Tappajia

Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteet ovat kuralla. Juuri nyt eri tasoilla; monissa kiireellisissäkin kysymyksissä ja todennäköisesti useissa asioissa samanaikaisesti.

Venäjä lähestyy Kiinaa ja Yhdysvallat näyttää sortuvan Kiinan kanssa samaan kuin ennenkin. Kulttuurieroista saadaan näyttäviä esityksiä nousematta neuvottelupöydästä.

Suurvaltojen johtajien julkinen nokittelu on pahimmillaan seurausta virhearvioista, joita tehdään yleisön vuoksi.

Vaara piilee siinä, että kansainvälisistä suhteista huolehtiminen muistuttaa yhä enemmän tietokonepeliä, jossa kukaan ei voi taata, että tapahtumat pysyvät vain pelin sisällä.

Yhdysvaltojen ja Venäjän osalta on selvää, että molemmat presidentit sortuivat vastapuolen silmissä omaan näppäryyteensä.

Presidentti Joe Biden teki ensimmäisessä suuren amerikkalaisen tv-yhtiön haastattelussa lyhyesti ja ytimekkäästi selväksi suhteensa Venäjän johtajaan. Hän vastasi kysymykseen, kun se hänelle esitettiin: pidättekö presidentti Vladimir Putinia tappajana?

Oh, I do!

Huokaus ja kaksi sanaa.

Presidentin haastatteluun ladataan aina paljon jännitteitä. Vaikka kokeneet poliitikot osaavat kiertää heille haastatteluissa asetetut ansat puhumalla kaikesta muusta kuin kysymyksestä, on otettava huomioon paitsi se, missä puhutaan myös se, kenelle viesti halutaan osoittaa ja kuka kysyy.

Bidenille kysymyksen esitti pitkän linjan demokraattina tunnettu haastattelija George Stephanopoulos, joka toimi neuvonantajana Bill Clintonin hallinnossa Valkoisessa talossa.

Sama haastattelija urkki näkemystä Putinista myös neljä vuotta sitten haastatellessaan Donald Trumpia. Tuolloin vastaukseen sisältyi viittaus siihen, että Yhdysvallat ei ole itsekään mikään pulmunen.

Yhdysvaltojen senaatin ulkoasiainvaliokuntaa vuosia johtanut Biden vastasi tyylillä, jota voi pitää myös harkittuna, ja reaktioista päätellen jopa Venäjällä kansakunnan itsetuntoon käyneenä näpäytyksenä.

Tästä syystä on luontavaa, että Putin ehdottaa voivansa keskustella Bidenin kanssa vaikka julkisesti – on-line.

Kremlin yksinvaltiaaseen kriittisesti suhtautuva venäläisasiantuntija Gleb Pavlovski pitää nokittelua ongelmallisena. Jos ilmenisi, että haastattelija asetti ansan, on Venäjän johtaja keskustelua jatkaessaan vaarassa pudota samaan kuoppaan.

Kyse ei ole yksittäisten ihmisten asioista ja heidän sanomisistaan. Propagandan mukaan henkilöön meno – ad hominem – osoittaa Bidenin heikkouden.

Yhdysvaltain presidentin henkiset kyvyt on kyseenalaistettu, ilmoittaa Dmitri Kiseljov viikoittaisessa propagandassaan Venäjän ykköskanavalla.

Amerikkalainen potilas

Venäjän propaganda käyttää tilaisuutensa. Bidenin arvostelussa nostetaan esiin paitsi tämän ikä, esitetään väitteitä hänen oletetun dementian etenemisestä.

Venäjällä kiinnitetään huomiota siihen, kuinka Yhdysvaltojen presidentti voidaan esitellä seniilinä, vanhana miehenä, välikauden johtajana kuten aikoinaan oli neuvostojohtaja Konstantin Tšernenko.

Hänkään ei ollut Kiseljovin mukaan yhtä helposti väkivaltaan ja sotaan taipuvainen kuin Biden.

Lisäksi kulisseissa valmistellaan jo presidentin tehtäviä varapresidentti Kamala Harrisille, jos on uskominen Venäjän Rossija tv-kanavan lauantain ajankohtaisohjelmaa.

Venäjä ei ole Neuvostoliitto eikä sitä hallitse enää puoluejohtaja Leonid Brežnev mutta uutislähetyksiä jo 1980-luvulla seuranneelle näyttää siltä, että ”pysähtyneisyyden aika” on Venäjällä päivä päivältä lähempänä. Samalla myös yllätykset.

Venäjän suhde muihin maihin panee aina miettimään sen omaa tilannetta: yleensä kuva on surullinen. Yhteiskunta on jakautunut Venäjää ja toisaalta Putinia rakastaviin kansalaisiin.

Kylmän sodan veteraanien nokittelu internetin yli näyttää juuri sellaiselta kuin tähtien sota oli vuosikymmeniä sitten.

Putinin ehdotus suoran keskustelun järjestämisestä presidenttien välille vaikuttaa oudolta jo siitä yksinkertaisesta syystä, että tämä on järjestelmällisesti kieltäytynyt ”kaksintaisteluiden” ja vaalikeskusteluiden järjestämisestä. Tai ehkä kohdalle ei ole  21 vuoden aikana sattunut ketään samanlaista kuin Biden?

Venäjä hermostui

Venäjä ei aio hyväksyä ”pinnallista” diplomatiaa.

”Pähkinänkuoressa: Putinin kutsuminen tappajaksi on sodanjulistus, ja Moskovan on aika lähettää Washingtoniin selvä viesti siitä, että amerikkalaisten teoilla on seurauksensa.”

Tweettaaja on arvostamani britti, Venäjän-tutkija Samuel Greene. Hän arvioi Fjodor Lukjanovin kirjoitusta Kommersant-lehdessä. Lukjanov opastaa ja selvittää Venäjän ulkopolitiikan taustoja ja suuntaa lehdessä, jota tilataan paljon Kremliin ja Venäjän hallitukselle.

Greenen tulkintaa on se, että Venäjällä on vain vähän tarjottavaa Yhdysvalloille. Ja sekin, mitä se tarjoaa, tuskin on sellaista, jota tämä pystyy toimittamaan tai haluaisi oikeasti edes antaa.

Lukjanov puolestaan arvostelee sosiaalisen median kielen ja ilmaisun muuttavan valtioiden ja niiden johtajien tapaa käydä keskustelua.

Johtajia ei yleensä nimetä yksittäisten murhien tekijöiksi. Piste.

Aikaisemman käytännön mukaan toisen maan johtajan, etenkin suurvallan, joka on kykenevä monella alueella, kutsuminen tappajaksi, merkitsi samalla valmiutta suhteiden katkeamiseen ja vaarallisempiinkin seurauksiin”, Lukjanov kirjoittaa.

Greene kummastelee sitä, miten tappamisesta ja poliittisen vastustajan murhayrityksistä puhumista väitetään sodanjulistukseksi, mutta Novitšok-hermomyrkkyiskuja Isossa Britanniassa ja Ukrainan alueiden miehittämistä ei pidetä sellaisena.

Lukjanovin artikkeli ja hänen esiintymisensä televisiossa ovat harkittua vaikuttamista.

Ulkopolitiikan asiantuntijalehden Russia in Global Affairsin päätoimittaja, Lukjanov puhuu tilanteessa, jossa Venäjän vastatoimia pidetään itsestään selvyyksinä: itsevaltiasta voi sanoa murhaajaksi ja tappajaksi, mutta diplomatian ja kansainvälisen politiikan käytäntöjen mukaan kynnys käsitteen käyttöön on korkealla.

Dožd-kanava: Mihail Fišmanin viikkokatsaus

Ulkopoliittinen vaikuttaminen on sitä, että omille näkemyksille raivataan tilaa ulkomailla. Venäjän on panostettava omien kansalaistensa ohjaamiseen.

Tärkeintä näyttää olevan osoittaa, ettei Yhdysvaltojen voi antaa olettaa, että nämä voivat käyttäytyä mielivaltaisesti, mutta saavat samaan aikaan neuvottelujen asialistoille heille tärkeitä asioita.

[Lukjanov oli vuonna 2008 yksi ensimmäisistä, jotka arvioivat Venäjän ja Georgian sodan ylilyöntejä ja propagandaa, kuten presidentti Dmitri Medvedevin väitettä osseettien kansamurhasta ja Yhdysvaltojen merkitystä väkivaltaisuuksien kärjistymisessä.]

Maailmanpolitiikassa on siirrytty aikaan, jossa kaikkien pitää luottaa itseensä. Valtiojohtajaa voidaan kutsua tappajaksi, mutta hänen kanssaan tullaan toimeen silloin kun niin pitää tehdä.

Julkisuudessa muodostuva kuva on tehnyt meistä kaikista asiantuntijoita. Kreml oli valmistautunut Yhdysvaltojen toimiin. Välitön reagointi – suurlähettilään kutsuminen kotiin, vastaa Lukjanovinkin esittämään toimintamalliin.

”Edellisen kerran Venäjän kutsui Yhdysvaltain-suurlähettiläänsä konsultaatioihin, kun länsimaat pommittivat Irakia vuonna 1998. Krimin kriisin aikana vuonna 2014 Putin sanoi, että suurlähettilään kutsuminen kotiin on toimi, johon ei pitäisi ryhtyä kuin vasta aivan viime kädessä.”

Suurlähettiläs Anatoli Antonovin lähtöä Washingtonista seurattiin Venäjällä ajankohtaislähetyksissä ja uutisissa.

Uutiseksi nostettiin myös tavalliselta kansalaiselta saadut viestit. Internetin keskusteluista löydettiin näkemyksiä sille, miten epäilevästi Bidenin valitsemaan kovaan linjaan suhtaudutaan.

Valkoisen talon lehdistösihteeri Jen Psaki sanoi ajankohtaisasioiden tiedotustilaisuudessa, ettei Bidenin tarvitse katua suoraa vastausta suoraan kysymykseen. Presidentti Biden ja Putin tuntevat toisensa kansainvälisistä yhteyksistä jo vuosien ajalta.

Yksinkertaistaen: Bidenin hallinto noudattaa erilaista lähestymistapaa suhteissa Venäjään kuin entinen republikaanien presidentti Trump.

 Putinin lehdistösihteeri Dmitri Peskov ehti kutsua  Bidenin sanoja ”erittäin sopimattomiksi” ja totesi, että tätä ei ole koskaan aiemmin tapahtunut. Historiallisesta käänteestä otettiinkin paljon irti. Kyse oli kiistatta viikon ”uutisesta”.

Biden ei halua parantaa suhteita Moskovaan, Peskov tiivisti.

Vesti – Lauantai Sergei Briljovin kanssa

Siitä, pitäisikö Bidenin vastata niin tai näin, voidaan kiistellä vaikka kuinka.

Eikö Putinin pitäisi kertoa, ketä hän pitää syyllisenä poliittisten vastustajiensa kohtaamaan väkivaltaan: norsu seisoo huoneen keskellä.

Vastaus kysymykseen, kuka tappoi Boris Nemtsovin ja yritti tappaa Aleksei Navalnyin, on tärkeä.

Vastaamalla näihin perusasioihin voitaisiin edetä keskustelussa myös suurvaltojen välillä, arvioi omassa kolumnissaan tutkija Kirill Rogov.

Rogov pohtii, olisiko sanotun vuoksi syytä aloittaa maailmansota. Miljoona pientä lasta kuolee, koska vanhempi Biden kutsui vanhaa Putinia murhaajaksi.

Putin esittää, ettei hän ole kenellekään mitään velkaa. Kyllä hän on.”

Bidenin sanomista on vähätelty monella tavalla. Eikä vain Venäjällä, jossa Putin toivotti Bidenille hyvää terveyttä ja sanoi Venäjän jatkavan yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa itselleen tärkeissä asioissa.

Ilman ironiaa tai vitsailua, Putin toivotti.

Mikä muuttuu?

Toimittaja Sergei Parhomenko ihmetteli Venäjän reaktiota – ehdotusta suorasta keskustelusta Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä.

Kyse on hysteerisestä reaktiosta! Ei mistään diplomatiasta, Parhomenko sanoo.

Perjantaina ilmoitettiin, että keskusteluja olisi jatkettava heti tai maanantaina. Yhdysvalloista vastattiin huutoon: keskustellaan kun on sen aika.

Viikonloppuna Venäjän presidentillä ei ole aikaa, sanottiin. Hän on taigalla, eikä siellä ole internetiä. Putin ulkoili seuraajaehdokkaakseen usein mainitun puolustusministeri Sergei Šoigun kanssa tälle tutuissa maisemissa.

Venäjän vastaus yllätti

Kulunut viikko sisälsi nostalgista juhlintaa Krimin ympärillä. Putin arvioi suurimpana saavutuksenaan ja Venäjän historian virstanpylväänä maan pitämistä kokonaisuutena.

Haastattelussa ohjelmassa Moskova, Kreml, Putin sanoi:  ”En nyt esitä numeroita – ne ovat ilmeisiä. Voitte verrata sitä, millaista oli 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa siihen, mitä meillä on tänään. Tärkeimmät aikaansaannokset koskevat sosiaaliturvaa, tuloja ja kansalaisten hyvinvointia”.

Moskova – Kreml – Putin

Asiantuntijoiden julkisuudessa esittämät näkemykset ovat sellaisia, että on vaikea olla varma mistään muusta kuin siitä, että suhteet Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä ovat jännittyneet.

Ulkopolitiikan tekijät ovat yhtä mieltä siitä, että kyse on vuosikymmenien aikana hitaasti muuttuvasta ja hierarkkisesta monimutkaisesta järjestelmästä, jossa yleisö on iso, mutta suuriin linjoihin vaikuttajien määrä pieni. Venäjällä monet käyttöönotetut lait on kopioitu Yhdysvalloista.

Yhdysvallat on edellisten 30 vuoden aikana ehtinyt saada kolhuja suhteiden hoidostaan, mutta keskeisintä on se, miten monimutkaisen ja kalliin järjestelmän ylläpito perustellaan veronmaksajille, jotka ovat jo tottuneet meemeihin ja internetin helppoon vaikuttamiseen ympäri maailman.

Kenelläkään ei ole varaa jäädä lillimään poliittisesti loukkaantuneena maailmaan, jossa on suurempiakin murheita.  Juuri nyt kaikki haastaa Covid-19 tauti. Koko maailman yhdistää keskinäisriippuvuus talouden kehityksestä ilmastonmuutokseen ja yhä suurempiin luonnonmullistuksiin valmistauduttaessa.

Ei siis ihme, että molemmin puolin osoitettiin nopeasti, miten ”loukkaukseen” suhtaudutaan. Tiedotusvälineillä on näkyvä rooli leirien luomisessa. Amerikkalaisten FOX-kanava näyttää Venäjän valtionkanavien sisaryhtiöltä.

Venäjä on ennen muuta raaka-aineiden viejä, joka joutuu olosuhteiden pakosta miettimään omaa mahdollisuuttaan vaikuttaa maailman politiikkaan.

Bidenin kovia sanoja Putinista voidaan pitää viestinä liittolaisille: presidentti ei ole peloteltavissa.

Moskovan Carnegie instituutin julkaisujen päätoimittaja Aleksandr Baunov arvioi, että tarkoituksena on saada puheet vastaamaan todellisuutta.

Suurvallat viestivät toisilleen myös valmiudellaan sopia aseidenrajoittamista määrittelevillä sopimuksillaan.

Oikea vastaus on Kiina!

Venäjän ja Yhdysvaltojen suhteiden nykyvaiheen ironiaa on, se kuinka niin Putin kuin Medvedevkin heikensivät politiikallaan yhteydenpitoa länteen.

Venäjän valitsema länsivastaiseksi rakennettu politiikka on saanut muut varpailleen ja hyödyttänyt autokraattisia johtajia.

Kun Yhdysvallat ja Venäjä kiistelevät, voi Kiina välttää, edelleen, roolin lännen yhteisenä päävihollisena. Venäjä saa olla sijaiskärsijä.

”Venäjä on kätevä ’turvaliivi’ niin Kiinalle kuin myös lännelle”, arvioi tutkija Lilia Ševtsova.

Ševtsova muistuttaa, että britit puhuvat Kiinasta ”taloudellisena kilpailijana” ja ”järjestelmän haasteena”. Venäjä on Britannialle ”suurin uhka sen kansalliselle turvallisuudelle”.

Amerikkalaisen tiedustelupalvelun raportissa syytetään Venäjää toimista Yhdysvalloissa: ”kansalaisten luottamuksen heikentämisestä vaikuttamalla vaaleihin ja maan sosiaalipoliittisen jakautumisen edistämisestä.”

Sen sijaan arviot Kiinasta ovat muuttuneet: Kiina ”etsii vakautta suhteessaan Yhdysvaltoihin”.

Putin voi tietenkin luottaa siihen, että Euroopassa on paljon Venäjän johtajan tuntevia, ja häntä melkein kaikissa olosuhteissa tukevia.

Yhdysvallat näyttää olevan valmis kamppailemaan asemansa parantamisesta usealla ”rintamalla”. Uutiset Yhdysvaltojen ja Kiinan suhteiden kehittymisestä muuttavat muotoaan.

Facebookissaan Ševtsova kirjoitti Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan suhteesta: Venäjää pidetään vihollisena ja Kiinaa vastuullisena vastustajana.

Yhdysvalloissa 45 prosenttia amerikkalaisista näkee Kiinan päävihollisena. Vain 26 prosenttia haastatelluista uskoo, että Venäjä on tärkein vihollinen.

Keskeisintä on, että 50 prosenttia amerikkalaisista pitää Kiinaa maailman suurimpana taloudellisena voimana, ja vain 37 prosenttia uskoo, että suurin on Yhdysvallat.”

Kiinan merkitys kasvaa

Yhdysvaltain ulkoministerin ja kiinalaisvaltuuskunnan tapaamisessa Alaskassa oli jännitystä heti alkuunsa. Yhdysvaltojen pyrkimys on selvästi osoittaa kilpakumppanille, että Kiinan toiminta heikentää globaalia vakautta.

Anthony Blinkenin mukaan Yhdysvallat pitää esillä muun muassa Xinjiangin uiguureita, joiden kansanmurhasta maa on syyttänyt Kiinaa.

Ulkoministeri luetteli kiinalaisille vieraille asioita, joista on puhuttava kuten Hongkong, Taiwan, Yhdysvaltoihin kohdistetut kyberhyökkäykset sekä Kiinan taloudellinen painostus Yhdysvaltain liittolaisia kohtaan.

Kiina tuskin vain kuuntelee. Uutistoimistot arvioivat Kiinan lähettiläiden kehottaneen Yhdysvaltoja luopumaan kylmän sodan mentaliteetista.

Kiina vastustaa jyrkästi Yhdysvaltain puuttumista Kiinan sisäisiin asioihin. Meidän on luovuttava kylmän sodan mentaliteetista ja nollasummapelistä, Yang Jiechi kommentoi Alaskassa.

Suurvaltojen välit ovat historiallisen heikolla tolalla Trumpin kaudella käydyn kauppasodan jäljiltä, eivätkä suhteet ole ainakaan välittömästi lämpiämässä Bidenin valtakaudella.

Venäjälle Yhdysvallat osoittaa, ettei se anna entisen suurvallan esittää yhtään isompaa kuin mitä se on. Kiinan kanssa neuvottelut ovat vakavia talouskysymyksiä.

Venäjä on osannut pelata tilanteessa, jossa Vuonna 1991 syntyi prosesseja, jotka johtivat liberaalin demokratian kriisiin.

Neuvostoliitto murtui ja länsi vahvistui, mutta samalla, ja Neuvostoliiton romahtamisen myötä, kilpailun tarve muuttui myös muualla. 

Viimeinen sulkee ikkunan

Pietarin eurooppalaisen yliopiston tutkimusjohtaja Dmitri Travin muistuttaa, että Stalin oli murhaaja, mutta samalla hän auktoriteetti myös lännessä. Tämä auktoriteetti muodostui olosuhteissa, joissa länsimaat tarvitsivat liittoa Neuvostoliiton kanssa – sodassa.

Mitään tällaista ei tapahdu nykymaailmassa.

Venäjää ei tarvita sellaisen kumppanina kuin toisen maailmansodan aikaan. Siinä mielessä maasta ole hyötyä kenellekään. Ei liittolaisena, eikä sodissa. Ei kauppakumppanina. Ainakaan suurissa kaupoissa. Ei viranomaisena. Ainakaan kulttuuriasioissa.

”Jos uusi iso sota puhkeaa (ja tämä voi olla vain Naton ja Kiinan välinen sota), Venäjän on sen nykyisen aseman perusteella Pekingin nuorempi kumppani.”

On siis vaikea arvioida, edistääkö Venäjän nykyinen asema auktoriteetin kasvua.

Travin pohtii sitä, kuinka Venäjän sisällä erilaisten nykyhallintoa tukevien ja sitä vastustavien on löydettävä toisensa.

Yhteiskunnan yksi osa rakastaa Venäjää, ja toinen Putinia. Venäjää rakastavien riveissä on kansallismielisiä, sosialisteja ja liberaaleja. Mutta kaikkia yhdistää suurvallan kaipuu.

Tietenkin maa on suuri; Venäjällä on ydinaseita, mutta se on ennen muuta raaka-aineiden viejä, joka joutuu olosuhteiden pakosta miettimään omaa mahdollisuuttaan vaikuttaa maailman politiikkaan.

Tutkija näkee, että Neuvostoliitto pakotti lännen vahvistamaan paitsi sotilaallista potentiaaliaan myös periaatteitaan ja yhtenäisyyttään.

Vihollisen katoamien johti siihen, että Euroopassa Yhdysvaltojen transatlanttisen ykseyden ja hegemonian vahvistaminen ei ole enää ollut välttämätöntä.

Lyhyellä tähtäimellä Venäjän kelkassa pysyttely voi vahvistaa maita, jotka luottavat Putiniin, mutta isommat liikkeet ovat jo näkyvissä. Ydinaseet eivät suojanneet Neuvostoliittoa.

**

Linkkejä:

HS: Eurooppa on Venäjän-politiikkansa käännekohdassa samaan aikaan kun Saksa siirtyy Angela Merkelin jälkeiseen aikaan. EU:n yhteisen linjan olisi löydyttävä ja kestettävä. Jos se huojuu, Venäjän kunnioituksen rippeetkin katoavat.

**

ABC: Political activist concerned for Putin foe Navalny’s safety

**

Aamulehti: Putin vastasi Bidenin tappaja-kommenttiinja vinoili hänen terveydestään – Näin presidenttien välistä naljailua on kommentoitu

”Moskovan Carnegie-keskuksen johtaja Dmitri Trenin kutsui pikaviestipalvelu Twitterissä Putinin vastausta ”trollaamiseksi”. Hän arveli, että Venäjä saattaa alkaa varautua kovempiin yhteenottoihin Yhdysvaltain kanssa, lisätä yhteistyötä Kiinan kanssa ja voimistavansa kotimaassa painetta Yhdysvaltain ”agentteina” pitämiään vastaan. Hän myös ennusti Putinin pysyvän entistä todennäköisemmin presidenttinä vuoden 2024 jälkeen.

– Venäjän ja Yhdysvaltain välien huononemisesta tuskin kannattaa huolehtia, eivät ne enää voi huonontua. Mutta Venäjän kansalaisyhteiskunnan on syytä valmistautua, sillä jo nyt raivokkaasti taistelusta läntistä vaikutusta vastaan tulee vallanpitäjien tärkein ase, Carnegie-keskuksen tutkija Andrei Kolesnikov puolestaa totesi talouslehti Venäjän Forbesissa.

Ulkosuhteisiin keskittyvän Valdai-klubin tieteellinen johtaja Fjodor Lukjanov puolestaan kirjoitti Kommersantissa, että Venäjän on aika lähettää Yhdysvalloille signaali, ettei Biden voi ’kävellä ja syödä purkkaa yhtä aikaa’. Hänen mukaansa Venäjän on vastattava näyttävästi.”

Russian International Affairs Council – Andrey Kortunov:  

Moreover, the reality is that Washington is ill-prepared to make a convincing case on human rights and broader democracy issues… In this context, the recent statement of Chinese President Xi Jinping about the ultimate victory over absolute poverty in China may well outweigh all the eloquent human rights rhetoric coming from US President Joe Biden.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *