Villarrealista

Villarrealin joukkue on pelannut Espanjan jalkapallosarjassa La Ligassa yhtäjaksoisesti kaudesta 2000-2001 lähtien. Seura on kotoisin vajaan 50,000 asukkaan Vila-Realin kaupungista, joka sijaitsee Valencian läheisyydessä. Minä ja monet muut jalkapallonystävät olemme seuranneet Villarrealin tarinaa mielenkiinnolla. Pikkukaupunkitaustan lisäksi seuran tekee mielenkiintoiseksi se, että se on onnistuneen hankintapolitiikkansa ja toimivan juniorityönsä lisäksi pelannut kaunista jalkapalloa. Villarreal on viimeiset kymmenen vuotta ollut vakiovieras eurooppalaisissa seurajoukkuekilpailuissa, eli Mestarien liigassa ja Eurooppa-liigassa. Samalla se on kotimaassaan onnistunut horjuttamaan Real Madridin ja FC Barcelonan kaltaisia jättiläisiä, vaikka ei taloudellisesti paini likimainkaan samassa sarjassa.

Inspiraatio tähän blogikirjoitukseen syntyi, kun katsoin Villarrealin ja Getafen välisen taannoisen ottelun. Villarreal on vuosien mittaan joutunut vaihtamaan pelaajiaan ja valmentajiaan useaan otteeseen, mutta se on ihme kyllä pystynyt säilyttämään vauhdikkaan ja lyhytsyöttöpeliin perustuvan pelityylinsä. Viimeviikkoinen Villarreal-Getafe kuvasti hyvin kotijoukkueen nykytilaa: välillä peli toimi kuin unelma, toisinaan taas yksinkertainen kuviokaan ei onnistu. Kamppailu oli vauhdikas. Tauolla tilanne oli 1-0 Getafelle, mutta toisella jaksolla Villarreal onnistui Canin ja Rossin maaleilla nousemaan ansaittuun 2-1-voittoon.

Villarrealin joukkueen lempinimi on El Submarino Amarillo, eli Keltainen Sukellusvene. Sukellusveneen on pitkään povattu uppoavan, lähinnä taloudellisista syistä, mutta se ei ole suostunut luovuttamaan. Villarreal on espanjalaisella ja eurooppalaisella mittapuulla harvainen joukkue, koska se on jo pitkän aikaa pelannut taitojensa rajamailla. Joukkueessa on tällä hetkellä Mateo Musacchion, Ángel Lópezin, Marco Rubenin, José Catalán, Bruno Sorianon ja Hernán Pérezin kaltaisia kammottavia puujalkoja, jotka sotkeutuvat tämän tästä omaan näppäryyteensä, mutta osallistuvat silti joukkueen pelitapaan ja yrittävät kikkailla kuten muutkin.

Avauskokoonpanossa on toisaalta on myös Canin, Carlos Marchenan, Joan Capdevilan, Santi Cazorlan ja Nilmarin kaltaisia hyviä pelaajia. Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin sanoa, ettei yksikään tämän ryhmän miehistä pääsisi avaukseen eurooppalaiessa huippujoukkueessa, kuten vaikkapa Real Madridissa. Eipä silti, kun Villarrealin tämänhetkiseen kokoonpanoon kuuluu vielä Giuseppe Rossin ja Borja Valeron kaltaisia taitureita ja maestroja, niin joukkueessa alkaa olla ihmeellisen hyvä tasapaino ja sopiva määrä eri tyyppisiä pelaajia.

Olen seurannut Villarrealia jo noin vuosikymmenen verran mielenkiinnolla siksi, että joukkueessa on koko sen ajan ollut toimiva kemia. Siellä on aina muutamia loistavia yksilöitä, mutta kyseessä on ennen kaikkea joukkue isolla J:llä. Se pyrkii toteuttamaan mahdottoman (eli sulavan, näyttävään maaliin johtavan lyhytsyöttöpelin) käytännössä. Parhaimmillaan homma toimii niin uskomattoman hyvin, että ei ihme että joukkueella on Suomessakin oma virallinen faniklubinsa. Harvassa ovat ne kotiottelut, joissa ei huomaa näkyvällä paikalla roikkuvaa Villarreal Fan Club Finlandin lakanaa.

Joukkue on seikkaillut uskomattomasti sekä Espanjan liigassa ja Euroopassa. Suuret joukkueet ovat ostaneet Villarrealin parhaat pelaajat, mutta Villarreal on vuosi toisensa jälkeen yllättänyt uudella miehistöllä. Tälläkin kaudella se selviytyi uskomattomasti Eurooppa-liigan välieriin, vaikka loukkaantumisia oli enemmän kuin tarpeeksi. Valmentaja Juan Garrido joutuikin tyytymään improvisoituun ja suoraan sanoen kammottavan huonotasoiseen puolustuslinjaan, jolla ei olisi pärjätty edes Veikkausliigassa. Jos koko puolustuksen ydin, eli tässä tapauksessa Ángel, Marchena, varakapteeni Gonzalo Rodriguez ja kapteeni Marcos Senna ovat pitkäaikaispotilaina sivussa, niin joukkue on tähän suhteutettuna pärjännyt todella hyvin. Kun nyky-Villarreal häviää, niin se häviää juuri huonon puolustuksensa takia.

Garrido on loistava valmentaja. Hän on saanut maksimipotentiaalin irti joukkueesta, jolle povattiin jo mahalaskua Espanjan alempaan keskikastiin. Aiemmin samaan temppuun pystyi chileläislähtöinen Manuel Pellegrini, joka haali joukkueen täyteen etelä-amerikkalaisia vahvistuksia. Garridolla on vielä tekemistä vaihtojen kanssa, jotka hän tuntuu tekevän ns. mututuntumalta, mutta taktikkona hän on loistava.

Villarrealin tulevaisuus näyttää jälleen haasteelliselta. Joukkueen paras pelaaja Rossi on tarttumassa kesällä Barcelonan haaviin. Kärkipelaaja Rossin kauppaaminen tulee olemaan valtava menetys. Nyt nähdään Garridon kyky haalia siirtomarkkinoilta edullisia ja hyviä pelaajia, joiden avulla menestyttäisiin myös jatkossa. Rossista on luvassa hyvät kipurahat, jotka pitäisi sijoittaa järkevästi eteenpäin. Joukkueen ostostoiveissa on maailmanluokan kärki, joka täyttää Rossin saappaat, ja maailmanluokan keskuspuolustaja, joka pystyy hillitsemään nykypuolustuksen jatkuvaa säntäilyä.

Todellisuudessa Rossista saatavat noin 30 miljoonan euron kipurahat kuitenkin suunnataan enimmäkseen velkojen maksuun. Vila-realin kaupungissa asuu tosiaan vain noin 50,000 ihmistä, joten puolet kaupungista tarvittaisiin edes jalkapallojoukkueen stadionin täyttämiseen. Joukkue on onneksi saanut paljon uusia kannattajia, kiitos näyttävän pelityylin ja sen mukanaan tuoman menestyksen. Rahasta on joka tapauksessa jatkossakin puutetta. Itse kääntäisin katseeni Etelä-Amerikkaan, jonne Villarrealilla on entisen valmentajan Pellegrinin ansiosta hyvät ja hedelmälliset suhteet. Argentiinasta ja Braziliasta saattaisi irrota edullisesti lupaavia nuorukaisia (ja vanhoja sotaratsuja) niin puolustukseen kuin hyökkäykseenkin.

Nyky-Villarrealin tärkein pelaaja ei ole pian lähtevä Rossi, vaan pelinrakentaja Borja Valero. Jos Valero lähtee, niin sitten on pikapalaverin paikka. Esimerkiksi Real Madrid on kiinnostunut taitavasta kaljupäästä, joten Valeronkin lähtö lienee ajan kysymys. Ensi kaudeksi miestä ei tosin vielä olisi varaa menettää. Hänen avullaan Villarreal kykenee pelaamaan Espanjan viihdyttävintä jalkapalloa. Se on nopeaa ja hyökkäysvoittoista pallonsiirtelyä, jota pelaa samassa maassa myös esimerkiksi Real Madrid. Kyseessä on täysi vastakohta barcelonalaiselle pelille, jossa palloa siirrellään hitaasti mieheltä toiselle. Jos pelityyli säilyy, niin tulen katsomaan Villarrealin pelejä jatkossakin.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *