Sirpa Kyyrönen: Naispatsaita

Kuviksi muuttuneet naiset

Sirpa Kyyrönen: Naispatsaita, runoja, Otava 2010

Sirpa Kyyrönen on Nihil Interitin puheenjohtaja. Hänen esikoisrunokokoelmansa Naispatsaita palkittiin Katri Valan palkinnolla. Palkintoraati mainitsi, että teksti ”raottaa etenkin mieslukijoille sellaisen arvoituksellisen maailman kantta, joka vain harvoin avautuu siskojen, vaimojen tai naistutkijoiden myötävaikutuksella.” Tämä on hyvä kiteytys Kyyrösen ensimmäisestä kirjasta. Naispatsaita on viiteen osastoon jaettu kokoelma, joka käsittelee naiseutta. Nimensä mukaisesti se tarkentuu patsasteleviin ja kuviksi muuttuneisiin naisiin, mutta myös mereen, joka on toinen kirjan keskeisistä aiheista.

Meri, naiseus ja mytologiset ainekset ovat tuttuja ja puhki kaluttuja aiheita, mutta Kyyrönen saa ne tuntumaan tuoreilta. Tämä johtuu rikkaasta ja yllättäviin suuntiin pyrkivästä kielestä, joka saa runoihin potkua: ”Kahlaajalintu pyrkii minusta ulos, / lapaluissa kutisee, tynkii. / Pyydän heiltä siipirikkoisia hevosenpäitä ja kipsikäärerullia. / Kalaparvet kuin neulaparvet pistelevät iholla, / kun minulle tuodaan naispatsaita kaikilta maailman meriltä.” Tässä lyhyessä avainrunossa Kyyrönen kirjoittaa raskaudesta ja synnytyksen odotuksesta, mutta myös siitä mitä naiselle merkitsee ottaa vastaan naiseus, ikiaikainen rooli ja stereotyyppi. Hämmästyttävää, kuinka paljon muutamassa rivissä voi sanoa.

Suurin osa runoista on pitkiä ja poukkoilevia. Ne siirtyvät kokemuksesta ja aiheesta toiseen. Tarjolla on toisaalta elämisen iloa (on ihmeteltävä / jokaista peilikuvaa, linnunpoikasta, kivitaskua, / maalattava lasipurkkiin meri) ja toisaalta taas elämän tuskaa (vihaan maata sängyssäsi ja kuunnella kuinka sydämeni hakkaa). Kyyrönen on vahvimmillaan kirjoittaessaan ikävistä kokemuksista, joten Naispatsaita-kirjan parhaisiin osa-alueisiin kuuluvat esimerkiksi synnyttämisen, sairauden ja kuolemisen kipua kuvaavat kohdat.

Naispatsaita muodostuu kokonaisuudeksi, jossa käydään läpi kaikki ikävaiheet tytöstä naiseen ja naisesta isoäitiin. Eri aikakaudet ovat kirjassa sekaisin, kuten myös esimerkiksi ihmiset ja heidän asuinpaikkansa, joten sekä lukijalta että kirjoittajalta vaaditaan paljon. Kirjoittaja selviää puhtain paperein, sillä runo pysyy vaikeimmissakin kohdissa hallussa. Lukijalla on vaikeampaa, sillä teksti on moniselitteistä ja vaativaa. Runot avautuvat hitaasti. Tämä on haaste, jota kaikki eivät välttämättä halua ottaa vastaan. Vastaanottajille on kuitenkin luvassa lukukokemus, joka on verrattavissa hitaasti avautuvan simpukan sisältä paljastuvaan helmeen.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi(at)gmail.com