Mainilan laukaukset

Yksinäinen itsevaltias. Mies joka päättää sodasta ja rauhasta.

Juuri nyt kukaan ei tiedä, mitä Venäjää yksinvaltiaan lailla johtava mies ajattelee. Julkisuudessa tämä esiintyy yksin, eikä vain Venäjän pahan Covid-19 tilanteen vuoksi.

Kuvissa on symbolinen lataus. Hän on ollut yksinään niin virkaanastujaisissaan kuin muistomerkeillä käydessään.

Näytöksissä on syynsä. Kyseessä on vahvan johtaja esittely. Mielikuva, jonka luo Venäjän valtiollinen televisio.

“Minä ja muu maailma”

Leningradin saarto päättyi 78 vuotta sitten. Pohjolan miljoonakaupungin piiritys oli raaka ja raskas sen asukkaille. Sadattuhannet ihmiset menehtyivät.

Muisto on pyhä. Syylliseksi sotaan ei saa nimittää ketään muuta kuin fasisteja.

Leningradin saartajiin luetaan – niin kuin pitääkin – myös suomalaiset, vaikka sodan jälkeinen aika jotain hyvittikin.

Sotaa edeltäneistä neuvotteluista näkökulmat ja painotukset vaihtelevat, kuten myös Saksan rinnalla taistelusta.

YLE 2016 / Marja Manninen: “Se, että Mannerheim ei halunnut hyökätä Leningradiin, ei [Pekka] Visurin mukaan johtunut Mannerheimin hyväntahtoisuudesta, vaan sotilaallisista tosiasioista. Suomella ei ollut resursseja enempään.”

Venäjän ykkökanavan ohjelmassa tehdään selväksi, että Neuvostoliiton Suomelle esittämissä alueluovutuksissa kyse oli välttämättömyyydestä.

Vremja pokažet (Aika näyttää) -ohjelman studiossa asiantuntijat, poliitikot ja politologit keskustelevat ajankohtaisista aiheista.

Ohjelman juontaja Artjom Šeinin on monen asiantuntijan tavoin propagandan veteraani.  Se näkyy hänen tavassaan esittää valikoitua historiaa, vaikka runoilija Anna Ahmatovaa siteeraten.

Suomen rajan siirtäminen oli Stalinin neuvottelijoiden tavoite. Talvisodassa maa anastettiin. Lähes unohdettu konflikti pohjoisessa pannaan ohjelmassa selittämään nykytilannetta, jossa Venäjä on jälleen vaarassa.

–Meidän on opittava kokemuksesta. Nytkin me vaadimme toimia turvallisuutemme takaamiseksi. Toivottavasti he ymmärtävät sen.”

Venäjän historiassa muistoa Suuresta isänmaallisesta sodasta varjellaan nykyisin niin kuin neuvostoaikoina. Ehkä enemmänkin.

Iskusanat on harkittu tarkkaan. Kysymys ei ole journalismista vaan sotaa edeltävästä valehtelusta, jossa hiven totuutta tukee väitteitä Venäjän katsotuimmalla tv-kanavalla.

Toisin kuin tavallisella propagandalla ja vielä enemmän tavallisella tiedon välityksellä, sotilaallisessa käytössä propagandan tavoitteet ovat lyhytaikaisia ​​ja käytännöllisiä.

https://www.youtube.com/watch?v=RRzznZCGYVI&t=826s

Pyrkimyksenä on innostaa sotilaita ja panna vihollinen epäilemään omia kykyjään – masentumaan.

Koko yhteiskunta pitää koota johtajan taakse tukemaan armeijaa ja poliittista johtajuutta.

Venäläisasiantuntija muistuttaa propagandan pitkästä hännästä.

Toisen maailmansodan syntyyn vaikutti se, miten saksalaisille oli kerrottu vihollisista ensimmäisessä maailmansodassa. Kaikki sodat päättyvät ja valheet myrkyttävät ilmapiirin vuosiksi.

Ensin kuolee totuus. Venäjällä on helppoa muistuttaa Yhdysvaltoja valheista: kemiallisista aseista Saddam Husseinin tuhoamiseksi tai keskoskaapeista revityistä lapsista Kuwaitissa.

