Kiertoreittejä-runokokoelmasta

Kirjoitin jälkisanat Kasper Salosen esikoisrunokokoelmaan Kiertoreittejä viime kesänä. Sattuneista syistä kirja ilmestyi vasta tämän vuoden puolella ja ilman tekstiäni. Ilokseni sain kuitenkin luvan laittaa sen blogiini tänään, Salosen syntymäpäivänä. Onnea, Kasper! Kiertoreittejä-teoksen voi tilata Enostonelta.

*

Kasper Salosen maailma

Kun Kasper Salonen pyysi minua kommentoimaan Kiertoreittejä-käsikirjoitustaan ja tekemään siihen nämä jälkisanat, kustantajansa Kalle Niinikankaan ehdotuksesta, minut täytti hämmennys. Mitä minä muka ymmärrän Salosen kosmisesta runoudesta ja mitä sanottavaa minulla siitä on? Paljonkin, kuten ilmeni pian.

Vaikka Salonen on ollut Helsinki Poetry Connectionissa mukana pitkään, myös sen hallituksessa, niin hän kääntää näillä teksteillään uuden lehden. Nekin edustavat silti tekijänsä pysyvää kiinnostusta tasa-arvoiseen kommunikaatioon.

Kiertoreittejä leimaa lähes hävytön runsaus. Kun haastattelin Salosta ja kysyin häneltä kirjansa sisällöstä, hän käytti mystisyyden, luonnon, rytmin ja performanssin kaltaisia termejä. Hän kirjoittaa ”sanat ja soundit edellä”, mutta etiikkaa unohtamatta. Hän toivoo voivansa auttaa sekä itseään että muitakin henkisesti.

Olen tuntenut Salosen kymmenisen vuotta ja muistan hänet ennen kaikkea esiintyjänä, sillä vaikka hän on kirjoittajana vaikeaselkoinen, niin hänen rytmitajunsa on selkeä. Sen huomaa Kiertoreiteistä. Sen runot avautuvat nopeammin ääneen luettuina tai kuultuina, kuten lavarunoilijalta sopii ehkä odottaa.

Salonen ei näe ongelmaa siinä, jos jokin runo toimii paremmin ääneen tai paperilta, sillä säkeet hakeutuvat hänestä intuitiivisesti siihen muotoon kuin se on tarkoitettu. Hän ei mieti helppolukuisuutta tai ymmärrettävyyttä, koska ei pystyisi siten olemaan luonnollinen.

Psykedeelisyys, surrealismi ja vilpittömyys ovat joitakin hänen tekstinsä tunnusmerkkejä. Hän pyrkii täydelliseen rehellisyyteen, siinä sekä onnistuen että epäonnistuen. Keskustelu on vaikea laji. Salosen kieli on paikoin niin tiheä viidakko, että siitä on vaikea päästä läpi isoimmallakaan veitsellä.

Vilpittömyys näkyy siinä, että Salonen sanoo kiivaasti ei ironialle, sarkasmille, kuittailulle ja yliherkälle tuomitsemiselle. Hän kehottaa lukijaa avaamaan aistinsa ja jättämään pahan.

Hän tulee sonettien ja modernismin perinteestä, Tolkienista ja Kalevalasta, mutta sekoittaa niitä vallattomasti. Ja olemmehan me kaikki suomen kielen käyttäjät tavalla tai toisella Kalevalan lapsia.

Kiertoreittejä kertoo Salosen mukaan nykyisestä murrosten ja ultrahedonismin murenemisen ajasta, vaikka kokoelman merkitys muotoutuukin tarkemmin vasta ajan kanssa. Tarvitsemme hänen mielestään tulevina päivinä vielä entistä enemmän toisiamme, kieltämme ja utopioitamme.

Hänen idealisminsa tekee vaikutuksen, koska sitä löytyy kyynisestä nykyrunoudestamme melko vähän, vaikka esimerkiksi Elsa Tölli ja Erkka Filander ovatkin sitä tahoillaan toteuttaneet.

Vaikka Salosen kiihkeys menee mielestäni toisinaan liian pitkälle, koska hän ei joko osaa tai halua suitsia itseään, niin ainakaan häntä ei pelota. Hän syöksyy pää edellä tuntemattomaan, kuten kunnon runoilijat aina, eikä pelkää epäonnistumista.

Sillä onhan jokapäiväinen elämämme kaoottisen kaunista. Salosen intensiivisyydessä on jotakin samaa kuin Filanderilla, Janne Kortteisella tai Miki Liukkosella. Kiertoreiteissä metsää ei aina näy puilta, mutta miten kaunis puusto se onkaan! Hämmennys sen äärellä on sallittua.

Monilahjakas Salonen kuvaili minulle kaikkea luomistaan tutkimusmatkailuksi, konkreettisen tuomiseksi esiin näkymättömästä. Keskustellessamme hän puhui lukuisista ulottuvuuksista, joita löytyy hänen kokoelmastaan. Hän ei esitä tietävänsä vastauksia. Tärkeintä on oleminen hyvässä tässä ja nyt.

Enostone, Salosen kustantaja, on julkaissut monenlaista runoutta. Esimerkiksi Harri Hertellin isyyttä käsittelevä kokoelma Kaikki tunteet sallittuja sai innostuneen vastaanoton. Mutta Salonen on kustantamon runoilijoista ehkä omaperäisin. Tai ainakin villein, eikä häntä välttämättä olla heti kutsumassa itsenäisyyspäivän vastaanotolle lausumaan tekstejään. Mutta ei hän silti ole mikään turha sekoilija, vaan sekä hengellinen mietiskelijä että profeetta.

Näen hänet naiivina ja romanttisena, mutta en minään sinisilmäisenä hölmönä. Hän ymmärtää vastuunsa kielessä ja ottaa kantaa, vaikka tekeekin sen avaruudellisemmin kuin mihin on kenties totuttu. Hän ei pyri murskaamaan elämää, vaan vahvistamaan sitä, ja kehottaa aktiivisuuteen. Kuten hän haastattelumme päätti: ”Pysytään liikkeessä.”

Helsingissä elokuussa 2020
Esa Mäkijärvi

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *