Venäjä, Venäjä, Venäjä ja Trump

Venäjä sai oman miehen Yhdysvaltojen johtoon. ”Jo riittää Obaman kuseskelu meidän porttikongiin!”

Venäläisessä puhunnassa valkoisen miehen nousu USA:n ja lännessä monen mielestä niin sanotun ”vapaan maailman” keulakuvaksi, voi tarkoittaa monia asioita.

Venäjän valtasi hetkeksi euforia. Ei siksi, että vallanvaihto on aina ihmiskunnan parhaaksi (tai ainakaan parempaa ei ole keksitty edistyksen ja kehityksen vauhdittamiseksi), vaan koska mustasta Barack Obamasta päästiin.

Emme vaikuttaneen millään lailla Yhdysvaltojen vaaleihin! (Sergei Jelkin / Svoboda)
Emme vaikuttaneen millään lailla Yhdysvaltojen vaaleihin! (Sergei Jelkin / Svoboda)

Kun Yhdysvallat siirtyy pian Donald Trumpin aikaan, saamme jälleen todistaa, että politiikka on mahtava voima. Koska vaaleissa kyse on paketista, jossa luvataan yhtä ja valehdellaan toista, on ihmiset saatu tolaltaan ja käännettyä monen maailma nurinniskoin.

Venäjällä Trumpin valinta otettiin massojen parissa innolla ja osoitettiinpa maan parlamentin alahuoneessa duumassa voiton riemua seisten taputtaenkin, koska maassa elää vakaa usko siihen, että Venäjän toimet auttoivat Trumpin Valkoiseen taloon.

Logiikka on selvä, kuten Ksenja Larina ja Nikolai Zvanidze totesivat radio-ohjelmassa Eho Moskvyssa keskustellessaan. Ei, kyse ei ole muutamista sähköposteista.

Venäläisen on omien kokemustensa perusteella helppo ymmärtää, että vaalit voittaa se, joka junailee lopputuloksen haluamakseen. Yhdysvalloissa ei haluttu presidentiksi maan eliitin tukemaa Hillary Clintonia. Niinpä Venäjän ja selvästi myös presidentti Vladimir Putinin ehdokas valittiin.

Trump on meidän

Siitä minkälainen suhde Trumpilla on Venäjään ja sen johtajaan tiedämme yhtä vähän kuin suurvallan johtajana ensi vuoden tammikuussa aloittavan presidentin ulkopolitiikasta ylipäätään voimme tietää. Ehkä sen voi sanoa, että miesten välit eivät ole huonot, kuten ne ovat olleet Clintonin kanssa.

Putinilla ja Trumpilla ei tiettävästi ole mitään suhdetta. Eiväthän he ole koskaan tavanneetkaan. Venäjän ulkoministeriö tosin kertoi, että se on ollut yhteydessä ehdokas-Trumpin kampanjaväkeen ja presidentin lehdistösihteeri Dmitri Peskov tunnisti, että presidenteillä on samansuuntaisia näkemyksiä, joista on saatu esimakua miltei synkronoiduista puheista: siitä minkä Putin piti tavatessaan Sotšiin kutsuttuja Venäjä-asiantuntijoita ja Trumpin vaalien voittopuheessa.

Toistaiseksi voidaan vain toivoa, että Yhdysvaltojen ja Venäjän presidentin tapaaminen onnistuu kahden henkilökultin rakentajan ja selvästi rahaan mieltyneen miehen välillä. Molemmat ovat sellaisia populisteja, joilla ei ole mitään tarvetta muuttaa omia näkemyksiään niin kauan kuin heillä on hyviä neuvonantajia. Trumpilla on aikaa muutama vuosi. Putinilla halutessaan loppu elämänsä.

Trumpin missiota odotellessa on muistettava, että Euroopan heikkeneminen on Venäjän tavoite. Mitä Venäjä aikookaan tehdä, se vetää muut maat mukaansa. Yhdysvaltojen kanssa Venäjällä on käytännössä vain kansainväliseen politiikkaan kytköksissä olevat ylätason suhteet. Kauppaa maat käyvät keskenään saman verran kuin Venäjä Pohjois-Afrikan kanssa; putkistoja ei kannata vetää Tyynen valtameren poikki.

Yhdysvaltojen vaalit toivat esiin jakolinjan myös Suomessa

Eduskunnassamme avoimesti Trumpin valintaa liputti muutama kansanedustaja, joista näkyvimpiä ovat olleet perussuomalaiset. Ero Trumpin ja Clintonin kannatuksessa vaikuttaa olevan myös kannanotto suhteessa maahanmuuttoon.

Perussuomalaisten linja on näkynyt, toteaa Helsingin Sanomille verorahoilla pyörivän Suomen Uutisten päätoimittaja Matias Turkkila johtamastaan lehdestä: ”Jos Suomen Uutisissa näkyi tyytyväisyyttä, niin ei se väärä havainto ole”, hän sanoo.

Voi hyvin olla ihan paikallaan kutsua Trumpin valintaa jytkyksi, joka yllätti monen mielestään valppaan ihmisen. Jälkeenpäin voidaan aina käydä vaalit vaikka mielikuvituksessa uudelleen.

Itse veikkasin presidenttiä vain kerran ja silloin vastasin tweettiin kirjoittamalla, että ”Kun tunne peittää valheen, ei järjellä ole tilaa. Mutta kv. politiikassa Trump avannee enemmän kuin Clinton. Veikkaan Trumpia.”

Näkemykseni on se, että halutessaan Trump voisi avata jonkun mahdollisuuden liennytykseen. Venäjä ei voi enää vetäytyä sen tekosyyn taakse, että sovun esteenä on Obama.

Venäjän ratkaisuja on tietenkin mahdotonta ennustaa, mutta välillä tunteet näyttävät ottavan kokonaisen hallinnonalan valtaansa.

Venäjä sai näyttämään siltä, että Obama joutui pari vuotta sitten ”painostettuna” vaihtamaan Moskovaan nimittämänsä suurlähettilään. Kuin pisteenä tapahtuneelle samainen ex-lähettiläs, Stanfordin yliopiston professori, Michael McFaul pantiin presidentin vaalien alla Venäjän mustalle listalle. McFaulille selvisi listalle joutuminen, kun hän oli menossa Venäjälle valmistelemaan Hillary Clintonin Venäjä-ohjelmaa. Vaikka matka ei ole enää ajankohtainen, on jo listalle joutuminen historiaa, koska McFaul on ensimmäinen suurlähettiläs sitten ns. Pitkän sähkeen vuonna 1946 kirjoittaneen George F. Kennanin, jolta on evätty pääsy entiseen asemamaahansa.

Tolkun taputtajat

Suomen valtiojohdon suhde Trumpiin on tunteen paloa jäähdyttelevää, vaikka somekansan keskuudessa Trump tuskin saa varauksetonta tukea. Yleisesti voi sanoa, että Yhdysvallat on toisille ihmisille punainen vaate, kun taas suhteemme Venäjään on muuten vaan vaikea ja taloudellisista syistäkin mutkikkaampi.

Yhdysvaltojen merkitys tiedetään, vaikka valtavaa maata ei kovin hyvin tunneta. Pakko on kuitenkin sanoa, ettei naapuriakaan tunneta, koska Venäjän kehityksen seuraamista vaikeuttaa se, että Venäjällä vallanpitäjien politiikkaa tukevan median karkeudet nousevat esiin ja silloin kytätään vain mielestämme Venäjää läntisestä maailmasta loitontavia tekijöitä, kuten sensuuriin liittyviä ilmiöitä ja selkeitä ihmisoikeusrikkomuksia.

Toki tosiasiat kertovat myös Venäjän hyötyvän maailman epätasapainoisesta eripurasta. Energiaa myyvä Venäjä on kuitenkin taloudellisesti riippuvainen Euroopasta, ei Yhdysvalloista, joten ulkopoliittisen pullistelun ihmettely jatkaa vinoutumistaan, vaikka Venäjän todellisuutta kuinka selittäisi.

Yksi asia kannattaa pitää mielessä. Ihmisiltä menevät helposti sekaisin Venäjää ohjaavat isot päämäärät: valtion tavoitteet ja kansalaisten tarpeet ja toiveet. Visioita – suunnitelmia tulevaisuudesta on molemmilla.

Venäjän valinta

Euroopassa on tunnistettu, että Venäjä on uhka, koska se haluaa olla vakavasti otettava suurvalta, joka voi sopia asioista pienempien yli. Kadunmiestä ei kuvernööri juuri kiinnosta, mutta voi hyvin ajatella, että Krimin miehitys on vähintään yhtä merkittävä Venäjän voiman osoitus kuin presidentti Putinin vallassa pysymisen merkitys yleiselle käsitykselle oikeasta ja väärästä, välttämättömyydestä ja oikeudenmukaisuudesta.

Putin näyttää vähentävän entisestään lähipiirinsä mahdollisuuksia vaikuttaa päätöksiin. Liberaalien uudistusten mahdollisuus on mitätön, vaikka tulevaisuuden vaihtoehtona on esitetty niin hiipivää yhteiskunnan demokratisoitumista kuin talouden liberalisointia. Käytännössä keskitetty talous hyödyntää harvoja ja pienemmät yritykset ovat vaarassa tulla jopa väkivaltaisesti kaapatuiksi ihan 1990-luvun hurjimpien vuosien malliin.

Samaan aikaan kun Venäjällä mietitään, millainen kansakunta maasta pitää kehittää, maan nykyisen johtajan asemaa pönkitetään monin tavoin: uusi Vladimirin patsas Moskovan Kremlin muurin kupeessa on yksi tällainen hanke.

Kun asema maailmanpolitiikassa halutaan säilyttää, ei siinä pienillä valtioilla ole sanottavaa. Siksi on ihan ymmärrettävää pitää mielessä, että Venäjä on osoittanut kykynsä toimia. Venäjän turvallisuuspalvelun mahdollinen osallistuminen Montenegron pääministerin salamurhan suunnitteluun tai Moldovan Putin-mielisen presidenttiehdokkaan avoin tukeminen ovat näkyviä asioita. Syyriassa intressit ovat moninaisemmat, mutta Ukraina on jo kovempi pala.

Kun Venäjä puhuu Yhdysvalloista vastapuolenaan, se ikään kuin huutaa samalla sitä apuun oman maansa ongelmien ratkaisuun. Ihmiskunnan suuri kysymys on väestönkasvun ohella ilmastonmuutoksen ehkäisy. Obaman onnistuminen päästöneuvotteluissa kiinalaisten kanssa on perintö, joka riittää yksinään kohottamaan hänet yhdeksi merkittävistä amerikkalaisista johtajista.

Venäjään Trumpin suora vaikutus ei ulotu. Vastakin venäjäläiset tunnistavat sen, että suuren maan asukkaiden elinolot huononevat. Tämä on todistettu monille mittareilla. Kun muualla keskitytään vaihtoehtoiseen energiaan, vaikuttaa tulevaisuus Venäjällä näkyvääkin huonommalta. Valtioita ei johdeta kuin yrityksiä, mutta ei niitä soisi johdettavan kuin sukutilaa tai uhkapeli-imperiumiakaan.

Kommentit (8)
  1. Asevelisosialidemokraatti
    13.11.2016, 21:26

    Arabikevään viimeinen luku tullaan kirjoittamaan Yhdysvalloissa.

    EU:n on välittömästi tunnustettava Hillary Rodham Clinton Yhdysvaltojen presidenttikilvan voittajaksi ja katkaistava diplomaattisuhteet Moskovan marionettina toimivaan Trumpin hallintoon. Länsimaisten liberaalien demokratioiden tulevaisuus, ihmisoikeudet ja vapaus on nyt vaakalaudalla.

    Olemme jo menettäneet putinisoidut EU: itäiset maat, Krimin ja Itä-Ukrainan ja Itämeren ilmatilan Putinille. Yhtälailla, Syyriassa tukemiemme sekulaarien, demokraattisten ja ennenkaikkea äärimmäisen maltillisten kapinallisten viimeiset hetket ovat pian käsillä. Uskollinen liittolaisemme Saudi-Arabia tulenee myös kevään aikana luuhistumaan Moskovan bulvaanina toimivan Iranin tukemien huthi-kapinallisjoukkojen vyöryessä Riyadhiin. Mikäli annamme nyt Yhdysvaltojen luisua Venäjän etupiiriin hämäryyteen, olemme lopullisesti kadotettuja.

    Koska Trumpille lojaalit militiat ovat tunnetusti varpaista kainaloihin aseistautuneita punaniskoja ja Yhdysvaltojen armeija tulee pääaosin pysymään Trumpille uskollisena, on EU:n ja eurooppalaisten palautettava demokratia takaisin amerikkalaisten omiin käsiin.
    Käytännössä tämä tarkoittaa aseellisen ja logistisen tuen antamista VAA:n eli Vapaan Amerikan Armeijalle. VAA:n kova ydin tullaan muodostamaan sekä maltillisista HRC-ryhmistä että radikaaleista sandersnisteista. Ideologisista painotuseroista johtuen nämä ryhmät saattavat toisinaan taistella toisiaan kuin Jill Steinille uskollisia, fanaattisia Vihreitä prikaateja vastaan. Tämän estämiseksi EU:n onkin lähetettävä omia sotilaitaan sellaisten rintamalohkojen väliin, joissa HRC-joukko-osastojen ja sandersnistien kohtaaminen on mahdollista.

    Kanada tulee toimimaan eurooppalaisten joukko-osastojen kauttakulkumaana. Sieltä käsin voimme myös valvoa presidentti Hillarylle elintärkeiden Yhdysvaltojen Länsi -ja Itärannikojen suurkaupunkien lentokieltoalueita. Lentokieltoalueet voidaan ulottaa tarvittaessa libertaarien Alaskaan ja New Hampshireen muodostamille pienille enklaaveille, sillä ehdolla, että he kieltäytyvät kaikesta yhteistyöstä Trumpin moskoviittisen valehallinnon kanssa.

    Tämän lisäksi, EU:n ja Kanadan on neuvoteltava Meksikon kanssa sopimus, jonka velvoittamana meksikolaiset rakentavat muurin Yhdysvaltain vastaiselle rajalle. Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa Meksikolle voidaan luvata osia Kaliforniasta ja Teksasista, mikäli se kieltäytyy tukemasta trumpetisteja ja sitoutuu olemaan päästämättä Venäjän, Iranin, Syyrian armeijan sotilaita ja huthi-kapinallisia maansa kautta Trumpin hallinnon avuksi.

    Euroopassa EU:n on riisuttava aseista ja internoitava ne amerikkalaiset NATO-sotilaat, jotka kieltävät Hillaryn legimiteetin Yhdysvaltojen ainoana todellisena, demokraattisesti valittuna päämiehenä. Saudi-Arabian ja Qatarin merkittävä taloudellinen tuki humanitaariselle interventiollemme Yhdysvalloissa tullaan palkitsemaan niille sekä pysyvillä jäsenyyksillä YK:n ihmisoikeus -ja turvallisuusneuvostoissa että lupauksella perustaa monikansallinen EU-johtoinen koaliitio venäläisenmielisen Teheranin hallinnon kukistamiseksi.

    Vakavasti ottaen, näkisin kuitenkin näin:
    http://www.cbsnews.com/news/commentary-the-unbearable-smugness-of-

  2. Aila Asikainen
    14.11.2016, 00:38

    “Liennytyksen” mahdollisuudesta

    Eiköhän Putin olisi ollut valmis “sopimaan” tai “liennyttämään” Obaman kanssa jo ainakin vuoden ajan, kunhan vain olisi saanut haluamansa hyväksynnän suurvalta- ja etupiiripyrkimyksilleen, edes joillekin niistä. Syyria-operaation hän kai aloitti tätä silmällä pitäen, niin oudosti kuin sen hyökkäävällä YK-puheellaan tekikin.

    Toinen asia on sitten se, mikä Trumpin halukkuus lopulta on ”liennytykseen”. Mitä hän on valmis antamaan vastikkeetta? Jos ei vastikkeetta, minkä vastikkeen Putin on valmis antamaan vaikkapa vapaammista käsistä Ukrainan suhteen? Tai Assadin vallassa pysymisestä? Ja jatkossa: Putinhan luultavasti tarvitsee jatkossakin ulkopoliittisia ”voittoja”. Onko USA Trumpin johdolla valmis vähentämään osallistumistaan maailmanpolitiikkaan siellä, missä odotettavissa on ”tyhjiöitä”, esim. Etelä-Aasiassa? Entä Itä-Euroopassa? Miten supistettu rooli maailmalla sopii yhteen varusteluun käytettyjen varojen lisäämisen kanssa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.