Ratkaiseva hetki synnyttää taidetta
“Onko mitään yhtä ohimenevää ja katoavaista kuin kasvojen ilme?”
-Henri Cartier-Bresson
Rakastavaiset makaavat Seinen rannalla päät toisiaan vasten. Taidemaalari Henri Matisse pitää kädessään lintua, elokuvaohjaaja Jean Renoir väläyttää kameralle veikeän hymyn. Intiassa kuvatut pakolaiset harrastavat liikuntaa pakolaisleirillä, amerikkalainen pikkupoika pelaa yksin baseballia rautatien alla.
Nämä välähdyksenomaiset hetket on ikuistanut ranskalainen Henri Cartier-Bresson (1908-2004), jonka retrospektiivinen näyttely The Man, the Image & the World on ollut lokakuusta lähtien esillä Ateneumin taidemuseossa. Lähes 300 valokuvaa käsittävä näyttely päättyy tänään sunnuntaina – Ateneum on auki klo 20 asti, joten vielä on hetki aikaa käydä tutustumassa maailmankuulun ranskalaiskuvaajan tuotantoon.
Luin Ateneumissa tietoa Cartier-Bressonin työstä ja työskentelytavoista. Pitkän uran tehnyt mies tallensi kameraansa maailmanhistorian taitekohtia, matkusti maanosasta ja valtiosta toiseen, kuvasi keskitysleireiltä vapautettuja vankeja, oli paikalla kun Mao Zedongin joukot valloittivat Pekingin.
Hänen kuvansa henkivät erilaisia kulttuureja, niissä pariisilaiset työmiehet seisovat haalareissaan ja intialaiset naiset laskostavat sarejaan auringossa, berliiniläiset taksinkuljettajat katsovat suoraan kameraan ja balilaiset tytöt valmistautuvat tanssiesitykseen.
Cartier-Bressonin valokuvissa ihmiset näytetään oman aikansa asukkaina, yhteiskunnallisten murrosten äärellä, tai heidät on kuvattu arkisissa askareissaan, vaikkapa kadulla Lontoossa matkalla töihin tai sunnuntaipiknikillä Ranskassa Marnejoen rannalla.
On koskettavaa katsoa, kuinka ihmiset eri maailmankolkissa on kuvattu oman elämänsä keskellä, omissa olosuhteissaan, kuka kärsien ja kuka iloiten, kuka kerjäämässä almuja itselleen ja lapselleen, kuka jonottamassa elokuviin New Yorkin Broadwaylla.
Kiinnitin huomiota näyttelyssä mainittuun ratkaisevan hetken käsitteeseen, josta Cartier-Bresson on tunnettu. Hänelle valokuvaus merkitsi oikeaa ajoitusta, intuitiota ja tarkkaavaisuutta.
Wikipedia-artikkelissa on lainaus Cartier-Bressonin kirjasta The Decisive Moment (1952):
“To me, photography is the simultaneous recognition, in a fraction of a second, of the significance of an event as well as of a precise organization of forms which give that event its proper expression.”
Valokuvaajan täytyy siis pystyä paitsi tunnistamaan merkitykselliset hetket hyvin lyhyessä ajassa, myös ilmaisemaan nuo tilanteet oikeanlaisessa sommitelmassa.
Yhdistin ratkaisevan hetken käsitteen välittömästi myös kirjoittamiseen. Kirjailijankin työssä tarvitaan kykyä havainnoida ihmisiä ja maailmaa, taitoa tunnistaa ympäristöstään merkittävät hetket, nähdä ihmisten eleet ja kasvojen ilmeet, kuulla sanat joita sanotaan keskusteluissa ja etenkin sanat joita ei lausuta ääneen.
Nuo havainnot täytyy myös kirjoittaa paperille niin, että kokonaisuus toimii.
Ajattelen myös niin, että tarinat itsessään ovat täynnä ratkaisevia hetkiä. Hyvin usein esimerkiksi romaani tai elokuva näyttää ihmisen elämänsä tärkeimmässä kohdassa, ratkaisevassa vaiheessa. Tämän olen ehkä lukenut jostakin kirjoitusoppaasta, tai sitten joku opettaja on joskus sanonut sen luennolla. Tuo ajatus voi auttaa, kun miettii, kantaako jokin idea pitkäksi kertomukseksi.
Hyvässä tarinassa jokin päähenkilön elämässä on muuttumassa, aivan kohta, huomenna, nyt. Novellissa kyse voi olla pienestäkin liikahduksesta, mutta jokin sysäys täytyy tapahtua.
Taiteilijan tehtävänä on kuvata nuo ohikiitävät, ihmeelliset sekunnit.