Runojen otsikoinnista
Vaihtoehtoja
Lopetin hetken mielijohteesta runojeni otsikoinnin. Se ei ollut harkittu päätös, vaikka syntyikin sisäisestä tarpeesta, muutoksenhalusta. Nykyisissä runokäsikirjoituksissani olen jo noudattanut tätä tapaa, siis poistanut olemassa olevat otsikot ja korvannut ne luettelomaisesti numeroilla. Miksi näin olen tehnyt, sitä en osaa sanoa. Tapa tuntuu luontevalta.
Tähän asti olen kuitenkin nimennyt kaikki runoni. Olen noudattanut periaatetta, että runot ovat yksilöllisiä ja niillä pitää siksi olla otsikko. Vähitellen olen kuitenkin lipsunut nimeämisperiaatteesta, laittanut runojeni otsikoksi ”vain” jonkin ensimmäisenä mieleeni tulleen sanan.
En siis ole välittänyt miettiä annettavaa nimeä sen enempää. Tämä johtuu kahdesta syystä. Ensinnäkin, luomisprosessin itsensä hankaluuden takia. Runoni syntyvät harvoin ikään kuin itsestään. Ne pitää pakottaa, pusertaa esiin. Näin runon kirjoittamisen jälkeen on jo tavallaan voimaton, eikä halua käyttää lisää energiaa otsikon keksimiseen. Sitä haluaa vain siirtyä eteenpäin. Toiseksi, kirjoittamisen hankaluudesta huolimatta kirjoitan silti paljon runoja. Siispä käy usein, että siirryn keskinkertaisimmiksi määrittelemistä teksteistä vauhdilla eteenpäin. En kuitenkaan yleensä poista kirjoittamiani runoja. Haluan muistaa, mistä (mahdolliset) hyvät ajatukset ovat lähtöisin.
Paavo Haavikko oli ehkä vahvimmin ja tunnetummin runojen otsikoimista vastaan. Niitä ei suurimmasta osasta hänen tuotantoaan löydy. Toista näkökulmaa edustaa muusikko-runoilija A.W. Yrjänä, joka on yrittänyt välttää laulujensa ja runojensa otsikoiden olevan ns. ”käyttöohjeita” niitä seuraavaa tekstiä varten. Näin siis Yrjänä on monissa teksteissään päätynyt otsikoihin, jotka ovat harhaanjohtavia tai lukijalle käsittämättömiä. Tyyli tämäkin.
En kuitenkaan luopunut runojeni otsikoinnista siksi, että Haavikko piti niitä turhina tai Yrjänä omalla sarkastisella tavallaan välineinä. Tein niin, koska se tuntui oikealta. Kirjoitustyössäni olen muutenkin kallistunut intuitiivisuuden, improvisoinnin suuntaan. Tässä vaiheessa runojeni otsikointi oli vain tullut tiensä päähän. Se tapahtui luonnollisesti, ajan myötä. Koska en enää useimmissa tapauksissa vaivautunut juurikaan miettimään otsikoita, ne eivät siis tuoneet runoihin mitään lisä-arvoa. Siksi otsikoista oli aika luopua.