Kummisetä

Viime viikkoina Venäjällä on paljastettu useita maan johdon salaisuuksia.

 

Venäjän valtionpäämiehen Vladimir Putinin kaksoiselämään kuuluu tutkivien sivustojen mukaan paitsi salaperhe myös salainen työhuone: presidentin on uskoteltu olevan Moskovassa, kun tämä onkin ollut täsmälleen samanlaisessa huoneessa Mustanmeren äärellä Sotšissa.

Kuluneella viikolla nähtiin useampikin merkittävä tutkivan journalismin helmi. (Videot on katsottavissa myös englanniksi.)

Važnie istori (Tärkeät tarinat) -sivustolla paljastettiin Putinin todennäköisen ex-vävyn saaneen perheensä pesämunaksi osuuden valtionyhtiöstä pilkkahintaan. Avioeron jälkeen sopimus raukesi.

Jutuilla on yhteinen nimittäjä.

Venäjän toiseksi merkittävin mies on pankin omistaja Juri Kovaltšuk. Hänen tärkein tehtävänsä on olla Putinin luottomies ja neuvonantaja.

Projekt-ryhmä selvitti muun muassa, että presidentin pakeneminen koronaepidemian runtelemasta Moskovasta näyttäisi kansan silmissä ikävältä, kertovat Projektin kaksi virkamieslähdettä ja yksi valtionyhtiön johtaja.

Projekt-sivuston tuottama video niin sujuva, etteivät sen kertomaa tarinaa kaikki usko. Venäjä on jaettu sukujen kesken aina.

Radioasema Eho Moskvyn päätoimittaja Aleksei Venediktov sanoi omassa viikko-ohjelmassaan, että Putinin ja hänen Ozero-mökkiyhdyskunnan Boris Jetsinin perheen kanssa tekemän sopimus vallanvaihdosta on kaunokirjallisuutta. Tosiasiat on kirjattu toisaalla paljon paremmin.

Videolla Kovaltšukia, sen ainoan kerran kun hän tulee julki ja kertoo joutuneensa Yhdysvaltojen pakotelistalle, häntä haastattelee Venäjän propagandan kovin nyrkki – Jevgeni Kiseljov.

Voi olla, että katsojana kuvittelen, mutta omistajan läsnäollessa Kiseljoviakin vaikuttaa jännittävän.

Ja kuitenkin hän on mies, joka on silmäänsä räpäyttämättä voinut ilmoittaa esimerkiksi sen, kuinka Venäjällä on kyky tuhota Yhdysvallat radioaktiiviseksi tuhkaksi.

Kovaltšukin pankki rahoittaa niin Putiniin yhdistettävien naisten elämää kuin kerää pankkinsa kautta kymmenykset jopa asuintalojen huoltoyhtiöiltä.

Paljastukseen osallistunut The Bell kertoo, kuinka Kovaltšuk kerää ensi vuoden alusta alkaen poikansa kanssa tilitykset myös Pietarin kunnallistekniikasta. Ei siis ihme, että Kovaltšukia pidetään henkilökohtaisena pankkiirina. Mitään muodollista asemaa hänelle ei ole pankissa eikä oikein muutenkaan.

Jokaisesta laskusta kilahtaa osa maksujen kerääjälle

Kovaltšukin Rossiija-pankin kautta maksetaan kunnallispalveluista, joita kerätään noin 150 organisaatiolle Moskovassa ja sen alueella, Pietarissa ja Leningradin alueella, Belgogradissa, Rostovissa, Voronežissa, Nižni Novgorodissa, Volgogradissa ja Smolenskissa.

Arkistojuttu Helsingin Sanomissa vuodelta 2004 kertoo hyvin sen mistä on edetty nykyiseen:

 Suurliikemiehistä Putinin lähipiiriin kuuluvat Rybkinin mukaan Sibneft-öljy-yhtiön pääomistaja Roman Abramovitsh sekä kolme ennen julkisuudessa tuntematonta presidentin Pietarin-aikaista luotettua ystävää: äkkirikastuneet veljekset Mihail ja Juri Kovaltshuk sekä Gennadi Timtshenko.”

Kovaltšukin ryhmään kuuluu merkittävä osa mediasta

Tutkivaan journalismiin panostaneiden sivustojen onnistuminen on merkittävää, koska maan valtamedia on pienen piirin hallussa.

Oman Važnie istorii -sivuston perustaneet toimittajat uskovat kilpailuun ja yhteistyöhön. Perustajista Roman Anin työskenteli aiemmin Novaja Gazetan tutkivan journalismin ryhmän johdossa.

Tutkiva journalismi näyttää siis myös voivan hyvin. Ehkä paradoksaalisesti. Mitä tiukemmat ajat, sen selkeämmin Venäjällä paljastetaan epäkohtia.

Venäjältä puuttuu vuoropuhelu

Venäläisen yhteiskunnan kehitystä Lontoossa tarkkaileva juristi Vladimir Pastuhov sanoi Dožd-kanavan haastattelussa Venäjän kehittyvän klassisen kaavan mukaan: feodaalisen järjestyksen mukaan tsaari omistaa kaiken eikä politiikkaakaan tehdä itsenäisesti.

Olisi halvempaa, jos [Putin] julistautuisi elinikäiseksi presidentiksi, Pastuhov arvioi vuoden 2013 jälkeen edennyttä kehitystä kohti totalitaarista Venäjää.

Tutkivan journalismin taidonnäytteet ovat sellaista herkkua, jota selittämään ei monessa maassa riittäisi vain valtion johtajan lehdistösihteeri Dmitri Peskov.

Toimivissa yhteiskunnissa tiedotusvälineet hoitavat osansa, syyttäjät ja oikeuslaitos omansa.

Venäjällä edellä mainituista ei toimi mikään. Lehdistösihteeri saa selittää ihan mitä tahansa hölynpölyä ilman, että kukaan kovistelee häntä täysin yhdentekevien vastausten antamisesta, kuten Aleksandr Ryklin kirjoittaa Republic-sivustolla.

Vallitsevana on ollut kaksi todellisuutta, joista toiseen kuuluvat mielenosoitukset.

Tähän on tulossa muutos, joka on omiaan vain entisestään erottamaan kansalaiset johtajistaan.

Niin sanotut agenttilait eli yksityistenhenkilöiden ja järjestöjen ulkomaiseksi toimijaksi osoittaminen ovat tämän muutoksen yksi ilmentymä.

Kansaa jakavaa on myös eriarvoisuuden kasvu Covid-19 taudin jyllätessä. Suurkaupunkien paha tilanne on häivähdys niistä alueista, joissa kansalaisten rahat eivät riitä perusruokaan.

Yhteiskunnallisen epävarmuuden vaikutukset huolestuttavat, koska selvitysten mukaan venäjäläiset luottavat henkilöihin. Bunkkerissaan tai Sotšissa majailevan Putinin kannatus mataa.

Esimerkiksi pääministeri Mihail Mišustinin henkilökohtainen kannatus on kyselytutkimusten mukaan suurempi kuin koko hallituksen.

Venäjää vuosikymmenet seuranneen minua kiinnostaa erityisesti yksi Venäjän yksityistämisestä vastanneista niin sanotuista nuorista talousmiehistä saa vielä aikaan Putinin neuvonantajana vai nostettiinko Anatoli Tšubais ”parrasvaloihin”  ulkomaita varten.

Venäjän koulut ja yliopistot pyrkivät sopeutumaan. Ihmiset siirtyvät Covid-19 taudin vuoksi yhä enemmän verkkoon, jossa koulutuskin koetetaan järjestää.

Täysin tietoisia verkkokoulutukseen siirtymisen seurauksista ei kuitenkaan olla. Niinpä koulutuksen laatu on kärsinyt suuresti ja kielteiset vaikutukset näkyvät vasta viiveellä.

Lähivuosina yhteiskunta voi sosiaalipoliittisessa mielessä kriisiytyä, ja tämä on ehkä jopa pahempi kehitys kuin taloudellinen taantuma, arvioi moskovalaisen talousyliopiston rehtori Ruben Enikolopov

Margarita Pozanjan ja yhtye Laya Bam Band esiintyi Putinin tyttäreksi sanotun Katarinan Tihonovan häissä valtionpäämiehen tuttavapiirin suosimassa lomakeskuksessa Karjalassa.

Venäjän turvallisuuspalveluissa kouliintunut johto pitää maan eristämistä perusteltuna, mutta joutuu etenemään hitaasti.

Valtiovallan pyrkimykset sulkea Venäjä aiheuttaa päänvaivaa oppilaitoksille, jotka joutuvat ostamaan lisenssinsä vaikkapa Microsoftin tuotteisiin. Jatkuvasti kiristyvät pakotteet ovat jo osa tulevien sukupolvien ongelmia.

Kansainvälinen yhteistyö koetuksella

Suositun pikaviestipalvelu Telegramin omistajat eivät antaneet turvallisuusviranomaisille avaimia palvelun algoritmeihin eikä Venäjän internetin sulkemista Kiinan malliin edelleenkään pidetä todennäköisenä.

Harva uskoo, että Roskomnadzor, sensuuriviranomainen pystyy valvomaan esimerkiksi YouTuben katsomista. Yhä useampi venäläinen media käyttää isoja muita kuin venäläisiä alustoja.

**

Putin, eliitti, perhe ja Ozero-yhteisö – Koponen-blogissa vuonna 2015

”Ulkopuolista tarkkailijaa ihmetyttää se, kuinka kauan Venäjällä oletetaan voitavan peitellä julkisuudessa olleita tietoja siitä, että Putinin tyttären poikaystävän isä on saman Ozero-kollektiivin jäseniä, joka on viime vuosina kaapannut itselleen yhä suuremman aseman Venäjän talouselämässä. Ozeron puitteista ovat suomalaisille tuttuja Rotenbergit.”

 

puheenaiheet venaja
Kommentit (1)
  1. Nobelin rauhanpalkinto sananvapaudelle – Koponen | Apu
    9.10.2021, 07:20

    […] käytöstä on alustavasti ollut puhetta. Yksi kohde voivat olla journalistiset Startupit, muutaman hengen tutkivat toimitukset, joita vastaan valtiovalta on hyökännyt koko […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *