Jukka Viikilä: Runoja II

Vinksahtaneita runoja

Jukka Viikilä: Runoja II, runoja, Gummerus 2010

Nykyään on muodikasta kumarrella aiemman runouden suuntaan ja samaan aikaan ironisoida sitä. Jukka Viikilä on tässä suhteessa nykyaikainen runoilija. Hänen kirjansa viittaavat menneisyyteen tosin lähinnä vain nimiensä perusteella. Ennenhän oli tapana jättää ensimmäiset kaksi runokirjaa nimeämättä. Niinpä Viikilänkin esikoisteos oli Runoja ja sen seuraaja on tietenkin Runoja II.

Vanhahtavat nimet johtavat harhaan. Viikilän runot lähestyvät absurdia proosaa, sillä hänen kirjansa koostuvat pienistä tarinoista. Runoja-kirjassa kertomukset olivat vasta kehittymässä, mutta Runoja II koostuu melkein pelkästään tarinoista. Kirjakin on proosarunotyyliin paksu.

Viikilä kirjoittaa todellisuudesta, jossa kaikkea voi katsoa huumorilla. Siis ihan kaikkea, aina Idolsin kiiltokuvatähdistä tenniksen pelaamiseen asti. Esimerkiksi runo, jossa arvioidaan Peter Franzénin kykyä näytellä Hollywood-elokuvan ruumista, on hykerryttävä. Vitsikkyys tosin johtaa siihen, että Viikilää on välillä vaikea ottaa vakavasti. Silloin tekijä kuitenkin muistuttaa meitä, että aivan kaikki ei elämässä sittenkään ole leikkiä.

Voidaan tietysti vääntää peistä siitä, ovatko Viikilän tekstit lopulta runoja. Kirjoittaja itse on maininnut, pilke silmäkulmassa, lopettaneensa runojen kirjoittamisen. Hän on kutsunut runonimikkeellä julkaisemiaan tekstejä ”asiaproosaksi”. Runoja II on yhtä kaikki virkistävä tapaus kotimaisessa runokentässä. Se ei ole yhtä ryppyotsainen kuin useimmat julkaisuun asti pääsevistä runoista. Vitsiä ei kuitenkaan väännetä väkisin, vaan lukijan älykkyyteen luottaen. Elämmehän kuitenkin maailmassa, jossa kaikki pitää ottaa samanaikaisesti sekä huumorilla että mahdollisimman tosissaan. Vain niin voimme selvitä.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi[at]gmail.com