Merkintöjä
Merkintöjä

Avainsana: oma runous

Runojen kirjoittamisesta

Miten runoni syntyvät (Kirjoitettu Eiran aikuislukiossa 19.3.2012 pidettyä luentoa varten.) 1 Tulin puhumaan teille kahdesta aiheesta, siitä miten aloin kirjoittamaan runoja ja siitä miten runoni syntyvät. Aloitin kirjoittamisen runsaat kymmenen vuotta sitten. Olin 17-vuotias, kävin…

  • 0

Kaukaisesta maasta

Kansi Kaukainen maa on kolmas runokokoelmani. Se on kokonaisuus ja uusi alku. Se on ensimmäinen osa sarjasta, joka tulee käsittämään kaksi tai kolme osaa. Kaukaisessa maassa ollaan matkalla. Suuntana on kaukainen maa, yhtä aikaa tavoittamattomissa…

  • 0

Runoudesta

Blast-lehti Julkaisin Blast #2 -blogissa kaikki tänään kirjoittamani runot. Runot ovat lyhyitä ja niitä on kaikkiaan viisikymmentä. Pyrin aina kirjoittamaan kokonaisuuksia. Yleensä minulla on jokin yleisluontoinen ajatus tai aihe, jonka ympärillä pyrin kulloisissa runoissani liikkumaan….

  • 0

Täydellisyydestä (2)

Kuu Tässä hieman lisää ajatuksia aiemman täydellisyyttä käsitelleen merkintäni yhteyteen. Haluan ensinnäkin puhua lisää täydellisyyden käsitteestä. Ihminenhän muodostuu tietenkin ristiriitaisuuksista, repivistä kokemuksista ja tunteista. Taidekin voi olla luonteeltaan ristiriitaista (ja joidenkin mielestä jopa pitääkin), kunhan…

  • 0

Täydellisyydestä

Aurinko A.W. Yrjänä (s. 1967) kirjoittaa Päiväkirjassaan, että jokainen runokirja on väistämättä keskeneräinen ja osoitus tekijänsä puutteista. Allekirjoitan ensimmäisen väitteen, vaan en toista. Kirja on tietenkin aina kesken. Runoilija voi hioa tekstiään loputtomiin, poistaa tai…

  • 14

Runojen otsikoinnista

Vaihtoehtoja Lopetin hetken mielijohteesta runojeni otsikoinnin. Se ei ollut harkittu päätös, vaikka syntyikin sisäisestä tarpeesta, muutoksenhalusta. Nykyisissä runokäsikirjoituksissani olen jo noudattanut tätä tapaa, siis poistanut olemassa olevat otsikot ja korvannut ne luettelomaisesti numeroilla. Miksi näin…

  • 0