Koponen
Koponen

Ylösnousemus

Lyhyesti: Venäjältä Ukrainaan paennut mediahahmo, sotaveteraani Arkadi Babtšenko (s. 1977) joutui osallistumaan toukokuussa epätavalliseen huijaukseen – valemurhaan. Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU halusi saada kiinni poliittisia murhia tehtailevat valtion viholliset. Huijaus toteutettiin, jotta saataisiin selville, kuka haluaa tapattaa ihmisiä Ukrainassa. Toimittajan työtä tekevän osallistumista valtiovallan näyttävään juoneen arvosteltiin rajusti. Arvostelijoiden joukossa oli myös useita toimittajien asemaa puolustavia järjestöjä.

Ensin lukuisat ihmiset olivat järkyttyneitä toimittajan murhauutisesta. Oppositiohenkisen Putin-kriitikko Babtšenkon nimi liitettiin listaan, jossa on jo useita selvittämättömäksi jääneitä murhia. Työnsä vuoksi tapettu toimittaja vertautuu helposti ainakin omassa piirissä sankariin.

Internetissä levisi nopeasti kuva murhatusta, selkään haavoittuneesta miehestä. Uutisissa tämän kerrottiin kuolleen ambulanssissa. (Lavastuksessa oli käytetty sian verta.)

Siksi epäusko oli valtava, kun kollegoiden vielä viimeistellessä muistokirjoituksia, kirjailija-toimittaja jo pyysi vaimoltaan tiedotustilaisuudessa anteeksi, ettei kertonut tälle, että kyse oli huijauksesta oikeiden murhaajien paljastamiseksi.

Maailmalle kerrottiin, että Babtšenkon murhalle oli olemassa tilaaja ja pidätettynä oli Boris Herman -niminen yrittäjä, joka on ollut todennäköisesti Ukrainan turvallisuuspalvelun ja Venäjän vastaavan FSB:n kaksoisagentti. Toteutumattomaksi jääneestä murhasta sanottiin maksetun 40 000 Yhdysvaltain dollaria.

Osallistuminen valemurhaan oli varsinkin toimittajille toinen šokki. Ukrainassa otettiin käyttöön jotain sellaista, jonka selittäminen luultavasti jakaa mielipiteitä vielä vuosikymmeniä.

Valemurhaan on suhtauduttava vakavasti maailmassa, jossa yhä useammin puhutaan valemediasta ja vastamediasta – pidetään journalisteja epäluotettavina valtaa pitävien käsikassaroina tai pelkästään propagandan suoltajina.

Kansainvälinen toimittajat ilman rajoja esitti pääsihteerinsä Christophe Deloiren viestissä syvimmän närkästyksensä Ukrainan tiedustelupalvelujen paljastuneen manipuloinnin johdosta. Järjestön nopea reaktio oli, ettei mikään oikeuta lavastamaan toimittajan murhaa. ”Tämä on uusi askel informaatiosodankäynnissä. Valtioiden harjoittama faktoilla pelaaminen on aina hyvin vaarallista, etenkin jos toimittajia käytetään valetarinoissa.

Väistämätöntä skandaalia ei voi pitää kenenkään voittona. Hyötyjiä tuntuu olevan mahdotonta määritellä ilman monimutkaisia salaliittoteorioita, mutta tietenkin niitä on kehitelty. Ja kuten nykyään on tapana, ilma on sakeana erilaisia väitteitä.

Tapaus Babtšenko on näin muutama viikko tapahtuneen jälkeen, monen mielestä syystäkin, avoin liian monelle kysymykselle, jotta saisimme täysin selville, mitä tapahtui. Toimittajien tavoitteena on objektiivinen totuus, mutta kuka siihen pääsee kiinni varsinkaan silloin, kun sopan keittävät valehtelun ammattilaiset.

Sosiaalisessa mediassa Babtšenkon tapausta on pohdittu monelta kulmalta. Yhdysvalloissa asuva mediatutkija Vasili Gatov kirjoitti, että Babtšenkon jutussa (tietyn eettisen ja loogisen virheen lisäksi) häntä tökki eräänlainen vastenmielinen, provinsiaalinen ammattitaidottomuus.

Vähän kuin teatterissa (ja joskus elokuvissa), jossa houkutellaan erikoisen esitykseen, mutta näyttelijät käyttäytyvät kuin surkean tv-viihdeohjelman osallistujat muka erikoisin kääntein ja lypsäen katsojien huomiota tyyliin eikös me ollakin kovia? Sen jälkeen olo on kuin pökäleen syöneellä ja kusta palan painikkeeksi nauttineella. Pahoittelen tällaisia biologisia vertauksia.

Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova ilkkui aiheelle nopeasti: “Ei Babtsenkoa tarvitse moittia, vaan sääliä, ja iloita siitä, että hänellä kävi hyvä tuuri, että hän jäi henkiin. Hänellä kävi hyvä tuuri samalla tavalla kuin juopoilla, jotka sammuvat junaradalle ja heräävätkin siitä hengissä. Television huijausesityksestä arvioiden hän ei edes ymmärtänyt, mitä hänelle tehtiin. Kaikesta päätellen hän uskoi erittäinkin vilpittömästi pelastuvansa ja tekee samalla suurteon ja, no, ehkä vähän hyötyykin siitä.

”Oli niin tai näin, Babtšenko ei ole syyllinen mihinkään. Hän uskoi vilpittömästi tappoon, kuten jokainen olisi hänen asemassaan tehnyt.”

Babtšenko itse painotti selvästi valekuolemansa aiheuttamasta moraalisesta krapulasta ja journalismin eettisestä puolesta huolestuneille, ettei muita vaihtoehtoja ollut. Osalle selitys on kelvannut, mutta on selvää, että valtiovallan osallistuminen murhan lavastukseen on vakava asia kaiken uskottavuuden kannalta.

Toimittaja Alexander Golts muistutti Facebook-keskustelussa toimittajia huoneentaululla. Selkeitä sääntöjä, joita voi sovittaa muuhunkin elämään.

  1. Journalistin ei kannata periaatteessa olla yhteyksissä turvallisuuspalveluihin ja osallistua erikoisoperaatioihin. Paholaista ei voi päihittää oveluudessa.
  2. Kuvitellaanpa kuitenkin ihan konkreettinen tilanne. Luoksenne tulee ovelan näköisiä rikollisia ja sanovat, että teidät aiotaan tappaa. Joko autatte meitä tai he saattavat onnistua aikeissaan. Yritäpä siinä sitten kieltäytyä.
  3. Voi, sentään. Tosielämässä kun ei ole hyviä ja huonoja ratkaisuja. On vain huonoja ja helvetin huonoja. (3b Kun olet joutunut tekemään huonon päätöksen – älä kersku.)

Sodassa ovat kaikki keinot sallittuja

Babtšenko on tunnettu venäjänkielisessä maailmassa kirjailijana ja suorapuheisena blogien kirjoittajana sekä sosiaalisen median ahkerana päivittäjänä. Kun valemurhakohu oli vielä iso puheenaihe, Babtšenko tarjosi haastatteluja rahasta, koska oli mielettömän väsynyt ja hermoromahduksen partaalla, kuten hän itse kirjoitti.

Babtšenkoa väsytti ja niinpä hän pyysi, että haastatteluista edes maksettaisiin jotain perheelliselle miehelle: ”Tehdään niin, että viidelläkymmenellä (tuhannella) dollarilla saatte haastattelun yksinoikeudella. Olen mielettömän väsynyt. Aivan loppuun puristettu. Pari viime päivää hermoromahduksen partaalla. Olkaa hyvä, älkää repikö minua. Antakaa elpyä. Kiitos.”

Ihan kaikille haastattelua ei kuitenkaan herunut: ensimmäisenä haastattelua kärttänyt Venäjän televisiokanava Rossija sai kuulla kunniansa.

Eli jos ette, hyvät ystävät, tähän mennessä ymmärtäneet mitään, sanon sen hyvin yksinkertaisesti: tarjous on vain tiedotusvälineille, ei millekään vitun propagandan tekijöille, työntäkää rahanne perseeseen ja painukaa helvettiin, paskiaiset, älkääkä edes ajatelko kirjoittaa minulle verirahoillanne – joko on ymmärrettävää? Televisiokanavallenne tulen aivan ehdottoman varmasti, mutta myöhemmin. Abramsin tankilla. Enkä mitään haastattelua varten.

Suomalaisessa Babtšenko-keskustelussa kävi selväksi, etteivät monet ehtineet edes oikein ymmärtää, että murhattu kirjoittaja herätettiin henkiin vajaan vuorokauden kuluessa sen jälkeen, kun murhasta oli uutisoitu. Tšetšenian sodan veteraanille kirjoitettiin useita muistokirjoituksia, joissa kerrottiin Babtšenkon herättäneen ristiriitaisia tunteita jo eläessään eikä kuolleista ylösnousun voinut tietenkään kuvitellakaan olevan kaikkien mielestä mutkatonta.

Nuori sotilas. Babtšenkon avoimelta Facebook-sivulta.

Kirjailijana Babtšenkoa on kehuttu. Hänen kuvauksensa Tšetšenian sodasta ovat jääneet mieleen. Sota on julmempaa kuin osaamme kuvitella.

”Tarkka-ampujan luoti osui suoraan hänen lähietäisyydeltä päähän, kallo avautuu kuin ruusu eikä sitä pysty enää ompelemaan kiinni. Serkku haudattiinkin pää siteessä, muuten se olisi levinnyt jo arkussa.” Lainaus kirjasta Sodan värit, Into. 2010

Venäläisessä debatissa Babtšenko on ollut konna ja sankari. Hän sai vastaansa paljon vihaa kirjoitettuaan venäläisten viihdytysjoukkojen lentokoneen putoamisen ja kymmenien ihmisten kuoleman Syyriassa olleen työtapaturma. Sodissa kuolee sotilaita ja näitä ovat Babtšenkon mielestä myös viihdytysjoukot. Painostus oli niin kovaa, että Babtšenko vei perheensä turvaan. Ensin Prahaan Tšekkeihin, sitten Kiovaan Ukrainaan. Lopputulos näyttää nyt surkealta.

”Emme usko enää kunniamerkkeihin, joita isänmaa jakaa huomattavasti kitsaammin kuin mustelmia. Ne ovat muuttuneet silmissämme vain yhdentekeväksi rautaromuksi. Hodakovski ja Kolli saivat kumpikin kunniamerkin rohkeudesta, vaikka toinen olisi voinut kuolla sata kertaa vuorilla ja toista uhkasi korkeintaan tukehtuminen pullaan.” Sodan värit.

Toimittajat sodassa – osallistujien totuudet

Median ylilyöntejä paljastava ja Venäjän propagandan tunteva Aleksei Kovaljov arvioi Carnegie-rahaston sivustolla tapauksen seurausten käsittelyä kansainvälisessä mediassa ja totesi, että Arkadi Babtšenkon ylösnousemuksesta herännyt kysymys yleisön institutionaalisesta luottamuksesta journalisteihin ja vastaavasti journalistien luottamuksesta vallanpitäjiin nousee esille kaikessa aiheesta kirjoitetussa aineistossa.

Olemme nimittäin eettisen harjoituksen äärellä. Voiko sen lisäksi, että valehtelee jonkun hyväksi tai vihollisen häpeäksi, vielä manipuloida näyttävästi kaikkien vilpittömiä tunteita, myös omien liittolaistensa? Vastaus on lähes kaikkialla: ei, ei voi.

Kovaljov siteeraa Julia Ioffea, joka kirjoitti New York Timesissa, että elokuvamaisella salajuonellaan Babtšenko kirjaimellisesti poltti tuhkaksi kaikki ne ihanteet, joita riippumattomat venäläiset journalistit ovat halunneet arvioida valtionhallinnon toimintaan liittyen. Kysymys kuuluu: ”Kuka heitä uskoo tämän jälkeen?

Tällaisesta asenteesta näyttää hyötyvän Venäjän virallinen politiikka, jota edustaa usein julkisuudessa sanavalmis Zaharova. Tämä toteaa tuoreeltaan Facebookiin kirjaamassaan mielipiteessä, että Babtšenko-juttu oli kurottu kokoon jo tuttujen ”yleismaailmallisten” kaavojen mukaan. Niinpä mukana on sanoja, jotka kuvaavat ”solidaarisuutta” Ukrainan kanssa.

Noita sanoja ovat toistaneet Kiovan valtaapitävät tahot toivoessaan uusia venäläisdiplomaattien karkotuksia tai vastaavia toimia. Näin kaikki on räätälöity länsimaisten mittojen mukaan, ja vaikka epäilemättä näyttää kauniilta ja kirkkaalta, on kuitenkin sanottava, että ei Bond-leffoissakaan käytetä smokkia itsekirjailtujen talonpoikaispaitojen kanssa.

Moskovan talousyliopiston professori Sergei Medvedev 
piti Venäjän liberaalien piirien reaktioita Babtšenkon juttuun ja erityisesti länsimaisia kannanottoja osoituksena siitä, kuinka syvällä istuu kolonialistinen logiikka: ei niinkään asennoitumisessa journalistiin, vaan siinä, että Ukraina nähdään karnevalistisena valtiona.

Melko nopeasti nousivat ajatukset siitä, että päämääränä saattoi olla pyrkimys tahrata Ukrainan vallanpitäjien ja kaikkien putinilaista terroria tutkivien tahojen maine. Näin yhdellä kuvitteellisella tapolla saatetaan epäilyksenalaiseksi, onko Kreml muka oikeasti toteuttanutkaan kaikki rikoksensa.

”Kaikki voi nyt julistaa lavastetuksi. Huomenna tiedustelupalvelun tyypit tappavat jonkun ja sanovat, että sehän on vain heitä vastaan suunnattua provokaatiota ja uhrit piileksivät ties missä.”

Saksassa asuva venäläinen sosiologi Igor Eidman pohti omassa Facebook-päivityksessään Babtšenkon jutun tutkimuksista saadun tiedon johtavan ajattelemaan, että se on saattanut olla Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n tietoinen provokaatio. Tällöin tarkoituksena ei ollutkaan journalistin fyysinen tuhoaminen, vaan saada aikaan farssi hänen kuvitteellisesta murhastaan. Eidman totesi, että tietyt saksalaiset piirit ovat hämmentyneitä eivätkä usko mihinkään.

Venäjällä ei nielty väitteitä

Zaharovan mielestä Babtšenkoa tukivat ja auttoivat ne, jotka eivät halunneet nähdä propagandaa hänen propagandistisissa teksteissään, vaan pyrkivät kunnianhimoisesti edistämään omia tavoitteitaan siellä kumisevassa tyhjyydessä.

Juuri ne, jotka eivät aio tunnustaa, että Ukrainan poliittisessa eliitissä on ruokittava alati vahvistuvaa, päivittäistä verivalaa vaativaa kansallismielistä hirviötä. Juuri ne, jotka tietävät, vaikkeivät kerro niistä, Ukrainan turvallisuuspalvelun keinot. Niinpä juuri nyt ei ole syytä kääntää huomiota pelastuneesta (suluissa tai ilman): kiitos, hengissä. Luulen muuten, että muitakin vaihtoehtoja olisi ollut. Luulen myös, että niiden länsimaisten kansalaisjärjestöjen ja muiden kansainvälisten järjestöjen, jotka ovat vaatineet Kiovaa tekemään välittömästi asiaa koskevat tutkimukset, valtava ja kauan odotettu reaktio on, luojan kiitos, pidentänyt hänen sairausvakuutustaan.

Käytännössä Zaharova jatkoi siitä, mihin hänen esimiehensä olivat julkisuudessa antamissaan lausunnoissa jääneet.

”Kreml tuo­mit­si Babts­hen­kon sur­man kes­ki­viik­ko­na. Tuo­mit­sem­me tä­män sur­man ja toi­vom­me to­del­lis­ta tut­kin­taa sii­tä, kuka sen ti­la­si, Krem­lin tie­dot­ta­ja Dmit­ri Pes­kov sa­noi.Pes­kov li­sä­si, et­tä Uk­rai­nas­ta on tul­lut ”hy­vin vaa­ral­li­nen paik­ka toi­mit­ta­jil­le”. Jo ai­em­min Ve­nä­jän ul­ko­mi­nis­te­ri Ser­gei Lav­rov oli sa­no­nut pi­tä­vän­sä su­rul­li­se­na sitä, et­tä Ve­nä­jää syy­te­tään sur­mas­ta. Uk­rai­nan pää­mi­nis­te­ri pu­huu jo nyt, et­tä Ve­nä­jän sa­lai­nen pal­ve­lu oli­si tä­män (sur­man) ta­ka­na. Tut­ki­muk­set ei­vät ole vie­lä al­ka­neet­kaan. Täl­lai­nen tyy­li hoi­taa kan­sain­vä­li­siä suh­tei­ta on erit­täin su­rul­li­nen, Lav­rov sa­noi toi­mit­ta­jil­le.”

Ukraina ei ole pystynyt selvittämään vuonna 2016 tapahtunutta, myös Venäjällä hyvin tunnetun entisen uutisankkurin, Pavel Sheremetin murhaa. Hän kuoli Kiovassa autonsa räjähdettyä.

Ilta-Sanomien ingressistä: Toimittaja Pavel Sheremet ei kumartanut Valko-Venäjän, Venäjän eikä Ukrainan viranomaisia.

Tutkija Sergei Mitrohin kirjoittaa Facebookissa, ettei ymmärrä, mistä tulee Babtšenkon näytöskuolemaa koskeva valtava hämmennys. ”Ymmärrän kyllä, että siitä kirjoittavat olginolaiset ja eläkkeellä olevat FSB:n everstit, mutta pitäisihän muiden muisti sentään toimia edes jonkun matkaa taaksepäin.” Mitrohin muistuttaa, että netistä löytyy helposti paljon lisää esimerkkejä vastaavista näytöksistä: Kuinka oikeusviranomaiset lavastivat rikoksia.

*30.5.2018 tuli tietoon, että venäläinen journalisti Arkadi Babtšenko, jonka surmasta Kiova tiedotti edellisenä päivänä, onkin hengissä. Tapaus osoittautui ukrainalaisten turvallisuuspalvelujen operaatioksi, jonka tarkoitus oli pidättää rikollinen.

*29.9.2000 FSB:n ja Venäjän sisäministeriön työntekijät lavastivat Moskovassa krasnojarskilaisen yrittäjän Vilor Struganovin (Pasa Tsvetomuzykin) murhan. Myöhemmin pidätettiin toteuttamattoman rikoksen tilaaja, Krementsugin autotehtaan entinen johtaja Anatoli Bykov, jolle murhan suorittaja oli antanut todisteeksi teosta Vilor Struganovin henkilökohtaisia esineitä. Meštšanskin alueoikeus Moskovassa tuomitsi 19.6.2002 Anatoli Bykovin kuuden ja puolen vuoden ehdonalaiseen vankeuteen.

*Joskar-Olan pormestari Pavel Plotnikov ilmoitti 20.4.2015 lehdistötilaisuudessa syistä aiemmin tapahtuneeseen katoamiseensa, josta kerrottiin 17.4.2015. Kyse oli Venäjän sisäministeriön erikoisoperaatioon kuuluneesta lavastuksesta. Vähän aiemmin poliisiviranomaiset olivat saaneet tietoja, joiden mukaan Plotnikov ja hänen perheensä oli suunniteltu murhattavan. Toteutumattoman murhan tilaajat pidätettiin myöhemmin.

*Ukrainan poliisi ilmoitti toukokuussa 2016 Odessassa tapahtuneesta ihmisoikeusaktivisti ja asianajaja Aleksandr Pogorelyin ampumisesta autoonsa. Seuraavana päivänä ilmeni, että operaatio oli lavastettu, jotta saataisiin kiinni rikoksen varsinaiset organisoijat. Kesti muutaman kuukauden selvittää syylliset tilattuun murhaan.

**

Amerikkalainen kertomus:

Venäjän näkemys:

DW venäjäksi

Kommentit (1)

  1. Perusporvari

    Oli muuten harvinaisen typerästi toteutettu operatio Ukrainan sbu ta,myös toimittaja toimi harkitsemattomasti ja jopa itsetuhoisesti,hänet olisi Ukrainalaiset helpostikkin saaneet tapettua ja läntinen todellisuus olisi ottanut täysin todessta ,että venäläisethän hänet tietysti tappoivat.
    Ukrainan nykyinen hallinto on pian tiensä päässä,vaalit pitäisi pitää ensi vuonna.
    Odessan alueella on alkanut lisääntyä levottomuuksia, joita meille vapaan lännen informatio totalitarismissa eläville ei ole informoitu,eikä ketään senpuoleen kiinosta, koska venäjä on niin paha, paha.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *