Menetetystä maasta

Kirja vs. Leffa, Ylen paras radio-ohjelma, jatkuu jälleen tänä syksynä. Jaksomme Menetetystä maasta, Cormac McCarthyn romaanista ja Coenin veljesten elokuvasta, tulee kuunneltavaksi lokakuussa. Sain sen nauhoitusta varten hyvän syyn tutustua uudestaan näihin sekä taiteellisessa että viihteellisessä mielessä vaikuttaviin teoksiin.

McCarthy, kielen ja väkivallan mestari, on suosikkikirjailijoitani. Hän on tehnyt useammankin suuren amerikkalaisen romaanin. Hänen kirjoistaan esimerkiksi Veren ääriin (1985) ja Kaikki kauniit hevoset (1992) ovat klassikoita. Eikä Menetetty maakaan (2005), englanniksi No Country for Old Men, ole hassumpi. Veteraani McCarthy uudisti siinä onnistuneesti proosaansa.

McCarthy on joskus esitelty kulttikirjailijana, vaikka hän on National Book Award -voittaja ja olisi ansainnut tuotannollaan kirjallisuuden Nobelin. Mikään massiivinen myyjä hän ei ole ollut, mutta hänellä on alalla iso maine, samaa tasoa vaikkapa Stephen Kingin kanssa.

Menetetty maa on McCarthyn laahaavan tyylin tuntien jopa yllättävän nopea. Tästäkin teoksesta löytyy kyllä tällaisia tavaramerkkilauseita: ”Hiljaisuudessa elää jumala joka on kurittanut tätä kuuliaista maata suolalla ja tuhkalla.” Meno on kuitenkin pääasiassa trillerimäistä ja toiminnallista. Veri lentää, eikä mustassa huumorissa säästellä. Näin esimerkiksi kuvaillaan kirjan pahista, saatanallista murhamies Chigurhia: ”Voisi kai sanoa ettei hänellä ole huumorintajua.”

Coenin veljekset kuvallistavat McCarthyn tarinan hienosti. Chigurhia näyttelevä Javier Bardem on mahtava aina häiriintyneestä hiustyylistään lähtien. Hän tuo mieleen Fargo-televisiosarjan ensimmäisen tuotantokauden Lorne Malvon, jolla ei myöskään ollut tietoakaan inhimillisyydestä.

J.G. Ballard kirjoitti sivistyksestä ohuena kuorena, jonka yllättävät vaikeudet nopeasti rikkovat. Menetetyssä maassa Yhdysvallat on kadottanut viattomuutensa kiitos uudenlaisen rikollisuuden, kuten huumekaupan, ja siihen syyllistyvien psykopaattien. Vanhaa hyvää aikaa henkilöivä sheriffi Bell, yksi Menetetyn maan kertojista, valittaa: ”Mutta minusta tuntuu että jos jotkut eivät erota ihmisten raiskaamista ja murhaamista purukumin jauhamisesta niin heillä on paljon isompi ongelma kuin minulla.”

Vaikka Menetettyä maata voi tulkita otteensa menettäneen vanhan miehen (McCarthyn) marmatukseksi maailman menosta, niin kirjassa on silti tarpeeksi asiaa sen julkaisemisen ja ihailemisen perustelemiseksi. McCarthykaan ei ole täydellinen, kuten vaikkapa hänen käsikirjoittamansa väsynyt filmi The Counselor (2013) osoittaa. Se tuntuu sekavalta verrattuna vastaavia teemoja käsittelevään ja väkevämpään Menetettyyn maahan.

McCarthy järkeilee siinä aivan oikein, että kovien huumeiden laiton kauppa tuo takaisin ne entiset väkivallan ajat, joista hän kirjoitti esimerkiksi villi länsi -romaaneissaan Veren ääriin ja Kaikki kauniit hevoset. Menetetyssä maassa todetaan: ”Olen tuumannut että jos itse saatana istuisi alas pohtimaan mikä olisi semmoinen asia joka taatusti pakottaisi ihmiskunnan polvilleen niin luultavasti hän päätyisi huumausaineisiin. Ehkä hän on niin tehnytkin.”

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *