Mats Traat: Haralan elämäkertoja
—
(Arvostelu julkaistu viro.nyt numerossa 4/2011)
—
Erään pitäjän tarina
Mats Traat: Haralan elämäkertoja, runoja, Ntamo 2011 (Hannu Oittinen ja Merja Aho suom.)
Mats Traat on Viron arvostetuimpia kirjailijoita, mutta meillä Suomessa hänen tuotantoaan tunnetaan valitettavan vähän. Traatilta on tätä kirjaa ennen suomennettu ainoastaan kolme romaania, vaikka hänen merkittävä elämäntyönsä käsittää runoja, proosaa ja näytelmiä.
Haralan elämäkertoja on Traatin runollinen päätyö. Se on kuvitteelliseen etelävirolaiseen kylään sijoittuva ja siellä eläviä ihmisiä käsittelevä runosarja, jota Traat on kirjoittanut nyt jo viidenkymmenen vuoden ajan. Elämäkertoja on siis kertynyt melkoinen nivaska, eikä niiden kääntäminen kokonaisuudessaan olisi välttämättä mahdollista, joten tähän suomennokseen on poimittu parhaita paloja vuosien varrelta. Hannu Oittinen ja Merja Aho ovat kääntäneet kokonaisuudessaan vuoden 1976 valikoiman Harala elulood, sekä lisänneet mukaan muutamia yksittäisiä haraloita.
Haralan asukkaiden elämäkerrat on kirjoitettu toteavaan tyyliin: ”Elämässäni ei tapahtunut mitään sellaista, / millä kannattaisi kerskailla. / Olin sen räätälin eukko, mieheni näki harvoin selvää päivää, / lopulta minäkään en jäänyt pekkaa pahemmaksi. / Keväällä ukko hukkui kännipäissään maantieojaan, / minä syksyllä samaan paikkaan.” Henkilöt puhuvat tuonpuoleisesta. He ovat asiat selkeästi näkeviä ihmisiä, jotka elivät Viron historian solmukohdissa, kuten Neuvostoliiton miehityksen aikana. Ihmisen osa ei ole helppo: ”Neljänkymmenen vuoden perästä pojanpoika sai tietää, / että osallistuin ratkaisevasti Viron kansan tuhoamiseen, / ja hylkäsi minut. / Minulla ei jäänyt muuta ratkaisua kuin käydä narun jatkoksi.”
Traat esittelee haraloissaan vaikuttavan henkilögallerian, johon kuuluu kaikenlaisia ihmisiä. Oittinen ja Aho kirjoittavat jälkisanoissaan, että Traatin uudemmat samaan sarjaan kuuluvat runot ”kommentoivat kärjekkäästi myös neuvostoaikaa, kyydityksiä, metsäveljiä tai vaikkapa markkinatalous-Viroa.” Kyläyhteisön käyttäminen on kirjoittajan tapa kommentoida maailman menoa, mutta samalla hän joutuu ajattelemaan asioita eri kanteilta. Kirjoittajalla on varaa jopa itseensä kohdistuvaan huumoriin: ”En ole eläissäni ajanut polkupyörällä / enkä pikistänyt pyykkipojalla lahjettani kireäksi, / kuten tuota toimitusta kuvaa Mats Traat, / se tyhjäntoimittaja joka ei ollut vielä syntynytkään, / kun minä jo herrastelin / ja ajelin autolla ympäriinsä”. Yhteistä useimmille Haralan asukkaille on kuitenkin tietty pessimistinen ja elämään kyllästynyt pohjavire, johon me masentuneet suomalaiset pystymme helposti samaistumaan: ”Elämäni sujui yleisesti ottaen siedettävästi, kestin kaiken / mallikkaasti, mutta sittenkään / kukaan ei ymmärtänyt minua.”
Haralan elämäkertoja on hyvin kirjoitettu ja kiehtova runovalikoima, jonka sisäisestä yhtenäisyydestä olisi mukava tehdä tutkimusta. Jo pelkästä runojen lukemisesta on tietenkin iloa, sillä tekstit vievät suomalaisen lukijan läheiseen ja 1940-luvulta eteenpäin meiltä kokematta jääneitä mullistuksia kokeneeseen yhteisöön. Traatin haralat ovat helposti lähestyttävissä, sillä niiden teksti on proosamaisen selkeää, ja tämän tyylin käyttäminen on tarinallisuuden johdosta perusteltua. Kyseessä on eräs vuoden merkittävimmistä suomennoksista.
Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi(at)gmail.com