Fight Clubista

 

Fight Club oli minulle tärkeä työ haaveillessani kirjoittamisesta ammattina. Hain siitä inspiraatiota, ehkä suuntaakin elämään. Innostukseni ei johtunut Chuck Palahniukin vuonna 1996 ilmestyneestä romaanista, joka on sisältämistään herkullisista teemoista huolimatta melko köykäinen, vaan siitä vuonna 1999 tehdystä elokuvasovituksesta, jonka pääosissa nähtiin suosikkini Edward Norton ja Brad Pitt. Katsoin filmin moneen kertaan. Se ei ehkä ole ihme, sillä olinhan sen pääkohderyhmää, eli vihainen nuori mies.

Fight Club on pysynyt houkuttelevana, vaikka sen aihe, eli valkoisen heteromiehen tuska, ei ole trendikäs varsinkaan nykyisinä herkkinä aikoina. Miehenä oleminen ei ole välttämättä muuttunut yhtään helpommaksi, mutta vielä 1990-luvulla ei kiinnitetty yhtä paljon huomiota esimerkiksi naisten ja vähemmistöjen asemaan, asioihin jotka Fight Club käytännössä sivuuttaa. Elokuva on päällisin puolin sovinistinen ja siksi yksipuolinen. Siinä on kuitenkin yhteiskunnallisuutta, joka hautautuu helposti väkivaltaisen toiminnan alle.

Palahniuk on tuottelias kirjailija, jonka jälki on epätasaista. Osa hänen romaaneistaan on hienoja, osa huonoja. Palahniukin vahvuudet ovat kärjistyksissä ja trillerimäisyydessä. Hän taitaa viihdyttämisen. Hänen teoksensa ovat voimakkaan kuvallisia, minkä takia niitä on sovitettu valkokankaalle. Esikoinen Fight Club ei ole hyvin kirjoitettu, mutta sen tiivis ja mieleenpainuva teksti on helposti siirrettävissä filmikäsikirjoitukseksi. David Fincherin ohjaama elokuva vakuutti visuaalisuudellaan. Sen tekovuosikymmenensä musiikkivideot mieleen tuova tyyli ei ole kestänyt aikaa, mutta filmissä on särmää, mikä viittaa hyvään tarinaan.

Fight Clubissa monotoniseen työhönsä kyllästynyt nuori mies perustaa maanlaisen tappelukerhon, jossa raavaat uroot purkavat turhautumistaan pieksemällä toisiaan. Klubi toimii vastalauseena ja keskisormen näyttämisenä henkisestä tyhjyydestä kärsivälle järjestäytyneelle yhteiskunnalle. Muita sääntöjä ei kerhon salassa pitämistä lukuun ottamatta juuri ole. Perustaja on paikan johtaja, vaikka siellä ei ole virallista hierarkiaa. Kuolemaan asti ei tapella, mutta meno brutaalia, eikä testosteronissa säästellä. Naisia ei näy.

Mätkinnästä siirrytään ideoimaan vallankumousta, mikä onkin tappeluklubin perimmäinen idea. Fight Club tapahtuu Yhdysvalloissa, jossa vihaiset kapinoijat pyrkivät tuhoamaan pahoinvointia aiheuttavan kapitalistisen systeemin ja aloittamaan alusta. Riehujilla ei tosin tunnu olevan muita päämääriä kuin kotimaansa suistamisen anarkiaan. Heidän filosofiansa on naiivia ja kotikutoista.

Toisin kuin voisi helposti luulla, Fight Club ei ole miehisen kulttuurin puolustus tai ylistys. Sen sisältämä ironia saattaa jäädä huomaamatta. Fincherin elokuvaa luonnehdittiin edesvastuuttomaksi, nihilistiseksi ja väkivaltaiseksi. Haukkujat näkivät vain sen veriset tappelukohtaukset ja hahmojen vaatimukset sivilisaation tuhosta. Musta huumori meni yli ymmärryksen.

Fight Club -filmi menestyi paremmin Euroopassa kuin Amerikassa. Kapitalistisen järjestelmän kritiikki oli usean yhdysvaltalaisen mielestä outo ajatus, mistä syystä elokuvaan suhtauduttiin siellä epäillen. Vanhalla mantereella asiaa lähestyttiin rennommin. Elokuva toimii älykkäänä viihteenä. Roolihenkilöt ovat karikatyyrejä ja asetelma liioiteltu, mutta kertomuksen materialismin vastaisuus ja merkityksen etsiminen muualta kuin rahasta ja vallasta ovat tärkeitä. Antisankari Tyler Durdenissa henkilöityy monen salainen haave vapautumisesta tarkoituksettoman elämän kahleista.

Palahniukin kirjan julkaisusta on kulunut yli 20 vuotta, mutta se on joiltain osin edelleen ajankohtainen. Teoksen epäinhimillinen suuryritysten johtama maailma muistuttaa omaamme. Romaanin turhautuneet miehet ja naiset, joita heitäkin on muutama, etsivät vastausta kujeilusta ja väkivallasta. Heitä voi olla vaikea ottaa tosissaan, mutta pommien räjähdellessä vitsit ovat vähissä. Fight Clubia ei tulisi tulkita sellaisenaan, kuten jotkut maanalaisten mätkintäkerhojen perustajat ja muut tosielämän hörhöt ovat tehneet. Sen yhteiskuntakriittinen puoli on silti vakava.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *