MinäKertoja
MinäKertoja

Avainsana: kirjallisuus

Kirjailijan on kysyttävä, kuka rakastaa ja ketä

Ajattelin kirjoittaa viime aikojen kuulumisia blogipostauksen kokoisessa pähkinänkuoressa. Elämässäni on tapahtunut isoja asioita. Työstämäni käsikirjoituksen päähenkilö on muuttunut miehestä naiseksi. Tästä metamorfoosista kerron lisää myöhemmässä postauksessa. Olen aloittanut sauvakävelyn. Ajattelin pitkään, että kyseistä liikuntalajia voi…

  • 0

Millainen romaani kantaa loppuun asti?

Laskin, että minulla on tällä hetkellä luvussa yli 20 kirjaa. Kyllä, luit oikein. Kaksikymmentä. Jossain vaiheessa menin laskuissa sekaisin. Suurin osa teoksista on romaaneja, mutta mukana on myös pari elämäntaito-opasta sekä yksi näytelmäkokoelma. Vaikka kirjat ovat…

  • 0

Mitä tapahtuu Venetsialaisten jälkeen?

Tänään on juhlittu suomalaisen kirjallisuuden ja Aleksis Kiven päivää. Nyt onkin siis mainio hetki puhua siitä, millaiset tunnelmat minulla on ollut viidennen kirjani ilmestyttyä. Venetsialaiset-romaanini näki päivänvalon elokuun puolivälissä, ja sen jälkeen koko elämäni on…

  • 0

Lasketellen kohti uutta kirjaa

Jos jonakin päivänä muistelen jälkeenpäin kevättalvea 2018, luulen, että siitä jää mieleen ainakin kaksi asiaa: kirjan editoiminen ja laskettelu. Ja tietenkin myös jatkuva eksistentiaalis-behavioristinen ahdistus sekä intensiivinen itsereflektioinferno, olennainen osa kirjailijan työtä. Tässä postauksessa käsittelen…

  • 0

Ryövärimorsianta ei voi unohtaa

Poissa oleva on kilpailijoista pahin. -Margaret Atwood: Ryövärimorsian (suom. Kristiina Drews, 1994) On ihmeellistä, kuinka vahvoja muistoja joihinkin kirjoihin liittyy, etenkin niihin jotka on lukenut lapsena tai nuoruusvuosina. Esimerkiksi L.M. Montgomeryn Anna– ja Runotyttö-romaanit inspiroivat minuakin…

  • 0

Kerro mitä tunnet

Pidin eilen itsenäisyyspäivän aattona juhlapuheen vanhassa opinahjossani Lapuan yläkoululla. Julkaisen puheen nyt täällä blogissa, satavuotiaan Suomen kunniaksi. Hyvät Lapuan yläkoulun oppilaat, opettajat ja muu henkilökunta, tuntuu aika nostalgiselta palata tänne Lapuan yläkoululle kaikkien vuosien jälkeen….

  • 2

Pala kurkussa voi olla romaanin alku

Write hard and clear about what hurts. -Ernest Hemingway Kolme kulttuurialan ihmistä keskustelee ringissä juhlissa, ohitettuaan sen ratkaisevan hetken, jonka jälkeen kaikilla on tarve puhua muustakin kuin kirjoista ja taiteesta. ”Tiedättekö te sen tunteen, kun…

  • 1

Matkalla maailman sädehtivimmäksi lapualaiseksi

Esiinnyin viime viikolla Oulunseudun Eteläpohjalaiset ry:n järjestämässä kirjallisuusillassa Oulussa. Päivällä tuli sen verran kiire lentokentälle, että oli pakko soittaa taksi. Tunnen sympatiaa kaikkia niitä taksikuskeja kohtaan, jotka joutuvat ottamaan minut kyytiinsä. Kaikkialle pitäisi ehtiä noin…

  • 2

Tieto lisää tekstiä

You should know more than what you put on the page. The reader can sense that. -Susan Orlean Viime aikoina olen ahminut valtavan määrän tietoa yhtä kirjoitustyötä varten. Yhtäkkiä tiedän mitä moninaisempia asioita kuten sen,…

  • 0

Vuoden 2016 viisaimmat lauseet

Päivittäiset tekomme muodostavat toistuessaan yhtenäisen virran, ja nuo kovin pienet purot yhdistyvät aikanaan suureksi joeksi. Takashi Hiraide: Kissavieras (2016, suom. Raisa Porrasmaa) Olen aiemminkin täällä blogissa kertonut, että minulla on tapana pitää lukupäiväkirjaa. Merkitsen jokaisesta…

  • 2