Vallankumouksellinen

Moskovassa vangittuna oleva Aleksei Navalnyi (44 v) pystyy korruptiota paljastavan ryhmänsä kanssa sellaiseen, jota valtion propaganda voi vain kadehtia. Hän valitsee yleisön ja ajankohdan.

Venäjän presidentin lehdistösihteeri Dmitri Peskov reagoi lauantain 23. päivä tammikuuta tapahtumiin.

“Mielenosoituksiin osallistui vähemmän ihmisiä kuin on äänestänyt [presidenttiä] Putinia“, Peskov sanoi Venäjän television sunnuntain Moskva-Kreml-Putin -ohjelmassa.

Moskovan kaduille tuli median arvioiden mukaan 40 000 ihmistä – virallisen ilmoituksen mukaan 4000. Mielenosoituksia järjestettiin yli sadalla paikkakunnalla, ja niihin osallistui joka tapauksessa kymmeniä tuhansia ihmisiä. Pidätetyksi joutui yli 3000 ihmistä.

Navalnyi on uhka valtaa pitäville. Vallankumouksellinen. Maailman mittakaavan poliittinen vanki.

“Putin pelkää Navalnyia”

Pietarissa lauantaina OMON-poliisin potkaisemaksi joutunut 54-vuotias Margareta Judin on sairaalassa. Baza-sivuston  mukaan hänen tilansa huonontui yön aikana. Viranomaisten mukaan Judin olisi voitu kotiuttaa.

Monen mielestä Navalnyi on Venäjän pirstoutuneen opposition ensimmäinen poliitikko, jossa on ainesta nousta Vladimir Putinin todelliseksi haastajaksi: pitkä, vaalea ja komea mies.

Jämerä leuka ja kyky huokua hilpeää närkästystä, kuten amerikkalainen kirjeenvaihtaja Steven Lee Myers arvioi jo pari vuotta sitten.

Miehen maine korruption paljastajana ja oppositiopoliitikkona on vain osa hänen nousuaan raskaaseen sarjaan.

Ei pidä olettaa, että Putin ei huomaisi mitään, ei koskaan reagoisi mihinkään. Eikä sekään ole ihan  totta, että Navalnyi pyrkisi eteenpäin vain vallanhimon ajamana.

Vallanpitäjät panivat jo vuosia sitten merkille tämän vaarallisen ja yllättävän vastustajan, samoin kuin sen, että Navalnyin nousu helpottui “välipresidentin” Dmitri Medvedevin liberaalien uudistusten aikana. Uudistusten mahdollistama avoimuuus internetissä kirkasti Navalnyin tähteä.

Mutta varsinaista kiillotusta on tehty nykyisen itsevaltiuden viimeisinä vuosina.

Navalnyi pukee sanoiksi pinnan alla kytevän tyytymättömyyden parlamentin alahuoneeseen duumaan, järjestelmään ja valtionjohtajaan. Hän ei peittele aikomustaan johtaa poliittista liikettä, joka kääntäisi Venäjän kurssin. Monet tunnetut opposition aiemmat johtajat Grigori Javlinskista shakkimestari Garri Kasparoviin tunnustavat miehen arvon.

Mies, jolle ei ole Venäjän johtajalla nimeä, on vahvistunut koska häntä ei voitu kokonaan sivuuttaa.

Kreml ei halua hänestä uutta Mihail Hodorkovskia. Tärkeintä on ollut antaa Navalnyn toimia kannattajiensa kanssa mutta huolehtia siitä, että hänellä riittää myös vastustajia.

Heitä riittää: varjoksi heitetään miehen vanhat äärikansalliseksi helposti tunnistettavat lausunnot. Navalnyi on saanut kantaa kansallismielisen leimaa osallistuttuaan vuosia sitten marsseille, jossa huudettiin “Venäjä venäläisille”.

Tilanteen absurdiutta kuvaa se, että valtion järjestämä myrkytyskin pyritään esittämään huviretkenä Saksaan. Propagandassa on väitetty myös saksalaisten karkottaneen Navalnyin.

EU:ssa ei onneksi olla niin naiveja tai laskelmoivia, että Putinin ratkaisu jäisi vaille seuraamuksia. Uusista pakotteista päätetään pian.

Navalnyi – aikansa kuva

Tammikuun mielenosoitukset kautta Venäjän ovat osoitus kunnioituksesta Navalnyin päättäväisyyttä kohtaan.

Videoissaan ja tutkimuksissa Navalnyi käyttää olemassa olevaa aineistoa – surutta. Niin kuin netissä tehdään.

Video palatsista Mustanmeren rannalle näyttää pysähdyttävästi sen, mihin rahaa riittää. Mahtavakin omaisuus muuttuu tyhjänpäiväiseksi, jos siitä on iloa vain henkilökohtaisesti.

Palatsissa kiinnittyi huomio paitsi 700 euroa maksavaan vessan harjaan myös siihen, ettei siellä ole kirjastoa eikä sen enempää paikkaa tietokoneella työskentelyyn. Työpaikalta näyttää ainoastaan kasino.

Rakennus on yhdelle hengelle suunniteltu kuuden tähden hotelli. Eräänlainen sulttaanin linna, kuten toimittaja Julia Latynina pohdiskelee internet-kolumnissaan.

Huumori on rajua.

“Jotta puheet Venäjä oikeuslaitoksen  muuttumisesta sirkuksesta loppuisivat, se on lähetetty kiertueelle.” ; “Bloggaaja on edelleen turha mies. Elokuvahan kertoo minusta!”

Sittenkin.

Moskovan Carnegie-keskuksen kotimaan politiikan tutkimuksen esimies Andrei Kolesnikov uskoo, että mielenosoituksia jatketaan; Hänen mielestään vastakkainasettelu alkoi aikaisemmin kuin on ajateltu, ja viranomaiset olivat sitä provosoineet;

Kaikki tämä voi vaikeuttaa jossain määrin syyskuun duuman, parlamentin alahuoneen vaaleihin ensi syksynä.

Kolesnikov muistuttaa tweetissaan välttämään euforiaa ja Navalnyn ennenaikaista “nimittämistä” presidentiksi.

Fontanka.ru kuvagalleria

Navalnyi osaa ladata jännitteen ja pakottaa ihmiset tuntemaan. Poliittinen eliitti haluaisi antaa asian olla. Se tietää olevansa riippuvainen johtajastaan.

Oletettavaa on ollutkin, että Kremlin isännälle halutaan osoittaa uskollisuutta hetkenä, jolloin itsevaltiasta onnistuttiin lyömään kunnolla.

Nyrkkeilytermein voi ajatella, että Navalnyi pistää kuin ampiainen. Kun ei jätä kuuntelijaansa kylmäksi, voi olla varma, että jossain odottaa vastavoima.

Mietin Facebookin postauksessani, että vaikka olen lukenut tai kuullut monista palatsi-videossa esille tulleista jutuista jo vuosia sitten, se ei tarkoita, että monetkaan ihmiset Venäjällä tietäisivät senkään vertaa kuin minä ja muut maan asioita ulkomailla seuraavat.

Samaan tapaanhan ihmisoikeuksien parissa työskentelevät järjestöt ja tutkivat toimittajat saavat levitettyä vain melko rajoitetun joukon käyttöön.

Nuorten kiinnostus Navalnyin korruption vastaiseen työhön on helppo ymmärtää: se on mukaansa tempaavaa.

Ensimmäisiä tietoja Putinin palatsista saatiin jo vuonna 2010. Navalnyi alkoi julkaista blogissaan törkeitä korruptiotapauksia vuonna 2011. Kiinnostus isojen valtion yritysten osakkeisiin oli hänellä herännyt jo vuonna 2007.

Korruptiopaljastuksia 10 vuotta

Tiedämme kirjallisuudesta, että helmikuun 2. päivänä vuonna 2011 Navalnyi ilmoitti muuttavansa yhden miehen korruptionvastaisen kampanjansa yleiseksi ja pyysi vasta muodostamalleen järjestölle lahjoituksia.

Toimittaja Masha Gessen laski, että kolmessa tunnissa hän sai ensimmäiset 5 000 dollaria lahjoituksina, jotka vaihtelivat viidestä kopeekasta (50 rpl = 0,55 €.) noin 500 dollariin. Vuorokaudessa hän oli saanut kokoon jo miljoona ruplaa (karkeasti 30 000 Yhdysvaltain dollaria), mikä oli internetlahjoitusten kaikkien aikojen ennätys Venäjällä millekään asialle.

Kymmenen vuotta sitten hän myös esitti radiohaastattelussa kuin ohimennen, että valtapuolue oli alkanut Venäjällä edustaa kaikkea sitä, mikä maassa oli vialla. Luonnehdinta osoittautui tarttuvaksi.

Yhtenäinen Venäjä – hänen mukaansa ””huijareiden ja varkaiden puolue” -lause, jäi elämään.

Jouduttuaan tammikuussa 2021 pikaoikeudenkäyntiin Himkin poliisitalolla, hän sähisi tiukasti bunkkeripapan menettäneen viimeisenkin arvostuksen.

Vallanpitäjät eivät näytä ymmärtävän sitä, miten aktivistien kohtelu vaikuttaa. Internet-jan logiikka on toinen.

Viitatessaan toistuvasti blogistiin tai Berliinin potilaaseen, Venäjän johto tulee paljastaneeksi sen, mitä he odottavat, ja sen millaiselta uhka heistä näyttää.

Kun valtionjohtaja loukkaantuu ja kadottaa tilanteen hallinnan, muutkin menettävät otteensa kansalaisista – joskus lopullisesti. Murha ei ole lopullinen ratkaisu.

Kello lyö – kaikki, kirjoitti aforisti Jerzy Lec

Ennestään Navalnyia kohtaan tunnettu inho kasvaa, mutta maine lisääntyy.

Navalnyi ei ole läheskään yhtä suosittu tai kansanvillitsijä kuin Venäjän ensimmäinen presidentti Boris Jeltsin oli hänen noustessaan valtaan vuonna 1990.

Navalnyin kannattajakuntaa ovat nuoret ja vanhat. He ovat vähemmistöä. Tietenkin.

Nuorimmat eivät ole turtuneita, eivätkä kanna vanhempiensa lailla Neuvostoliiton taakkaa.

Heidän sukupolvensa on osannut kääntää voimaksi meikäläisittäin absurdin Venäjän erityspiirteet tietoisina siitä, ettei suvereenisuus tarkoita välttämättä maan eristämistä.

Navalnyi huomasi opiskellessaan sen, miten raha edisti arvosanoja. Valmistuttuaan Navalnyi siirtyi kiinteistöistä osakekauppaan.

Nuori mies tutustui lomallaan Turkissa taloustieteilijä Julia Abrosinovaan ja liittyi Jabloko-puolueeseen, jonka merkitys väheni presidentin vaihduttua vuonna 2000.

Kansa tarkkailussa

Putinista sanotaan, että hän pitää tarkasti silmällä alaisiaan, hallitsemaansa Venäjän kansaa.

Maan johdossa on ollut jo 20 vuotta mies, jonka tausta vaikuttaa kaikkeen.

Neuvostojärjestelmä tuotiin takaisin vahvistamaan Putinin valtaa. Mielipidemittauksilla ohjataan maata.

Mielikuvaa demokratiasta ylläpidetään propagandan keinoin. Luotettavista luetettavimpia lukuun ottamatta poliittiset vastustajat on ajettu sivuun tai pakotettu kokonaan luopumaan.

Putinin ensimmäinen pääministeri, nykyinen oppositiopoliitikko Mihail Kasjanov puolusti pääministerinä miestä, jota Putin piti henkilökohtaisena vihollisenaan.

Hodorkovski antoi suuria rahallisia avustuksia maan demokraattiselle oppositiolle, lähinnä Jabloko-puolueelle ja Oikeistovoimien liitolle.

Oikeistovoimien liitossa mukana olleista vaikuttajana on säilynyt Putinin kansliassa työskentelevä maan poliittista järjestelmää ohjaava Sergei Kirijenko, joka oli hetken myös maan pääministeri. Toinen liikkeen merkittävistä johtajista, Boris Nemtsov murhattiin Kremlin kupeeseen vuonna 2015.

Vuoden 2004 vaalitappio kirvoitti Navalnyi haastamaan julkisesti Jabloko-puolueen perustajan ja demokratialiikkeen sankarin Javlinskin.

Navalnyi muistelee, että hänet kutsuttiin kokoukseen, jonka puolueen liittoneuvosto (jonka jäsen hän oli) oli kutsuttu koolle keskustelemaan hänen “jäsenyydestään puolueessa”. Mainittu syy oli Navalnyn suhtautuminen kansallismielisiin näkemyksiin.

Navalnyin arvioidaan turhautuneen nopeasti puolueen dynamiikkaan, ja kuten puolueen Navalnyn poliittisena mentorina toiminut Sergei Mitrokhin sanoo, tämä  “teki läsnäolonsa tunnetuksi”. Navalnyn mukaan “puolueen normaalien ihmisten ja jonkinlaisen hullun kahdeksankymmentäluvun demokratialiikkeen jäännösten välillä vallitsi jatkuva vastakkainasettelu.”

Aktiivit nuoret

Nuoret eivät ole koskaan mitään tyhjän naurajia. Venäjällä kutsua Navalnyin tukimielenosoitukseen levitettiin kaikissa välineissä, mutta erityisen huomion sai TikTok, jonka yleisö on keskimäärin nuorempaa kuin monella muulla kanavalla.

Vuonna 2005 Navalnyi liittyi Jeltsinin aikakauden legendaarisen talousuudistajan Jegor Gaidarin Maria-tyttären kanssa Da! -nimiseen liikkeeseen. (Joo!). Da! imi mukaansa nousevan venäläissukupolven, joka oli liian nuori kokemaan kommunismin loppua.

Vaikka tavoitteet olivat hajanaiset, liike levisi moniin Venäjän kaupunkeihin. Yksi keskeinen osa oli keskustelujen isännöinti. (Maria Gaidar on tehnyt poliittista uraa Ukrainassa.)

2000-luvun alussa Venäjällä järjestetyissä poliittisissa ryhmissä nuoret tapasivat vanhempia, vakiintuneempia poliitikkoja ja toimittajia. Keskustelivat, kävivät röyhkeästi kiinni asioihin, joista olivat kiinnostuneita, ja vahvistivat poliittista sitoutumista, jota Kreml puolestaan pyrki purkamaan.

Navalnyista sukeutui yhteiskunnallisen keskustelun moottori – tunnettu blogisti aikana, jolloin maan sijoitus korruptiota mittaavissa tilaistoissa putosi jyrkästi.

Vuonna 2010 Venäjä oli kaikkiaan 178 maan joukossa sijalla 154.

Vuonna 2011 ihmisoikeusaktivistit arvioivat, että peräti 15 prosenttia kaikista Venäjän vangeista oli yrittäjiä, jotka olivat joutuneet kaltereiden taakse heidän kilpailijoidensa käytettyä suhteitaan ja oikeusjärjestelmää hyväksi vallatessaan toisten ihmisten liikeyrityksiä.

Samalla kun valtion propaganda lyö Navalnyia tämän yltiöpäisellä kansallismielisyyden osoittamisella, se haluaa korostaa valtion puhtaita patriootteja ja peitellä presidentin osuutta 1990-luvun ryöstökapitalismin seurauksiin, joista yksi esimerkki on Putinin palatsi Mustanmeren rannalla.

Tekopyhältä  vaikuttaa myös se, että ensimmäisenä ovat syytöksiä esittämässä he, jotka eivät pääse irti ajoista, jolloin sanottiin, ettei “osoitteeni ole talo tai katu, vaan Neuvostoliitto” – tuo kaikkea muuta kuin vapaaehtoisten kansojen yhteinen valtio, jossa kansalliset ristiriidat muhivat niin että osa niistä on edelleen niin sanottuja “jäätyneitä konflikteja”.

Vuonna 2006 murhattu toimittaja Anna Politkovskaja kirjoitti, että presidentin käytös ei kuitenkaan ole tietoista, vaikka hän synnynnäinen tyranni ja despootti.

Hän käyttäytyy täsmälleen kuin Tšekan, Leninin salaisen poliisin jäsen. Putin toimii häneen KGB:n aikoina iskostuneiden mallien mukaisesti. Hän on usein todennut julkisuudessa, että KGB oli malliorganisaatio.

Ymmärtääkseen nyky-Venäjää on palattava Neuvostoliiton hajoamiseen. Työssään Pietarissa tuleva Venäjän johtaja osallistui 1990-luvun alussa keinotteluun, joka mahdollisti omaisuuden varastamisen tavoilla, joista hän yleensä syyttää muita.

Venäjän mielenosoitukset voivat toimia oppositiopoliitikon henkivakuutuksena.

Mutta eivät edes kymmenet tuhannet ihmiset takaa kolmesti murhayrityksen kohteeksi joutuneen miehen vapauttamista saati hengissä säilymistä.

Tällaisten lauseiden kirjoittaminen naapurimaastamme tuntuu minusta aivan liian kyyniseltä, mutta miten muutenkaan asian voisi ilmaista. Pietarissa varaudutaan mielenosoitusten jatkumiseen. Miksi palatsiaukiolla muuten olisi autoja pidätyksiä varten, kysyy paikallispoliitikko Radislav Poluikov Twitterissään.

**

Muutamia Navalnyia taustoittavia kirjallisuuslainauksia.

Venäjän yksityistämisen mahdottomuus

“Venäjän uudelle eliitille oli tullut kiire jakaa rikkaudet uudelleen. Se ei tarkoita, että he kaikki olisivat käyttäytyneet kuin [Vladimir] Putin. Salierin paljastaman petoksen laajuus ja röyhkeys järkyttävät luvun alun Venäjän oloissa, varsinkin jos otamme huomioon, miten nopeasti hän toimi. Mutta Venäjän kaikki uudet hallitsijat kohtelivat maata yksityisomaisuutenaan. Vajaa vuosi aiemmin kaikki oli kuulunut aivan toisille ihmisille eli SNTL:n kommunistipuolueelle ja sen johtajille. Nyt ei SNTL:ää enää ollut olemassa, ja Venäjän kommunistinen puolue oli vain kourallinen jääräpäisiä eläkeläisiä. Kaikki se, mikä oli kuulunut heille, ei kuulunut enää kenellekään. Samaan aikaan kun ekonomistit koettivat miettiä, miten muuttaa valtion omaisuus yksityisomaisuudeksi — prosessi ei ole täysin toteutunut edes nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin – uudet byrokraatit alkoivat yksinkertaisesti vain hajottaa vanhaa valtiorakennelmaa.”

Anna Politkovskaja: Putinin Venäjä. Suomennos: Nina Saikkonen. Helsinki: Like: 2005. 287 s. (Pystykorvakirja)

Työ on jatkunut vuosikymmenen

“Navalnyi oli alkanut toimia demokraattipiireissä 1990-luvun lopulla, jolloin hän liittyi Jabloko-puolueeseen, mutta hän kyllästyi sen vaikutusvallan vähenemiseen ja sisäiseen riitelyyn. Hänet erotettiin puolueesta, kun hän osallistui nationalistien vuotuiselle venäläiselle marssille, jota Jablokon liberaalit inhosivat. Hän siirtyi joksikin aikaa pitämään lakitoimistoa mutta sai mainetta vasta sen jälkeen, kun hän alkoi tutkia Venäjän taloutta hallitsevia läpinäkymättömiä valtionyhtiöitä samaan tapaan kuin William Browderkin.

Navalnyin taktiikka oli yksinkertainen: hän ryhtyi yhtiöiden osakkaaksi, jotta pääsi tutkimaan niiden kirjanpitoa. Hän osti vain kaksi öljynkuljetusyhtiö Transneftin osaketta ja alkoi sitten tiukata, miksi yhtiö oli lahjoittanut vuonna 2007 kolmesataa miljoonaa dollaria hyväntekeväisyyteen mutta maksanut omistajilleen vain mitättömät osingot. Hän tuli ilmeisesti paljastaneeksi, että yhtiö siirsi valtavia summia Kremliin, etenkin valtionjohdon suojelupalvelulle FSO:lle, jota johti Putinin pitkäaikainen henkivartija Viktor Zolotov.

Navalnyilla ei ollut juridisia tutkintavaltuuksia, mutta hän kokosi pitkän luettelon väärinkäytöksistä, eturistiriidoista ja valtion varojen anastuksesta Venäjän viimeiseen avoimeen keskustelupaikkaan eli Internetiin.

Hän ei tutkinut ainoastaan Transneftia vaan toi esiin myös duuman jäsenten hämäräperäisiä liiketoimia ja virastojen ja suuryritysten epäilyttäviä kauppoja, joiden summat olivat usein huimasti paisuteltuja. Hän kertoi myös luksusasunnoista, joita poliitikot ja virkamiehet ostivat itselleen ja lapsilleen, vaikka heidän virallinen palkkansa oli vaatimaton.  

Hän teki samaa kuin Sergei Magnitski: kokosi todisteita virallisista asiakirjoista, jotka olivat tulleet Medvedevin kaudella julkisemmiksi, joskaan eivät kaiken kattaviksi. Lisääntynyt avoimuus johtui osaksi Medvedevin määräyksestä, jonka mukaan kaikki valtiolle tehdyt tarjoukset piti julkaista Internetissä. Navalnyi selosti tarjousten sisältöä RosPil.ru-verkkosivustallaan ja nostatti sen verran kohua, että osa sopimuksista peruttiin, joskaan hänen paljastuksensa eivät yleensä johtaneet mielekkäisiin syytteisiin.

Steven Lee Myers: Uusi tsaari: Vladimir Putin ja hänen Venäjänsä. Suomennos: Seppo Raudaskoski. Helsinki: Bazar Kustannus, 2016. 751 s.

Valtion paljastavat tilaukset

“Kolmekymmentäneljävuotias asianajaja Aleksei Navalnyi sai vuoden 2010 puolivälissä päivittäin kymmeniä tuhansia kävijöitä blogiinsa, jossa hän seurasi useita vastuuttoman byrokratian skandaaleja seulomalla hallituksen internetsivuilta löytyviä julkisia todisteita kohtuuttomuuksista.  

Sieltä löytyi Voronezin alueen hallitus, joka tarjoutui ostamaan viisi kultaista rannekelloa hintaan 15 000 dollaria. Sieltä löytyi etelävenäläinen Krasnodarin kaupunki, joka tarjoutui maksamaan 400 miljoonaa dollaria suunnitellun rautatieristeyksen teknisistä asiakirjoista. Sieltä löytyi kaksi 24 karaatin kullalla silattua vuodetta ja sänkypöytää, joita sisäministeriö oli hankkimassa.

Navalnyi nimitti Venäjästä vastuussa olevia ihmisiä ”huijareiden ja varkaiden puolueeksi”, ja nimi levisi oitis yleiseen käyttöön. Syksyllä toimittamani lehti julkaisi Navalnyin pitkän ja yksityiskohtaisen haastattelun, jonka alkuun kirjoitin: ”Venäjältä on yllättäen löytynyt oikea poliitikko”. Muut aikakauslehdet seurasivat esimerkkiä ja sijoittivat kоmean vaalean Navalnyin kansikuvaksi. Huomio huipentui New Yorkerin henkilöjuttuun huhtikuussa 2011.”

Gessen, Masha: Kasvoton mies: Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi. Suomennos Matti Kinnunen. Helsinki: Otava, 2012. 320 s.

Kansainvälinen poliitikko

“Navalnyi on varttunut sotilaskaupungeissa. Hänen isänsä oli puna-armeijan viestintävirkamies. Äiti Ljudmila oli nuori ekonomisti ja uskollinen kommunisti. Navalnyn isän isoäiti oli ukrainalainen talonpoikaisnainen, ja Aleksei vietti elämänsä yhdeksän ensimmäistä kesäänsä mökillä maaseudulla aivan Tšernobylin ulkopuolella. Huhtikuun lopussa 1986, kun Navalny oli kymmenen, hänen setänsä soitti Ljudmilalle ja kertoi, ettei hänen pitäisi lähettää Alekseita mökille sinä kesänä: Tšernobylin ydinvoimalassa oli tapahtunut räjähdys. Kun Neuvostoliiton hallitus vähätteli katastrofia, Navalnyin sukulaisia evakuoitiin ja sijoitettiin asumaan uudelleen. Monet heistä kärsivät kilpirauhasen ja maksan ongelmista tänäkin päivänä. ´Aleksei ei puhu siitä paljon, mutta Tšernobylillä oli erittäin suuri vaikutus häneen´ Lyudmila sanoo.”

Julia Ioffe: Net Impact – One man’s cyber-crusade against Russian corruption, The New Yorker

**

TS Maarit Uber Iso määrä ihmisiä lähti kaduille vaatimaan vapautta Navalnyille ja loppua Putinin korruptiolle – Venäjän kaupungeissa pidätetty kovin ottein yli 2 500 ihmistä

YLE Erkka Mikkonen Tuhannet Navalnyin kannattajat osoittivat mieltään eri puolilla Venäjää – Tuhansia pidätetty, myös Ylen toimittaja sai pampusta

HS Anni Keski-Heikkillä Presidentti Niinistö: Tilanne Venäjällä on vakava – Ulkoministeri Haavisto vaatii Navalnyi-mielenosoituksissa pidätettyjen vapauttamista

IS Sanna Raita-aho Tutkija: Navalnyi-protestit olivat merkittävimpiä koko Putinin kauden aikana – yksi asia voi suojata oppositio­johtajaa surmaus­yritykseltä