Fasistien Ukraina

Nyky-Venäjä on paahtanut pian vuosikymmenen fasistien kaappaamasta Ukrainasta, jota Venäjän johtaja ei pidä omana valtionaan vaan bolševikkien luomuksena.

Historia on kuin muovailuvahaa.

Tosiasia on kuitenkin se, että Ukrainasta pohjoiseen tuodut joukot eivät onnistuneet Suomen valloituksessaan.

Stalinin johtamassa maassa fasismista puhuminen lakkasi kommunistien johtavassa lehdessä Pravdassa ennen sotaa, mutta kiihtyi kun suhdanteet muuttuivat. Toisen maailmasodan aattona lehdessä lopetettiin fasisteista kirjoittaminen. Vuonna 1941 nämä ilmestyivät lehden sivuille uudestaan.

(Lähde: Pravdan arkisto / East View)

Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatseslav Molotov julisti Pravdassa, että Neuvostoliitto ei aio hyökätä Baltian maihin, kuten jotkut ulkomaisessa lehdistössä yrittivät esittää. Näin kirjoitettiin Molotov-Ribbentrop-sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen 31.10.1939.

Venäläisessä historiankirjoituksessa tälle vaiheelle historiassa on pantu paljon vähemmän arvoa kuin meillä, jossa Mainilan laukaukset on tehty tutuksi useammalle sukupolvelle, ja vain muutamat akateemiset ihmiset ovat yrittäneet todistaa talvisodan syntyyn vaikuttanutta provokaatiota toiselle tavalla.

Venäjällä suomalaisten historiaan eivät kaikki usko.

Tekaistun sodan aloittamisen mahdollisuudesta Ukrainassa on puhuttu jälleen myös Venäjällä, jossa on yritetty unohtaa saksalaisten ja neuvostosotilaiden yhteistyö Puolan jakamisessa.

Koponen blogista vuodelta vuodelta 2018 – Kahdenlaista totuuutta: “Talvisodasta tehdään osa isompaa maailmanlaajuista sotatointa Neuvostoliittoa vastaan. Hieman samaan tapaan Venäjä väittää Krimin olevan osa ikiaikaista Venäjää, jossa Venäjän henkinen perustaja ruhtinas Vladimir otti kasteen jo vuonna 988. Venäjällä puhutaan niemimaan paluusta historiallisen Venäjän yhteyteen.

Mainilan laukaukset – aikansa vaihtoehtoinen totuus

Venäjä on haluton korostamaan talvisodan syntyhistorian yhteydessä natsi-Saksan kanssa tehtyä hyökkäämättömyyssopimusta. Saksan ja Neuvostoliiton ulkoministerin mukaan nimettyyn sopimukseen liittyi salainen lisäpöytäkirja, jossa Itä-Eurooppa jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton etupiireihin.”

Viime viikot propaganda on suoltanut tarinaa siitä, miten lännessä on tehty selväksi, että tavoitteena on iskeä armotta. Mediaa seuraavan päätelmä on se, että Venäjä valmistautuu sotaan.

Nato on vastannut.

Radioasema Eho Moskvyn haastattelussa pääsihteeri Jens Stoltenberg toisti, että Venäjä agressiiviset toimet ovat myrkyttäneet maan välit Pohjois-Atlantin puolustusliiton kanssa, mutta Nato on valmis istumaan neuvottelupöytään.

Aiemmin Stoltenberg teki selväksi, että Venäjän pitää myös vetää joukkonsa Ukrainasta, Georgiasta ja Moldovasta, missä ne ovat ilman näiden maiden suostumusta.

Biden, Blinken, Psaki

Venäjän mediassa nousevat esiin amerikkalaisista presidentti, ulkoministeri ja maan johdon tiedottaja. He ovat tuttuja hahmoja jo vuosien takaa ja siksi käytettävissä, kun väännetään rautalankaa Yhdysvaltojen aikeista.

Vihollinen on tunnettava välittömästi.

Yhdysvallat on propagandan mukaan heikoissa käsissä. Tukea saadaan Yhdysvaltojen omilta arvioilta, joita esittävät amerikkalaiset itse. Sodasta – mistä tahansa, hyötyy Yhdysvaltojen teollisuus.

Mutta, onko Venäjän itsevaltiaan mielestä tärkeää vapauttaa Ukraina niin kuin Stalin halusi tehdä Suomelle: pelastaa oman turvallisuutensa lisäksi naapurimaan työläiset.

Tätä toimittaja Mihail Fišman pohtii Dožd-kanavan ajankohtaisohjelmassaan.

Entä haluaako Vladimir Putin vapauttaa suuren Venäjän asukkaat Ukrainan imperialistien käsistä? Fišman jatkaa arviotaan: todennäköisesti.

–Uskooko Putin tähän itse? Todennäköisesti. Tekeekö hän virheen? Todennäköisesti. Eikä ensimmäistä kertaa, Fišman sanoo, ja muistelee sitä, kuinka vuonna 2013 Putin arveli, että ukrainalaisten tuotteiden tuontisulku kääntäisi maan eliitin Venäjän puolelle.

Kävi päinvastoin. Niin kuin Stalinille.

Putinilla ei ole lähipiirissään ihmisiä, jotka osaisivat arvioida sodan hintaa. Fišman on varma, että monet yrittävät puhua valtavista riskeistä.

Ilmeisen turhaan. 

“Putinilla itsellään on nykyisin jo uskonnollinen suhde omaan kaikkivoipaisuuteensa. Absoluuttinen valtias alkaa ajatella näin. Käytännönläheisellekin ihmiselle syntyy 20 vuodessa pelkoja, suuruuden hulluutta ja tarve taistella.”

Meduzan haastattelemien ihmisten mukaan presidentin hallinnossa ymmärretään, että hypoteettinen sota “iskee rajusti venäläisten hyvinvointiin” – mutta samaan aikaan muistutetaan, että “maan geopoliittinen asema on tärkeämpää”. 

Kreml on ulospäin yksimielinen. 

”Putin on jo nyt ajanut itsensä umpikujaan massiivisella joukkojen siirrollaan. Jos hän hyökkää Ukrainaan, Venäjä häviää uhrien suuren lukumäärän takia. Jos Venäjä ei hyökkää, Putinia pidetään typeränä. Putin, nyt on aika paeta”, Anders Åslund kirjoittaa Twitter-ketjussaan.

Jännityksen kohottaminen nostaa painetta myös Ukrainassa, jossa maan johto on pyrkinyt jarruttelemaan sotaan mieliviä. Kahdeksan vuotta kestäneet taistelut ovat jättäneet jälkensä.

Provokaation mahdollisuus on suuri.

Itäisen Ukrainan kapinalliset alueet ovat taanneet mahdollisuuden itsensä toteuttamiseen kirjaimellisesti yhteiskunnan laidalla olleille siviilissä epäonnistuneille, joille osallistuminen sotatoimiin missä vain on mahdolisuus.

Ilman ulkopuolista apua sotaa ei kyettäisi pitämään yllä kummallakaan puolella.

Nato tarjoaa Ukrainalle niin poliittista kuin sotilaallista tukea.

Mutta mikä mahdollisuus puolustusliitolla on toimia, jos Ukrainan puolustusvoimat kokevat saman kuin afganistanilaiset joukot viime vuonna. Tämän kysymyksen nosti viikolla esiin politiikantutkija Vladimir Pastuhov.

Nykyisessä tilanteessa on tärkeää ymmärtää pelin henki. Propagandistit ovat työssään päteviä, mutta heitä vastaan toimivat ammattilaiset, jotka ovat hekin valmistautuneet vuosien ajan korjaamaan ylilyöntejä ja vääristelyä, missä ikinä sitä näkyykään.

**

IL / Nina Järvenkylä Miksi Ukrainassa soditaan ja mitä tapahtuu seuraavaksi? Tässä kaikki, mitä tilanteesta tulee tietää IL kertaa Ukrainan kriisin taustat, nykytilanteen ja arviot tulevasta.

YLE / Seija Vaaherkumpu / Anna Karismo Selkkaus Ukrainassa iskisi lujempaa Suomen kuin Ruotsin talouteen, Tukholman yliopiston kansantaloustieteen professori Markus Jäntti arvioi. Taloustilanne on nyt hyvin epävarma, ja tulevaa on vaikea arvioida.

HS / Venäjän häikäilemättömyys pakottaa lähtemään siitä, ettei diplomatian tie riitä

Verkkouutiset / Heikki Hakala Kaivaako Vladimir Putin itseään entistä syvemmälle kuoppaan, brittiläiset konkaridiplomaatit kysyvät.