Kirjasadosta 2021

Mainosmiesten puheet kaikkien aikojen kirjasadosta osoittautuvat usein liioitteluksi tai tyhjäksi pöhinäksi, mutta tänä vuonna ilmestyi tosiaan keskimääräistä enemmän hienoja kirjoja. Etenkin aikuisten proosalla, suomalaisten suosikilla, meni lujaa. Monelta kovalta nimeltä, kuten Pirkko Saisiolta, Rosa Liksomilta ja Jari Tervolta, julkaistiin uusi romaani. Saara Turusen, Joonas Kallosen ja Antti Röngän kaltaiset vähän tuntemattomammat tekijätkin vakuuttivat.

Varsinkin kirjasyksyä voisi jopa väittää ahtaaksi. Herkuteltavaa riittää ähkyksi asti, joten helpotan urakkaa mainitsemalla seuraavaksi joitakin suosikkejani hiljattaisten kotimaisten romaanien joukosta. Tiedän kyllä, että muitakin lajityyppejä on olemassa, mutta luin kirjakriitikkona tällä kertaa lähinnä tätä genreä.

Kauno-Finlandia myönnettiin eilen ansaitusti Jukka Viikilän Taivaalliselle vastaanotolle. Viikilä teki melkoisen tempun, sillä hän voitti saman palkinnon jo edellisellä romaanillaan Akvarelleja Engelin kaupungista (2016). Kehuin Taivaallista vastaanottoa ja muutamaa muuta ehdolla ollutta kirjaa, Liksomin Väylää, Saision Passiota ja Matias Riikosen Mataraa, Demokraatissa. Ne ovat erilaisia, rikkaita tarinoita, jotka nostavat riman korkealle.

Taivaallisessa vastaanotossa minua viehätti erityisesti sen pakoton kokeellisuus. Romaani on kyllä haastava ja fragmentaarinen, mutta sen perässä pysyäkseen ei tarvitse ponnistella kohtuuttomasti. Väylä on puolestaan voimaannuttava ja tunteellinen, lavealla paletilla maalattu Passio ihanan vanhanaikainen ja Matara paras löytämäni kuvaus lasten tavasta kokea maailma.

Finlandia-esiraati teki tällä kertaa hyvää työtä, vaikka kirjallisen show’n keskittyminen lähinnä tämän tunnustuksen ympärille onkin toki valitettavaa. Ihmettelen Miki Liukkosen kielellisesti loistavan Elämä: Esipuheen huomioimatta jättämistä, mutta kaikkiahan ei voi nostaa esiin ja palkita. Muita kirkkaamman valokeilan ansainneita lukuelämyksiä olivat esimerkiksi Kallosen Giljotiini, Turusen Järjettömiä asioita, Röngän Nocturno 21:17 ja Hassan Blasimin Kelloja ja vieraita.

Enkä malta tietenkään olla mainitsematta omaa romaaniani Aurinkoa, joka ilmestyi sekin loppusyksystä koronamyöhästelyjen jälkeen. Melkoinen kirjavuosi, siis, eikä sitä varmaankaan hetkeen ylitetä. Ja koska kevään listatkin ehdittiin jo julkistamaan, niin nostan sieltä vielä esiin pari tärppiä. Tuomas Mustikaisen esikoisromaani Mutta pimeys näkee sydämen, jonka esilukijana toimin, on voimakas elämys. Odotan myös Ville Hytösen romaania Johannes-Andreas. Hytönen kertoo siinä virolaisen sarjamurhaajan tositarinan eli saman kauhean jutun, jota käsitteli podcastissaan.

Ensi vuonna luetaan taas sekä raskaampia että kevyempiä teoksia, mutta pääpaino taitaa olla jälkimmäisissä, ellei rikosjuttuja ja trillereitä lasketa. Tunnen iloa kotimaisen kirjallisuuden monimuotoisuudesta, vaikka kustantamoissa keskitytäänkin edelleen turhan tiukasti aikuisten proosaan. Kaikeksi onneksi se taipuu moneen muotoon, kuten Viikilän ja Liukkosen kaltaiset kokeilijat taas näyttivät.

kulttuuri kirjallisuus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *