.

Itä-Ukraina – Lännen etuvartio (Docendo, 2020, 254 s. ) ei käsittele pelkästään Ukrainaa ja sen suhdetta Venäjään sekä lännen isoihin vaikuttajiin – eli siis Natoon, Yhdysvaltoihin ja Euroopan unioniin vaan Juha-Antero Puistolan ja Johanna Suhosen kirja on nykyisen Euroopan poliittis-sotilaallisen  tilan ja yhteiskunnallisen eheyden nykyisyyttä luotaava – avainteos.

Ei yhtään vähempää.

Geopoliittisesti Venäjä toimii ennakoidusti: Venäjä työntää kaiken sotilaallisen ja kulttuurisen vaikutuksen niin kauas kuin pystyy.

Ukraina on Venäjälle maa, jonka kautta voisi tapahtua myös sotilaallinen hyökkäys. Syyria on osa puskurivyöhykettä.

Venäjä toimii maan asevoimien komentajan Valeri Gerasimovin  mukaan nimetyn toimintamallin mukaisesti: sotilaalliset ja ei-sotilaalliset toiminnot yhdistyvät.

Venäjän sotilaat miehittävät Krimin. Maan ulkoministeriö taiteilee selityksissään. Jokainen toimii yhteisen päämäärän edistämiseksi.

Gerasimovin doktriinin todellinen voima on sen hämärässä luonteessa. Näkymätöntä vihollista vastaan on vaikea taistella. Aina ei voi olla edes varma siitä, onko vihollinen jo keskuudessamme.

Kyberhyökkäykset voivat tulla mistä vain täysiin riippumatta valtioiden välisestä maantieteellisestä etäisyydestä.

”Venäjä käy aseellista sotaa ainakin Itä-Ukrainassa ja Syyriassa. Näis­täkin vain jälkimmäiseen kaikki uskovat. Muuten epäilyksen varjoa on yritetty sovittaa muun muassa Gerasimovin doktriinin harteille. Kysees­sä on vain paremmin artikuloitu versio erilaisista puuhista, joita Neu­vostoliitto harrasti.”

Kirjan opetus: meidän oltava yhtenäisiä

Yksi asia erottaa Neuvostoliiton ja Venäjän. Neuvostoliitto oli super­valta, Venäjä ei.

Se ei kuitenkaan ole estänyt Venäjän johtoa hautomasta suur- tai supervaltahaaveita. Venäjään on oleellisesti liittynyt erittäin nationalistinen maailmankuva.

Venäjän varustautuminen esi­merkiksi Krimillä on oikeastaan vanhaa ajattelua, Krimin valtaus uut­ta.

Uutta tapaa edustaa myös Syyrian sota, jossa minimipanoksilla on pyritty saamaan maksimihyöty.

Vanhaa ajattelua puolestaan edus­taa se, ettei siviilien läsnäolo ole juuri hillinnyt sotatoimia.

”Tasaisin välein kaikissa aseellisissa selkkauksissa kuullut syytökset sotarikok­sista eivät ole päättäneet niitä, mutta toivottavasti ne ovat edes hil­linneet niitä.”

Venäläiseen keskusjohtoisesti lietsot­tuun nationalismiin voidaan ujuttaa epäluuloa tai vihaa muita kansoja tai uskontoja kohtaan.

Uusi ajattelutapa ei ole syr­jäyttänyt vanhaa vaan täydentää sitä.

”Venäjällä varmasti iloitaan siitä, kuinka epäyhtenäiseksi länsi on osoittautunut hybridivaikuttamisen edessä. Hybridi-termin alle kaavittiin loppujen lopuksi niin paljon asioita, että puut katosivat metsästä. Sen jälkeen ei olekaan mitään nähtävää.”

Suomessa Venäjän toiminnasta varoittelua ja selvityksiä hybridivaikuttamisesta on pidetty ennenaikaisena ja liioittelunakin.

Teoksessa muistutetaan siitä, että  ajatukselle salamurhista suorastaa naurettiin Suomessa, kunnes Venäjä vuonna 2018 käytti Isossa-Britanniassa hermomyrkkyä Sergei Skripalin murhayrityksessä.

Salaperäisiä kuolemantapauksia on Isossa-Britanniassa ollut useita.

Muistissa on kirjoittajien mukaan myös presidenttiehdokas Viktor Juštšenkon (oikealla alhaalla) dioksiinimyrkytys vuoden 2004 presidentinvaalien alla.

”Salamurha-ajatus ei ollut ainoa asia, joka epäilytti jopa monia suomalaisia. Venäjän joukkojen osallistuminen Ukrainan  sotaan kiistettiin. Joissakin piireissä kaivattiin suureen ääneen kovia todisteita. Venäjän toimista kirjoittaneita toimittajia ja tutkijoita alettiin järjestelmällisesti häiritä eli maalittaa.” 

Nykyisten venäläisten sanakirjojen ja ohjesääntöjen määritelmät sodasta ovat säilyttäneet Leninin muotoilut lähes sanasta sanaan. Määritelmien mukaan sota on yhteiskunnallinen ja poliittinen ilmiö, joka liittyy valtioiden ja kansojen välisten suhteiden radikaaleihin muutoksiin. Sota merkitsee siirtymistä ei-sotilaallisten ja väkivallattomien keinojen käytöstä aseiden ja väkivaltaisten keinojen käyttöön poliittisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kansallisen yhtenäisyyden merkitys

Pohtiessaan, aikooko Venäjä puuttua muiden maiden vaaleihin, on kirjoittajilla vastaus: aikoo.

Vaaleihin vaikuttaminen horjuttaa aina kansalaisten uskoa demokratiaan ja oikeuslaitokseen.

Vaikuttamisen ei tarvitse olla räikeää hakkerointia. Se voi olla liki näkymätöntä mediapeliä jakolinjojen suurentamiseksi.

Kirjoittajat haastavat lukijansa:

”Pohtikaapa hetki esimerkiksi Suomen vihreiden ja perussuomalaisten eriävää politiikkaa. Kuvitelkaa kyseisten puolueiden kannattajien väliin maahanmuuttaja. Tuo mielikuvaharjoitus auttaa meitä ajattelemaan, kuinka jakolinjoja voidaan hyödyntää ja kasvattaa. Gerasimovin mukaan sisäistä oppositiota käytetään vastustajavaltion alueella.”

Tärkeintä on, ettei tahmanäpeistä jää liian selviä sormenjälkiä, toteavat kirjoittajat.

Sodassa vain yksi komentokeskus

Sota Itä-Ukrainassa on jäänyt monelle varmasti hämäräksi. Sodan informaatiotsunami oli menestys Venäjällä.

Suurin osa Venäjän mediasta onnistui kuvaamaan Ukrainan ja Yhdysvallat niin kielteiseen sävyyn, että se muuttui kansalaismielipiteeksi.

”Se oli temppu sinänsä, koska ´veljistä´ piti leipoa vihollisia. Pääviestit mielipiteiden muokkauksessa olivat, että Ukrainaa johtivat natsit, jotka veivät hyviä ihmisiä niin kuin pässiä narussa. Toiseksi venäläisille vakuutettiin, ettei Ukrainaa valtiona edes ollut olemassa ja että sen pitäisi palata Venäjän huomaan.”

Venäjän informaatio-operaatiot eivät ole jääneet huomaamatta. Kirjoittajien mukaan monet länsimaat, Suomi mukaan lukien astuivat miinaan mutta toipuivat nopeasti, ainakin pääosin.

Ukrainassa informaatiosota koettiin kuitenkin uhkana kansalliselle turvallisuudelle, eikä suotta.

Vuo­sien kehitys on johtanut siihen, että informaatioavaruus on nyt milita­risoitu. Se ei miellytä monia ihmisiä ylipäätään, eikä kansalaisaktiiveja erityisesti.

Vetoomukset informaatio-operaatioiden lopettamiseksi ovat turhia.

Nykyaikainen teknologia yhdistettynä toiminnan edullisuuteen pysyy erittäin houkuttelevana yhdistelmänä kaikille, jotka haluavat mel­lastaa informaatioavaruudessa.

”Hiotussa mallissa annetaan erityinen osuus informaatioavaruudelle ja siellä jatkuvasti käytävälle taistelulle. Tämä on selvää, koska kyseessä on päivittäinen sota – vaikka tuota termiä ei haluaisikaan käyttää”.

Itä-Ukraina marssii osaksi Venäjää

Hyvänä osoituksena infovaikutuksen leviämisestä on marraskuussa 2019 separatistialueilla julkaistu kysely, jonka mukaan 79 prosenttia vastaajista uskoo, ettei Venäjällä ole mitään osuutta käynnissä olevaan sotaan, ja että suurimmat syylliset ovat Ukrainan nykyhallitus, Yhdysvallat ja Euromaidan mielenosoituksin osallistuneet aktivistit.

Kamppailua ihmisten mielistä käydään toisten kustannuksella. Teoksessa muistutetaan siitä, kuinka ihmisiä kuolee jatkuvasti.

Konfliktin seurauksena on kuollut yli 13 000 ihmistä. Heistä noin 3400 on siviiliä, reilu 4000 Ukrainan asevoimien sotilaita ja noin 5700 separatisteja. Loukkaantuneiden määrä on 30 000, joista 7000 siviilejä.

Sadan vuoden kuluttua ei enää elä yhtään nykyistä päättäjää, mutta Ukrainan maaperässä piilevät miinat ja muut pommit ovat tappavia kuten tänäänkin.

Kirjassa avataan seikkaperäisesti sitä, millaista tarkkailutehtävissä työskentely on. Miltä tuntuu menettää työkaveri, ja kuinka hankalaa tulitaukojen valvominen nykyisessä tilanteessa voi olla.

Tarkka kuvaus ulottuu paljon puhuviin yksityiskohtiin, kuten selkeään esitykseen siitä, miten molempia kansantasavaltoja johdetaan.

Molemmissa  pseudovaltioissa on ”presidentti” (ven. Глава, suom. johtaja). Lisäksi niissä on hallitus ja parlamentti (ven. Народный _Совет, suom. kansanneuvosto) ja molemmissa myös kaksi venäjämielistä puoluetta, joita kutsutaan poliittisiksi liik­keiksi: DNR:ssa ”Donetskin tasavalta” (Донецкая _республика) ja ”Vapaa Donbass” (Свободный _Донбасс), LNR:ssa ”Rauhaa Luhan­skille” (Мир _Луганщине) ja ”Luhanskin talousunioni” (Луганский _экономический _союз). Liikkeiden välillä ei ole merkittäviä ideolo­gisia eroja.

”Kaikki neljä ovat ilmoittaneet tavoitteekseen mahdollisimman pit­källe viedyn integraation Venäjän kanssa. Muiden puolueiden tai poliit­tisten voimien osallistumista ei ole sallittu marraskuun 2014 jälkeen. Kansantasavaltojen johtajien edustamilla, vallassa olevilla puolueilla (Donetskin tasavalta ja Rauhaa Luhanskille) on selvä enemmistö (yli 70 prosenttia) kummassakin parlamentissa toisen puolueen toimiessa keinotekoisena oppositiona. ”

Donetskin DNR:ssa ja Luhanskin LNR:ssä tehtaillaan lakeja, jotka ovat molemmissa samanlaisia, ja monesti kopioita venäläisten laeista.

Molemmissa kansantasavalloissa hallinnon työntekijöiden ja merkit­tävissä asemissa toimivien kansalaisten on oltava johtavan liikkeen jäse­niä.

Pyrkimyksenä on integroitua Venäjään niin paljon kuin se vain on mahdollista.

Venäjä jatkaa paniikin lietsomista

Ihmisten elämää ei helpota propaganda, joka tekee kansalaistason yhteistyön erittäin vaikeaksi.

Separatistialueiden ihmisillä ei ole pääsyä ukrainalaisiin tietolähteisiin vaan he saavat tietonsa Venäjältä.

Alueen lukuisat kaupungit ja kylät saattavat olla ilman puhdasta vettä päiviä ja jopa viikkoja. Sähkökatkoja on usein.

Kansainvälisesti hyväksyttyjen humanitaaristen toimijoiden saapuminen alueelle on kiellettyä, mutta molemmat separatistialueet päästävät läpi venäläisiä avustuskulkueita, joita on sodan jälkeen saapunut jo yli 90.

Niiden sisällöstä ei ole tarkkaa tietoa, koska Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) tarkkailuoperaation ei anneta monitoroida lastin purkua.

Etyj ja kansainvälinen Punainen Risti voivat toimia alueella rajoitetusti.

Suhonen, joka asui kolme vuotta Ukrainassa, toteaa YouTubessa olevassa haastattelussa lakonisesti:  “Kahden todellisuuden välissä eläminen turhauttaa.”

Kirjassa muistutetaan myös siitä, että Natoa lähentynyt Ukraina on jo mukana monessa hankkeessa, jotka liu´uttavat maata Venäjän vaikutuspiiristä lähemmäs länsiliittoumaa.

Liittokunta tukee kumppanimaita myös yliopistokoulutuksen suunnittelussa. Perimmäisenä tarkoituksena on tietenkin (sotilaallisen ) päätöksenteon ja johtamisen kouluttautuminen.

”Samalla Ukrainaa on tuettu verkkopohjaisen opiskelun luomisessa. Se on helpottanut työtä koronaviruksen runtelemassa maassa. Siinä missä suomalainen koululainen on pystynyt varsin kätevästi siirtymään etäopiskeluun, Ukrainassa tilanne olisi ollut aivan toinen.  Kieliopintojen lisäksi Ukrainan asevoimia on autettu erilaisten skenaarioiden kehittämisessä.”

Brysselissä työskentelevä Puistola muistuttaa, että: “Suurvalta pyrkii saamaan vastapuolen tekemään suurvallan etuja palvelevia ratkaisuja. Informaatioavaruus antaa tähän hyviä työkaluja. Toiset valtiot ovat hitaita, koska päättäjät eivät halua uskoa, että oikeasti on olemassa voimia, jotka haluavat horjuttaa toisia valtioita.”

**

#Venäjä monialaisen vaikuttamisen ja aktiivisten toimenpiteiden laaja kirjo on havainnollisesti ja hätkähdyttävästi esillä näissä kirjoissa. #Ukraina #sota #rahanpesu #maakaupat #informaatiovaikuttaminen #turpo #kirjat @heimmonen

**

Linkkejä:

Antero Puistolan ja Johanna Suhosen kirjan julkaisu 15.10.2020 Docendon Facebook-kanavalla live-esityksenä.  Janne “Rysky” Riiheläinen haastattelee kirjailijoita.

IS Arja Paananen: Uutuuskirja: ”Hallittu provokaatio” Suomea vastaan voi olla Venäjän seuraava askel – tavoitteena testata seuraamuksia

Vartiopaikalla-blogi Marko Enqvist:  Juha-Antero Puistola ja Johanna Suhonen: Itä-Ukraina – Lännen etuvartio

YLE Politiikkaradio: Mitä tarkoittaa kysymys lännen etuvartiosta Ukrainan sodan kontekstissa? Mitkä ovat Ukrainan sodan seuraukset? Mitä sota Ukrainassa merkitsee Euroopalle ja Suomelle?