Olavi Ruitlane: Nainen

—

(Arvostelu julkaistu viro.nytin numerossa 4/2011)

—

Totuus naisista

Olavi Ruitlane: Nainen, romaani, Savukeidas 2011 (Hannu Oittinen suom.)

Tyrmistystä voi vain kuvitella, kun suomalaiset feministit pääsevät Olavi Ruitlasen Nainen-kohuromaanin pariin. Kirjasta nousi Virossa poru, kun se määriteltiin sovinistiseksi ja naista halventavaksi. Kohut ovat tietysti aina tekemällä tehtyjä ja myös tässä tapauksessa on tehty kärpäsestä härkänen. Pieni osa virolaislukijoista suuttui lukiessaan Ruitlasen viihteellistä ja naissukupuolta käsittelevää teosta. Kirjailija heitti puolestaan lisää vettä myllyyn ilmoittamalla teoksen kertovan entisestä vaimostaan. Vaimo raivostui ja haastoi tekijän oikeuteen.

Nyt kirja on suomennettu. Suomennoksesta vastaa virolaisen nykykirjallisuuden kääntäjä Hannu Oittinen. Oittinen on tehnyt hyvää työtä, vaikka muutama kirjoitusvirhe kirjaan on jäänytkin. Itse tekstistä tulevat ensimmäisinä mieleen kaksi kirjoja liukuhihnalta tehtaillutta miestä, Juha Vuorinen ja Charles Bukowski. Molempia pidetään kovina juomareina, vaikka heiltä julkaistujen kirjojen määrä kieliikin päinvastaisesta. Monet lukijat pitävät Vuorista, Bukowskia ja Ruitlasta kirjojensa hahmoina.

Meille suomalaisille Ruitlasen virolaisessa keltaisessa lehdistössä käsitelty ja paikallisissa tuomioistuimissa puitu yksityiselämä ei ole lainkaan tuttu. Parempi niin, sillä voimme tästä syystä lähestyä Naista puhtaana fiktiota. Lukiessamme opimme puolestaan lisää elämästä. Sukupuolten välisen ikuisen kamppailun käsittelemisen lisäksi Ruitlanen ottaa välillä kantaa vakaviin yhteiskunnallisiin asioihin, kuten Viron taloudellisiin vaikeuksiin taannoin ajanutta velkakriisiä: ”Äkkiä tuli Lantapaukuille mahdollisuus saada pankista lainaa ilman minkäänlaisia takauksia. Vain hyvin harvat jättivät mahdollisuuden käyttämättä.” (s. 39) Soppa syntyi siitä, että lainantakaajat olivat itsekin korviaan myöten veloissa: ”Lantapaukkulassa oli jokainen niin lainan takaaja kuin sen saajakin. Sikin sokin. Monet olivat taanneet lainoja ristiin ja vinksin vonksin niin pitkään, että kun Nainen halusi ottaa lainaa, niin kaikilta Takaajilta oli suuntavaisto aivan sekaisin: he eivät osanneet suunnistaa enää edes lähikauppaan.” (s. 40) Ilmaiseen rahaan ja ikuiseen kasvuun perustuva elämäntapa vertautuu tässä kirjailijan juurettomaan elämään, eivätkä nämä kaksi ääripäätä näytä loppujen lopuksi eroavan kovin paljon toisistaan.

Naisen nimetön kertoja jahtaa elämänkumppaneitaan kaupungissa ja maaseudulla. Ammatikseen hän kirjoittaa runoja. Kyseessä on klassisen ulkopuolinen hahmo, ja myös hyvin tyypillinen kirjailija, joka ei tule toimeen tavallisessa elämässä. Maatöitä tehdessään hän esimerkiksi törmää traktorilla sähkönjakelukeskukseen ja polttaa ladon. Toisaalta kirjailijana toimiminen mahdollistaa myös elämän eri ilmiöiden tarkan analysoinnin: ”Minuun suhtaudutaan kunnioittavasti rautakaupassa: siellä on selvää, että rakennan Naaraalle pesää. Kohtaan ymmärtäviä katseita myös AA-kerhossa, jossa käyminen osoittaa minun haluavan tuhlata Naaraalle kuuluvaa rahaa viinaan vähemmän kuin ennen tai ei enää lainkaan.” (s. 119) Taiteilijat analysoivat ympäristöään älykkäästi, vaikka eivät tulisi toimeen siinä.

Ruitlasen romaanisssa kenelläkään ei ole nimeä. Naisella on monta synonyymia, kuten Kiihkeä nainen ja Tyttölapsi, ja maaseudun asukkaat ovat puolestaan Lantapaukkuja. Ei tarvitse lukea syvältä huomatakseen, että Ruitlanen käyttää näitä stereotyyppejä tietoisesti. Hän kärjistää tarkoituksella: ”Kaikenlaiset Naiset muuttavat Miestä. Nuori nainen tekee Miehestä nuoren, Kiihkeä nainen kiihkeän, Kadonnut nainen saa Miehen tuntemaan kaipausta, Tyttölapsi tekee Miehestä Lapsen ja Hoitsu ruumiin.” (s. 123)

Naista lukee mielellään monesta syystä. Kirja on ensinnäkin niin hyvin kirjoitettu, ettei Vuorinen pystyisi koskaan samaan. Lyhyet kappaleet ja luvut johtavat toiseksi nopeaan lukukokemukseen. Kolmanneksi kirja on häpeämättömän viihteellinen. Kaltaiseni vakavan kirjallisuuden ystävä naureskeli ääneen Naisen odottamattomien juonenkäänteiden äärellä. Samaa on sattunut muun muassa Bukowskin säännöttömästä elämäntavasta kertovien tarinoiden äärellä.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi(at)gmail.com