Vauhtipyörä

Venäjä käynnistyy uudelleen. Oppositiopoliitikko rikkoi rauhan.

Kremlille Aleksei Navalnyin paluu on pahin mahdollinen uutinen. Vähättelyä voi pitää merkkinä pelosta.

Navalnyi on Venäjän nykyisen johtajan lopun ajan merkittävin poliittinen henkilö.

Kyse on finaalista – yhden aikakauden loppumisesta.

Kuten Eho Moskvy radioaseman varapäätoimittaja Tanja Felgenhauer sanoo: oppositiopoliitikko näyttää määräävän tahdin. Venäjän johto hermoilee.

Navalnyin paluuilmoitusta seurasi tiedote ehdonalaistuomion rikkomuksista viimeisenä mahdollisena  päivänä.

Jos Navalnyi olisi kuka tahansa blogaaja, jonka nimeä ei edes kannata mainita, hän voisi mennä kotiinsa, kuten kuka tahansa Venäjän kansalainen.

Mutta Navalnyi herättää ristiriitaisia tunteita monessa venäjäläisessä. Hänen myrkyttämisensä oli yllätys, ilmoitus kotiin paluusta samanlainen. Näitä yllätyksiä poliitikon uran aikana ollut useita.

Mikä ei ole miestä tappanut, on tehnyt hänestä vahvemman.

Navalnyi on ollut vuosia julkisuudessa: ehdokkaana, pidätettynä, kuoleman kielissä, perheensä kanssa. Vuonna 2020 kansainvälisissä uutisissa.

Oppositiojohtaja käyttäytyy yllättävästi. Tekee siirtoja, joita politiikkaa hyvin lukevatkaan eivät osaa aina ennakoida.

Meille aikalaisille on kiinnostavaa elää maailmassa, jossa tapahtuu näin merkittäviä asioita.

Toimittaja Aleksandr Ryklin kirjoittaa siitä, kuinka Navalnyin paluupäätöksen vaikutuksia on täysin mahdotonta ennustaa.

Hän asetti peliin elämänsä ja paljasti korttinsa. Jätti viileästi huomiomatta kaikki mahdolliset Kremlin varoitukset ja vihjeet.

Navalnyi ja hänen luomansa FBK-yhteisö ovat koonneet itselleen valtavan yleisön sosiaalisessa mediassa.

Siksi on oletettavaa, että miljoonat venäjäläiset seuraavat jostain välineestä sunnuntaina tapahtumaa, joka huipentuu kun  Pobeda-lentoyhtiön vuorokone laskeutuu – aikataulun mukaan kello 19:20, Vnukovoon, Moskovan lähistölle.

Paikalle pyrkii varmasti niin kannattajia kuin provokaattoreita.

Perjantaina kuultiin, että televisiokameroita ei lentokentälle päästetä. Syynä on – mikäpä muu kuin koronavirus. Selvää on, että ilmeisien laillisten keinojen avulla voidaan rajoittaa kansanjuhlaa, johon moni haluaa osallistua – vähintäänkin kotonaan.

Älä palaa, Aleksei!

Navalnyi on onnistunut erittäin hyvin asemoimaan itsensä henkilökohtaiseksi vastustajaksi Venäjän itsevaltiaalle.

Murhayritys on osoitus Navalnyin vaarallisuudesta. Tilannetta alleviivaa se, ettei vastustajaa mainita nimeltä.

Navalnyi on elokuusta alkaen ollut hoidossa Saksassa, jossa tämä on toipunut hermomyrkkyiskusta.

Poliitikon myrkyttämisestä syytetty Venäjä on kiistänyt osallisuutensa.

Saksassa Navalnya on kohdeltu liittokansleri Angela Merkelin vieraana ja saksalaiset vaativat selvyyttä loppukesän tapahtumiin, jotka johtivat poliitikon päätymiseen sairaalaan Berliiniin.

Venäjällä on nykyään yhä vähemmän heitä, joiden mielestä Navalnyi voi toimia yhtenäisen opposition hajottajana. Hän on suurempi uhka kuin hyöty vallastaan kiinni pitäville.

Oppositiopoliitikon asema Venäjällä on toistaiseksi näkyvästi riippuvainen vain siitä, millaisen kannan Venäjän itsevaltias ottaa ainoaksi kilpailijakseen nousseeseen mieheen.

Myrkyttämisen jälkeen Navalnyi on esiintynyt määrätietoisesti Venäjän johtajan haastavana poliitikkona, ja asettunut hänen kanssaan samalla tasolle toistamalla Vladimir Putinin olevan henkilökohtaisesti vastuussa hänen myrkytyksestään, joka jäi monen ihmetykseksi murhan yritykseksi.

Liioittelematta voidaan sanoa, että Navalnya pelätään. Vaihtoehtoja on mietitty Kremlissä ainakin Anton Vainon johdolla ilmoituksen jälkeen.

Kun vastustaja saapuu kotimaahansa, hänet voidaan pidättää lentokentällä. 

Moskovan syyttäjävirasto on jo ilmoittanut, että on rikollista mennä Navalnya vastaan, sillä sellaiseen joukkotapaamiseen ei myönnetä lupaa.

Tervetuloryhmä kasvaa Facebookissa: pari päivää paluuilmoituksen jälkeen jäseniä oli yli 6000. Kannattajista pari tuhatta ilmoitti aikovansa lentokentälle vastaanottamaan Venäjälle palaavaa poliitikkoa.

Navalnyin asianajaja Vadim Kobzev uskoo kuitenkin, että Venäjän rikosseuraamusviraston on vapautettava Navalnyi pidätyksen jälkeen.

Eho Moskvy -radioaseman päätoimittaja Aleksei Venediktov kirjoittaa kanavallaan lakimiesten vakuuttaneen hänelle: “Navalnyi voidaan pidättää enintään 48 tunniksi, ja tänä aikana he voivat jättää pidätyspyynnön 30 päiväksi. Tuona aikana selvitetään rikkomukset.”

Liian pitkä pidätysaika on jo vaara sinänsä. Omassa ohjelmassaan Venediktov arvioi lauantaina Navalnyin jatkavan sunnuntai-iltana kotiinsa.

Pehmeässä versiossa poliitikko määrätään kotiarestiin.

Venäläisessä keskustelussa pidetään kuitenkin selvänä, ettei sitäkään voi sulkea pois, että Novitšok-hermomyrkkyä käytetään uudelleen.   

Kreml onnistui muutama vuosi sitten pudottamaan suositun ja räväkän Sergei Udaltsovin pois julkisuudesta vangitsemalla tämän kolmeksi vuodeksi. Navalnyin osalta samanlaiseen on turha uskoa.

**

Uusi Suomi vuonna 2012: Upean lavastuksen takana on myös toinen Venäjä, jossa rauhalliset mielenosoitukset vaihtuivat eilen sunnuntaina Moskovassa väkivaltaisiksi. Pidätettyjä on noin 400. Heidän joukossaan duuman ulkopuolisen opposition johtohahmot: uuden vasemmiston Sergei Udaltsov, veteraaniliberaali Boris Nemtsov ja bloggaaja-juristi Aleksei Navalnyi. Miehiä odottanee 15 vuorokauden pidätys.”

**

Navalnyi  moraalinen voittaja

Kremlissä ei ole keskustelukerhoja. Päätökset tekee yksi ihminen.

Pietarin eurooppalaisen yliopiston kehitysjohtaja Dmitri Travinin mukaan Venäjällä ei ole edes itsenäisiä päätöksiä tekevää parlamenttia.

Kaikki kansanedustajat ovat Putinista riippuvaisia. Kyse on yhtenäisestä joukkueesta.

Naapurimaamme parlamentin alahuone, duuma tekee valtiojohdon tarvitsemia päätöksiä.

Ilta-Sanomien Arja Paananen avaa selkeästi jutussaan sen, millaisia päätöksiä Venäjällä tehtiin loppuvuodesta 2020 maan johdon aseman varmistamiseksi.

IS: Putinin uudet kieltolait toimivat näin – yksinäinen mielenosoittaja onkin luvaton joukkokokous

Oppositioksi voi kutsua vain duuman ulkopuolella olevia poliitikkoja.

Venäjän johto vähättelee Navalnya, mutta on syytä muistaa, että tämä on kasvava poliittinen voima.

Venäjän kommunistien johtajalla Gennadi Zjuganovilla on suurin piirtein samanlainen kannatus kuin oppositiopoliitikko Navalnyilla.

Jos verrataan Zjuganovia ja Navalnya voidaan todeta, että vain toinen miehistä on valtion johtajan todellinen kilpailija. Ainoa nyky-Venäjällä.

Navalnyi on opposition johtavia hahmoja henkilökohtaisesti, mutta hän ei ole mikään kansalaisyhteiskunnan keulakuva.

Merkittävät mielenilmaukset, kuten Habarovskin kuvernööriin erottamiseen liittyvä kansanliike on syntynyt ja toimii ilman Navalnya. Navalnyin poliittisista hankkeista niin sanottu älykäs äänestäminen on osoittautunut toimivaksi, mutta paikallisedustoihin saatiin silti vain muutamia edustajia.

Opposition mielestä toki onnistuneesti, kuten syyskuussa kirjoitin.

Eikä Navalnyi ole sellainen johtaja kuin Venäjän ensimmäinen presidentti Boris Jeltsin.

Hän ei ole koko maan yhdistävä hahmo kuten oli Jeltsin, sanoo Andrei Kolesnikov Moskovan Carnegie-instituutin kotimaan politiikan tutkimusosaston esimies.

Jeltsinin käänsi koko maa sen silloista johtoa vastaan. Tilanne ei ole toistettavissa. Ajat ovat toiset.

Venäjän politiikassa Navalnya voidaan kuitenkin kutsua Jeltsinin tapaan poliittiseksi eläimeksi.

Lähihistoriasta löytyy tietenkin muitakin, joille Venäjän johtajan haastamisesta on tullut elämäntyö, joka on maksanut paljon.

Historian tekijät eivät elä vain rahan vuoksi.

Liikemies Mihail Hodorkovskin yllä leijui uhka pidätetyksi tulemiselle, mutta tämä ei lähtenyt ulkomaille.

Päättäväisyys johti pitkään vankeuteen.

Kiinnostavaa tietysti millaista peliä pelataan. Navalnyilla on hyvä käsi. Näin arvioidaan Venäjällä.

Mutta ikävää on kaikkien kannalta, ettei äänestäjillä ole asian kanssa oikeastaan mitään tekemistä.

Venäjän kansalaisten epäily omaa valtiovaltaa kohtaan on edelleen vähäistä.

Kuka omiaan pelkäisi, kun vihollinen vahvistuu ulkomailla ja pysyy siellä.

Politiikan konsultti Gleb Pavlovski muistuttaa Dožd-kanavalla, että toistaiseksi ei ole tietoa siitä, miten Kreml menettelee Navalnyin kanssa.

Jos Navalnyi pidätetään, hänen merkityksensä Venäjän seuraavissa vaaleissa on merkittävä. Vaalityötä tehdään pienillä asioilla: meemeillä ja kirjoituksilla.

Pidättäminen voi olla jatkossa osa Navalnyin poliittisesti hyödynnettävää valuuttaa. Nelson Mandela istui vankilassa 23 vuotta. Ihmisillä pysyvät mielessä vain muutamat nimet.

Venäjän eliitti on jo romahtanut

Poliittisen elämän taso on laskenut. Muistuttaa jostain jota joskus oli eikä sitä ole enää.

Politiikan tutkija Sergei Medvedev on todennut, että venäjäläiset eivät ole vain pakotettuja miettimään valtiojohtajan alastonta kehoa (rintalihaksia väitetään implanteiksi) tämän metsästys- ja kalastusretkillä tai keskustelemaan hänen rokotuksistaan, tottumuksistaan ​​sekä vaimojen ja lasten lukumäärästä.

Vaihtoehdoksi on saatu Navalnyin myrkytys, sairaskertomukset ja raportit kuntoutuksesta; valokuvia hänen lenkkeilystään, selfieistä perheen kanssa.”

Oppositiopoliitikon henkivakuutus on hänen saamansa tuki lännestä. Voi hyvin kysyä, olisiko edes itsevaltiaan johtamalla Venäjällä mahdollisuutta yrittää murhata miestä uudelleen.

Venäjä on viime viikkoina jäänyt ikävällä tavalla kiinni myrkkymurhayksikön olemassaolosta.

Kaikille on käynyt selväksi ja murhia on todennettu niin Venäjällä kuin ulkomaillakin. Mutta silti. Joku raja mainehaitoillakin on oltava.

Suomessa tämän ilmaisi Ulkopoliittisen instituutin blogissaan selkeästi tutkija Jussi Lassila: Venäjän sisäpolitiikasta tuli osa Lännen Venäjä-politiikkaa: Panokset kovenevat Navalnyn palatessa Venäjälle

Myrkytyksen aikaansaama kansainvälinen nöyryytys ja hallintoon kohdistuvat kasvavat sisäpoliittiset paineet pakottavat Kremlin puun ja kuoren väliin Navalnyn palatessa. Pelitilan antaminen kansainvälisiä kannuksia hankkineelle taitavalle oppositiopoliitikolle tuskin tulee kysymykseen, koska sitä ei ole annettu tähänkään asti. Vuosia jatkunut Navalnyn järjestelmällinen sulkeminen ulos virallisesta politiikasta ja nyt paljastunut salamurhahanke osoittavat sen, että Kreml ei luota pehmeämpiin keinoihin. Näihin ovat lukeutuneet niin Navalnyn mustamaalaaminen kuin myös hänen ristiriitaisen maineensa hyväksikäyttö venäläisten keskuudessa. Vangitseminen toisi joka tapauksessa negatiivista kotimaista huomiota ja nyt siihen yhdistyisi myös ennennäkemätön kansainvälinen huomio.

Länsi ei voi sivuuttaa Navalnyn kohtaloa. Epämääräisen vihjailun sijaan Kremlille on viestittävä selvästi, että länsi ei tule hyväksymään Navalnyn poliittista pidätystä tai hänen henkensä uhkaamista.

Tarvitaan selkeä toimintasuunnitelma ja todellinen aikomus panna käytäntöön konkreettisia sanktioita riippumatta siitä, onko selkeällä poliittisella viestillä vaikutusta Kremliin. Lännen tulee olla valmis toimimaan, jos Navalnyn paluun aiheuttamat seuraamukset niin vaativat.

**

Amerikassa vallansiirtymä on ollut huonon näköistä – Venäjän versio samasta olisi varmasti huonompi. Venäjän tulevaisuuteen kannattaa silti uskoa, ja siitä puhua.

Ja kuten Medvedev kirjoittaa: vuosi 2020 osoitti, että valtiolla ei ole aina mahdollisuuksia ihmiskehoa vastaan.

puheenaiheet venaja
Kommentit (1)
  1. Perusporvari
    17.1.2021, 09:37

    Navalnyi on menettämässä uskottavuuttaan,koska nyt hänet voidaan entistäkin uskottavammin määritellä ulkomaiseksi agentiksi.
    Myös hänen osoittamansa ääretön kateus venäläisiä menestyneitä yritäjiä kohtaan ei lisää hänen uskottavuuttaan .
    Kun seuraa,ilman Navalnyi hypnoosia venäläistä politikkaa on siellä havaittavissa monenlaisia mielenkiintoisia polittisia pyrkimyksiä.
    Yksi mielenkiintoisimmista on Jeltsinin perheen suosikin Deripaskan mahdollinen siirtyminen polittisille areenoille ja Putinn mahdollinen haastaminen seuraavissa presidentin vaaleissa.
    Myös Mishustin on nostamassa suosiotaan,joten ei ole lainkaan selvää,että Venäjän valtion johdossa nähdään seuraavaksi tuuheatukkainen Presidentti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.