Terveisiä taivaalta

Ukrainassa tapahtuva on tragedia. Siitä Vladimir Putin ja Aljaksandr Lukašenka ovat samaa mieltä. Kolmen veljeskansan rinnakkaineloa on häiritty.

Venäjän Kaukoidässä Vostotšnyin avaruuskeskuksessa pidetyssä tiedotustilaisuudessa toinen diktaattori väitti kuva- ja videomateriaalin Butšassa surmatuista siviileistä olevan väärennöksiä, ja toinen kehotti länttä muistelemaan sitä, millaiseksi tomuksi Irak pommitettiin.

Käden heilautus tehosti vaikutelmaa.

“Aleksandr Nikolajevtš sanoo aivan oikein. Meille [erityisoperaatiolle] ei jätetty vaihtoehtoa. Kysymys oli vaan siitä milloin.”

Diktaattorien kuva maailmasta on sellainen, jossa valtiovalheesta saadaan oma – ainoa hyväksyttävä totuus

Loppujen lopuksi kysymys on aina kulmasta, josta maailmaa katsotaan.

**

Juri Gagarinille nimetty stadion Tšernigoressa.

”Venäjän menestys avaruustutkimuksessa viime vuosina osoittaa, että maa on säilyttänyt johtajuutensa tällä alalla.

**

Ensimmäiselle ihmiselle avaruudessa nimetty jalkapallostadion sai siipeensä yhdessä ohjusiskussa maaliskuussa.

**

Venäjän ja Valko-Venäjän korostettu kiinnostus toinen toisistaan on välttämätöntä.

Molemmat uskovat, että autoritaristen maiden tuki on vakaata myös tulevaisuudessa.

Venäjä mittautti kannatuksensa YK:ssa, kun äänestettiin maan sopivuudesta ihmisoikeusneuvostoon.

Erottamista puolsi 93 maata ja vastusti 24. Äänestämisestä pidättäytyi 58 maata.

“Yleiskokouksessa annetuista äänistä kahden kolmasosan piti puoltaa päätöstä, jotta Venäjä menettäisi väliaikaisesti paikkansa neuvostossa. Jättämättömiä ääniä ei lasketa ääniosuutta määrittäessä.”

Maa äänestettiin määräajaksi ulos ihmisoikeuskomiteasta. Samalla kävi selväksi se, mitkä maat ymmärtävät ainakin oman politiikkansa vuoksi Venäjää.

Pysymme kaikissa tilanteissa yhdessä

Esiintymisellä avaruuskeskuksen rakennustyömaalla lähetetään viesti moneen suuntaan.

Diktaattorien vahva olemus voi olla vakuuttava – omille.

Lännessä on viestiä vaikeampaa kuulla sellaisena kuin se on tarkoitettu ymmärrettäväksi.

Mitä kovemmin Venäjän itsevaltiasta muutaman vuoden tuurannut Dmitri Medvedev väittää Yhdysvaltojen kehitelleen biologisia aseita Ukrainassa, sitä todennäköisempänä voi pitää, että Venäjälle tämäkin vaihtoehto on olemassa.

Sopimusrikkomukset eivät tunnu estävän maata mistään. Miksi edes sodan eettiset säännöt.

“Britannian puolustusministeriön mukaan Venäjä olisi käyttänyt Ukrainassa myös fosforiammuksia. Valkoinen fosfori ei ole kemiallinen ase vaan polttoase, mutta myös sillä on rajuja vaikutuksia ihmisille.”

Keskustelu kovemmista ottesta, ja sodan uudesta vaiheesta on kiihtynyt sen jälkeen kun Venäjän sotaan Ukrainaa vastaan nimitettiin jo Tšetšenian murskaamisessa 1990-luvun lopulla mukana ollut, ja Syyrian Aleppon tuhomisesta vastannut kenraali Aleksandr Dvornikov, 60.

Yhdysvaltain Euroopan ja Naton joukkojen ex-komentaja James Stavridis on kertonut amerikkalaiselle medialle, että uusi komentaja on tuttu.

“Stavridisin mukaan Dvornikovin nimitys on Venäjän yritys murtaa ukrainalaisten taistelutahtoa. Dvornikov käytti terrorismin työkaluja koko ajan Syyriassa, muun muassa kidutuskeskuksia, järjestelmällisiä raiskauksia ja hermomyrkkyjä. Hän on pahimmista pahin.”

Sodan painopiste muuttuu

Venäjän suurhyökkäykseen valmistaudutaan monin tavoin.

Samaan aikaan myös internettiin jaetaan aina vaan kiivaammin vastakkaisia näkemyksiä.

Ukrainalaisen, Putinin tukeman poliitikon, Viktor Medvedtšukin pidätyskuvat kertovat karulla tavalla Venäjälle tämän –  miehityksen jälkeisen Ukrainan – “Terijoen hallituksen” kaltaisen hallintomallin lopullisesta kukistamisesta. Medvedtšuk oli aiemmin kotiarestissa.

Valeuutisista kertova venäläinen Telegram-kanava puolestaan esittelee sivullaan maan sisäministeriön virallisia sivustoja muistuttavaa postausta, jossa väitetään Viipurin ja Karjalan siirtyneen Suomen hallintaan. Valeuutisia tarkkaileva Voina s Feikami-sivusto kehottaa ilmoittamaan viranomaisille tällaisestä harhaanjohtamisesta.

(Samaan aikaan suomenkielisessä somessa on varoiteltu, ettei pidä provosoitua kuvista ja videoista, joissa Venäjä näyttää siirtävän ohjusjoukkojaan Suomen vastaisella rajallaa Viipurin lähistöllä.)

Telegramissa  julkaistussa kartassa esitetään, että Ukrainan terroristien vuoksi Venäjän puolella on nostettu valmiutta. Oranssit alueet ovat Venäjällä (paitsi Krimillä); vaaleanpunaiset Venäjän Ukrainalta kaappaamia maakuntia.

Liettualaisille tiistaina puhunut presidentti Volodymyr Zelenski kertoi, että alueilta, joilta Venäjä on vetätynyt, ruumiita löytyy edelleen viemäreistä ja kellareista.

Sadoista raiskauksista on tietoja: heidän joukossaa myös nuoria tyttöjä ja hyvin pieniä lapsia. Jopa vauva.

Zelenskyi kertoi myös, että niiltä alueilta, joilta venäläisjoukot ovat vetäytyneet, löytyy koko ajan uusia joukkohautoja.

Sota sopii elokuviin. Mutta todellisuus on kaikkea muuta kuin siistiä.

Sodankuvia Zelenskin virallisesta Telegramista. [Kuvat: Volodymyr Petrov, Serhii Korovainyi, Diego Herrera, Marian Kushnir, Laurel Chor, Heidi Levine.]

puheenaiheet ukrainan-sota
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.