Starship Troopersista

Kun katsoin elokuvan Starship Troopers – Universumin sotilaat (1997) ensimmäisen kerran, vihasin sitä enkä ymmärtänyt siitä mitään. Törmäsin siihen teininä ja elämänvaiheessa, jossa kaikki nyanssit menivät yli hilseen, eikä minulla riittänyt ymmärrystä ohjaaja Paul Verhoevenin tavaramerkeille, eli satiirille, seksille ja väkivallalle.

Filmissä avaruuteen laajentunut ihmiskunta käy loputonta sotaa isoja ja ketteriä hyönteisiä vastaan. Maapallon propaganda toitottaa vihollisen olevan liiskattavissa: ”Ainoa hyvä ötökkä on kuollut ötökkä.” Kun eräässä televisiolähetyksessä spekuloidaan, että mitä jos nämä hyönteiset osaavat ajatella, niin eräs asiantuntijoista väittää jo pelkän ajatuksen olevan loukkaava.

Hollantilainen Verhoeven on eksentrinen hahmo, joka onnistui oudoilla elokuvillaan jotenkin luomaan itselleen uraa Hollywoodissa. Monet muistavat eroottisen trillerin Basic Instinct – vaiston varassa (1992), minkä lisäksi ohjaaja loi muun muassa RoboCopin (1987) ja riemastuttavan science fiction -rymistelyn Total Recall – Unohda tai kuole (1990). Kuten näyttelijä Denise Richards totesi Verhoevenista: ”Hän on hullu tyyppi – hyvällä tavalla.”

Verhoeven tykkää naureskella niin kutsutulle hyvälle maulle. RoboCopin brutaali väkivalta, Total Recallin kolmirintainen marsilainen prostituoitu ja Starship Troopersin fasistiseen machoiluunsa tukehtuva ihmiskunta ovat älyttömiä juttuja, mutta vain jos ne ottaa liian tosissaan. Verhoevenin filmien katsojilta vaaditaan sekä medialukutaitoa että huumorintajua.

En ymmärtänyt vakavana nuorena miehenä hänen B-luokan elokuvien inspiroimaa estetiikkaansa tai hänen ajatuksiaan. Mutta en ollut ainoa. Vuonna 1997, Starship Troopersin ilmestyessä, sen vastaanotto oli vihamielisen hämmentynyt. Katsojat odottivat nimen perusteella ilmeisesti jonkinlaista uutta Tähtien sotaa. Kun Will Smith löi Independence day – Maailmojen sodassa (1996) avaruusoliota nyrkillä päähän ja toivotti tämän tervetulleeksi maahan, sille osattiin nauraa. Mutta kun superhyönteiset listivät Starship Troopersin kauniita ja aivottomia amerikkalaisia teinejä, niin sitä ei oikein osattu käsitellä.

Vasta jälkikäteen on osattu tehdä New Yorkerin hiljattaisen artikkelin kaltaisia kiteytyksiä: ”Se on komedia, tietenkin.” Ötökät vievät ihmiskuntaa kuin litran mittaa, mutta silti taistelua jatketaan samalla typerällä rynnäkkötaktiikalla kuin ennenkin. Kummat ovat lopulta oikeita tuholaisia: omaa reviiriään puolustavat hyönteiset vai aggressiivisesti kaikkialle galaksiin levittäytyvät ihmiset?

Syystä tai toisesta Starship Troopersin ilmeiset viittaukset fasismiin menivät monelta ohi. Ohjaaja kommentoi The Guardianille parodioineensa natsien propagandadokumentaristi Leni Riefenstahlia ja hänen Tahdon riemuvoittoaan (1935), minkä lisäksi Verhoeven pisti jopa erään näyttelijänsä käyttämään SS-univormua. Katsojilla oli kuitenkin vaikeuksia sulattaa Starship Troopersin viestiä, että heidän nuoret sankarinsa ovat aivopestyjä kätyreitä. The Washington Postin pääkirjoittaja nimitti jopa Verhoevenia ja käsikirjoittaja Ed Neumeieria uusnatseiksi, mikä oli käsittämätön tulkinta.

Ohjaajan ura sakkasi Yhdysvaltojen ja median ylivaltaa arvostelleeseen Starship Troopersiin. Sen piti laajentua Tähtien sodan kaltaiseksi elokuva-universumiksi ja oheistuotteiden sarjaksi, mutta vaikka jatko-osia tehtiin, ne eivät kiinnostaneet juuri ketään. Alkuperäinen Starship Troopers perustuu muuten Robert A. Heinleinin samannimiseen science fiction -romaaniin (1959). Kirjaa syytettiin muun muassa sotilaallisen kulttuurin puolustamisesta, mitä vastaan Verhoeven hyökkäsi. Sota ei kannata, kuten Starship Troopersista näemme, eikä filmin sanoma ole ainakaan menettänyt merkitystään Donald Trumpin presidenttiyden aikana.

kulttuuri televisio-ja-elokuvat politiikka viihde
Kommentit (1)
  1. esamakijarvi
    31.8.2020, 12:07

    Lisäksi on huomautettava ainakin, että Starship Troopers, yhdistelmä teinidraamaa ja mieletöntä lahtausta, on ainakin eräässä mielessä maailmankuvaltaan edistyksellinen. Siinä miehet ja naiset ovat armeijassa niin tasa-arvoisessa asemassa, että ottavat yhteisiä suihkuja. Lisäksi elokuvan erikoistehosteet ovat kestäneet aikaa ja sen ötökät ovat juuri sopivan iljettäviä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *