Mario-elokuvasta

Juliste

”Tämä ei ole peli”, lukee vuonna 1993 ensi-iltaan tulleen Super Mario Bros -elokuvan julisteessa. Ei toden totta ole. Mario-videopelit ovat pysyneet tasaisen laadukkaina, mutta laadukkaaksi elokuvaksi tai televisiosarjaksi tästä tasoloikkapelistä ei todellakaan ole. Vuoden 1993 Super Mario Bros -elokuva on kova kandidaatti kaikkien aikojen huonointa elokuvaa etsittäessä. Ainakin se voittaa kaikkien aikojen huonoimman pelielokuvan palkinnon kevyesti, jopa ennen Mortal Kombateja, Resident Evileitä, Street Fightereita ja muita. Näin huonoa viihdettä ei edes Uwe Boll ole tehnyt.

Elokuvan ainoa hyvä puoli on se, että pääosaa esittävä Bob Hoskins näyttää Mariolta. Siihen hyvät puolet jäävätkin. En esimerkiksi muista nähneeni toista elokuvaa, jossa olisi yhtä huonot erikoistehosteet; en edes 1980-luvulla. Puitteiden surkeus on iso miinus, sillä onhan raina luokiteltu science fictioniksi. Tämäkin tosin aiheuttaa tirskahduksia, sillä Mario ei ole science fictionia nähnytkään. Tekijöillä oli lisäksi käytössä suuri budjettikin. Ehkä dinosaurukset ovat joissakin piireissä sci-fiä?

Mario-pelit ovat tunnettuja paperinohuesta juoneestaan. Elokuva onnistuu silti alittamaan tässäkin riman. Kuvitelkaapa tämä: New Yorkissa pyörivän mafiayrityksen takana on T-Rexistä polveutunut (!) King Koopa, joka yrittää liskokätyreineen ottaa maailman haltuunsa. Putkimies-Marion ja tämän teini-idoliveljensä Luigin on otettava pelastushommat harteilleen. Tuloksena on rytinää ja ryskettä, jossa ei ole päätä eikä häntää. Pommit paukkuvat, aseilla ammutaan ja autoilla ajetaan. Käsikirjoitus on varmasti huonompi kuin yhdessäkään Steven Seagalin elokuvassa.

Elokuvantekijät eivät näytä Marioa pelanneen. Sen verran vähän yhtäläisyyksiä elokuvalla ja peleillä on. Mariolla ja Luigilla on oikeanväriset vaatteet, mutta muita samankaltaisuuksia ei ole. Näyttelijät ovat rikollisen huonoja. Erikoismaininnan ansaitsevat vastikään edesmennyt Dennis Hopper King Koopa -roistona ja Alienissa vakuuttanut Lance Henriksen pienessä roolissa. Herrat tekevät elokuvauransa ylivoimaisesti huonoimmat roolit. Tässäpä siis elokuva, joka voittaa huonoudessa jopa Tom Cruisen Cocktailin. Ja se on paljon sanottu.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *