Juhani Ahvenjärvi: Ilmakuva osuu joka oksaan
Tuttua
ja turvallista runoutta
Juhani Ahvenjärvi:
Ilmakuva osuu joka oksaan
Teos 2014, 51 s.
Johdonmukaisuus on useimmille runoilijoille hyväksi. Juhani Ahvenjärven (s.
1965) kuudennen runokokoelman erikoisen nimen ei kannata antaa hämätä. Ilmakuva osuu joka oksaan on hänen
edellisten teostensa, Yhä kiihtyvän tauon
ja Liituvarjon, kaltainen. Uusi kirja
koostuu sekin lyhyistä ja tunnelmallisista runoista. Ja myös tässä
tapahtumapaikkoina ovat metsät ja kaupunkien laitamat, Ahvenjärvelle rakkaat
alueet.
Ilmakuva osuu joka oksaan on lyhyt, hädin tuskin 50 sivun
mittainen. Se jakautuu pieniksi osastoiksi. Ensimmäinen, ”Lopputalvi taajamassa”,
koostuu Ahvenjärvelle tyypillisistä tyylitellyistä kuvista: ”Lopputalvi
taajamassa / koettelee valokuvaajaa: // linnut eivät tule edes liiterille asti,
/ vaikka rappuset on hiekoitettu jyvillä. // Ainut vihreä, mitä metsässä tapaa,
/ on piilokojun lepattava pressu. // Tykkylumi kattaa kaikki / puronvarren puut”.
(s. 7)
Kuvalähtöisyys on jälleen Ahvenjärvelle tärkeää. Säkeet
ovat useimpiin nykyään julkaistuihin runoihin verrattuna sovinnaisia ja
helppoja, mutta se toimii niiden eduksi. Teksti on enimmäkseen rehellistä ja hyvätasoista.
Vain välillä tekijä sortuu liialliseen romantisointiin ja aiheiden vesittämiseen,
kuten tässä keväisessä tunnelmapalassa: ”Sohjossa on paikka paikoin /
mahdotonta ajaa, uupunutta / polkupyörää pitää taluttaa, / kahlata sen kanssa läpi
/ liplattavan metsän”. (s. 13)
Säkeenylitykset ja muut
tekniset seikat ovat Ahvenjärvellä hallussa. Hän on hyvä runoilija, joka ei
kuitenkaan juurikaan yllätä. Yksikään hänen Teoksen julkaisemista kokoelmistaan
ei riko rajoja. Ne ovat tuttua ja turvallista runoutta, joka mahdollistaa
hiljentymisen luonnonilmiöiden ja asutuskeskusten kauniiden yksityiskohtien äärellä.Ilmakuva osuu joka oksaan etenee hallitusti. Sen runot alkavat
talvesta ja päättyvät kesään. Näkökulmat vaihtelevat nukkekodin
rajoittavaisuudesta ilmasta käsin tehtävään tarkkailuun. Luonnosta kirjoitetaan
herkästi: ”Kun vaahterat vihdoin versovat, / lehdet eivät aukeakaan heti, /
vaan jäävät rullalle, // vinoiksi vihreiksi sikareiksi, joitten kosteista tulipäistä
// kohoaa koleaan iltaan / hienoa usvaa”. (s. 24)
Ajan kuluminen on Ahvenjärven
vakioaiheita. Hänen tuotantonsa muodostaa tässä suhteessa yhtenäisen
kokonaisuuden, yhtä aikaa hitaasti ja nopeasti kuluvan elämän kuvauksen. Arki
ei ole enää absurdia ja synkkää, kuten Ahvenjärven ensimmäisissä kokoelmissa,
vaan täynnä ikiaikaista kauneutta, kuten tässä rakastelun kuvauksessa: ”Hikinorot
valuvat kuin / kevätpurot hartioilta / vereviä reisiäsi pitkin”. (s. 32)
Ahvenjärvi ylistää metsää
ja taajamaa. Loppupään ”Nukkekodin televisiot” -osio on Ilmakuva osuu joka oksaan -kirjan heikointa antia. Elämän
vertaaminen leikkiin ja ihmisten rinnastaminen nukkeihin onnistuu Ahvenjärveltä
heikosti. Hän ei onnistu kirjoittamaan sinänsä kiinnostavasta asiasta mitään
hyvää. Nukkekotia käsitellessään Ahvenjärvi harhautuu liian kauas perusasioista
ja epäonnistuu yrityksessään yllättää.
Onneksi kokoelman päättävä
sikermä ”Kolme oranssia runoa” on parempaa tasoa. Sen värikkäitä säkeitä olisi
lukenut mielellään lisääkin. Ahvenjärvi uusii kuvastoaan ja onnistuu löytämään näkyihin
raikkaita ja surrealistisia sävyjä saavia näkökulmia: ”Oranssitakkinen mies on
leijunut / aamusta asti latvojen yllä ja / käyttänyt kimeää sahaa. // Kuulo
katoaa kevätiltaisin, kaupungin / kaasujen seassa lehmusten vahaa. // Mahla on
tankannut koivujen rungot / polttaakseen pienillä vihreillä liekeillä puut”.
(s. 49)
Ahvenjärveä
on joissakin kritiikeissä hieman turhan armottomasti moitittu kliseistä ja
liiasta maanläheisyydestä. On totta, että hänen runonsa sijoittuvat tukevasti
maan pinnalle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö häntä kannata lukea.
Runouden voima on sen monimuotoisuudessa. Ilmakuva
osuu joka oksaan panostaa kauneuteen, siinä paikoin onnistuen.
Parhaimmillaan Ahvenjärven teksti on upeaa: ”Rotko kukoistaa: / aamukaste
kapuaa sen appelsiinipuihin”. (s. 51)
Julkaisematon arvostelu vuodelta 2014.
Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi[at]gmail.com