Brittifutiksesta ja kritiikin tulevaisuudesta

Ei voi mitään, Saku-Pekka Sundelin ehti ensin. Olen julkaissut kaksi jalkapallokirjaa, yhden Espanjan ja toisen Italian jalkapallosta, mutta Sundelin riensi varaamaan Ison-Britannian. Arvostelin urheilukirjeenvaihtajana ja -toimittajana tunnetun Sundelinin esikoisen Demokraattiin ja kirjoitan siitä tässä vähän lisää. Pohdin samalla kritiikin tehtävää herkässä nykyajassa.

Mediathan tilaavat paljon arvosteluja kaltaisiltani avustajilta ja juttujen jälki vaihtelee surkeasta erinomaiseen. Olen saanut hiljattain sekä positiivista että negatiivista palautetta kritiikeistäni. Jälkimmäisissä on ihmetelty kyynisyyttäni. Käsittääkseni arvosteluistani välittyy kuitenkin aito kiinnostukseni käsittelemiäni teoksia kohtaan. En ole mikään hapan muumio, jonka mielestä kaikki on surkeaa, mutta minulla on kyllä korkeat laatuvaatimukset kirjallisuuden suhteen.

On selvää, että jokainen julkaistu kirja on saavutus ja ihme. Leijonanosa käsikirjoituksista jää pöytälaatikkoon. Tiedän kokemuksesta, miten vaikeaa lyhyenkin tekstin saattaminen valmiiksi on, enkä siksi vähättele mitään kirjoittamisen muotoa. Pyrin siksi keskittymään kritiikeissäni olennaiseen, eli taiteelliseen toteutukseen ja teosten vertailemiseen keskenään.

Vaikka kaikki kirjat eivät ole samanarvoisia, niin jokaisen kanssa on varmasti tehty hartiavoimin töitä. Mainitsin Kirjan taajuudella -podcastissa olevani siitä onnellisessa asemassa, että pääsen pitkälti valitsemaan eri medioissa arvostelemani nimikkeet. Olen siis jo valmiiksi kiinnostunut aiheista tai tekijöistä, ja vaikka en olisikaan, niin teen kaikkeni oppiakseni lisää ja ymmärtääkseni.

Jokaiselle sattuu toki huteja, kuten Tapani Kinnunen mainitsi, enkä ole itsekään mitenkään virheetön. Tekevälle sattuu ja olen ehtinyt kirjoittamaan kymmeniä, jopa satoja, arvosteluja. Osa niistä ei ehkä kestä päivänvaloa. Olen kuitenkin pystynyt kehittämään osaamistani ja seison ainakin Demokraatissa julkaistujen juttujeni takana.

Brittifutis – Englantilaisen jalkapallon tarina innosti minua, onhan se aiheensa ensimmäinen yleisesitys suomeksi. Kirja on asiallinen, laadukas ja viihdyttävä, täydellistä kevyttä tietoa. Se muistutti silti enemmän artikkelikokoelmaa kuin sen nimen lupaamaa kattavaa tarinaa. Siitä heräsi yhtä kaikki nälkä lukea lisää, mikä on ollut myös omien tietoteosteni tavoite.

Sundelin omaa huomattavat tiedot jalkapallosta. Halusin kuitenkin kiinnittää arvostelussani huomiota myös Brittifutiksen pieniin puutteisiin. Olen kuin neuroottinen jalkapallovalmentaja, joka näkee pelaajiensa esityksissä aina parannettavaa. Minulle syntyy hyvääkin tekstiä lukiessani ajatuksia siitä, mitkä kohdat olisi voitu tehdä laajemmin, vetävämmin tai muuten paremmin.

Ehkä kirjoitan siis vielä itsekin brittifutiksesta jostakin vaihtoehtoisesta näkökulmasta. Onnistumista en silti lupaa, sillä epäonnistumisen mahdollisuus kuuluu kaikkeen luomiseen ja kritiikin sävy tulisi siksi olla ymmärtäväinen. Pyrin arvostelijana reiluuteen ja vaadin itseltäni paljon, sillä kuten Kiiltomadon uusi päätoimittaja Ville Hämäläinen huomautti: ”Pahimmassa tapauksessa kritiikki ei edes sisällä kriittistä ajattelua, vaan huolimattomasti heiteltyjä mielipiteitä. Kriittisen ajattelun tunnistaa loppujen viimein siitä, kykeneekö teksti kyseenalaistamaan ja koettelemaan omia arvostelmiaan, ennakkokäsityksiään ja kirjoittajansa positiota.”

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *