Kaunein nähtävyys voi sijaita omassa kotikaupungissa

Auringonkeltaiset terveiset täältä keittiönpöydän ääreltä!

Tänään, toisena pääsiäispäivänä, aurinko paistoi Helsingissä tuntikausia kuin haluten piristää kaupunkia. Kun kävelin mieheni kanssa Töölöstä kohti Ullanlinnaa ja merta, minusta tuntui samalla kuin olisimme astelleet kohti kesää.

Eiran rannassa.

Olin sivellyt kasvoilleni jopa aurinkorasvaa (kerroin 30). En tiedä, onko kyseisen voiteen käyttäminen liioittelua viiden asteen lämpötilassa – mutta halusin pelata varman päälle, kuten aina.

Alun perin meidän piti lähteä pääsiäiseksi New Yorkiin. Vaikka pääsiäinen sujui kotosalla mukavissa ja leppoisissa merkeissä, emme voineet olla miettimättä, että tälläkin hetkellä me käyskentelisimme ensimmäistä kertaa elämässämme Amerikan mantereella – ellei korona olisi hyökännyt maapallon kimppuun.

Tähän mennessä olisimme varmasti jo nähneet Central Parkin, ihastelleet sitruunankeltaisia takseja, ottaneet kuvia Vapaudenpatsaasta ja Brooklyn Bridgesta. Ehkä olisimme nähneet sen kuuluisan talon, jossa Sinkkuelämää-sarjan päähahmo Carrie Bradshaw asustaa ja kirjoittaa kolumnejaan. Ja luultavasti olisimme jo käyneet katsomassa Harper Leen klassikkoromaaniin perustuvan näytelmän To Kill a Mockinbird, jonka olin etukäteen netistä bongannut.

Amerikan-matkamme kuitenkin väistämättä peruuntui jo maaliskuussa, kun lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin kiellettiin koronaviruksen vuoksi.

Huhtikuun meri.

Toisaalta, en usko, että olisimme lähteneet matkalle muutenkaan nyt, koronakriisin eskaloiduttua. Olisin pelännyt virusta koko ajan.

Olin muutenkin jännittänyt matkaa etukäteen. Minua arvelutti lähteä niin kauas kotoa, stressasin pitkää lentomatkaa ja Alantin ylitystä, jännitin aikaeron vaikutusta kehooni ja pääkoppaani. Aistiherkkänä ihmisenä jännitin suurkaupungin melua, sireenien ulinaa, metrojen kohinaa.

New Yorkia on kuvailtu kaupungiksi, joka ei koskaan nuku.

Mietin, saisinko minä nukuttua edes pilvenpiirtäjän 17. kerroksessa. Löytyisikö Isosta Omenasta niin tarkoin äänieristettyä hotellia, että minun kaltaiseni persoona saisi siellä rauhan?

Kun olimme tammikuussa varanneet lentoja, minulla oli sisimmässäni outo intuitio; en oikeastaan haluaisi lähteä New Yorkiin, en nyt.

Kummallista, että vaistoni oli oikeassa. Nyt ei ole hyvä hetki matkustaa.

Onneksi saimme lennoista rahat takaisin.

Kävelyllä.

Olen muutamien läheisteni ja kavereitteni kanssa keskustellut siitä, mistä syystä maailmaa on kohdannut tällainen julma, pelottava pandemia. Monet ovat miettineet, onko tämä maapallon vastareaktio siihen, miten huonosti ihmiskunta on sitä kohdellut. Voiko kaikki olla pelkkää sattumaa, seurausta yhdestä kurjasta lepakosta?

Tuntuu kuin planeetta Maa olisi ottanut itselleen hengähdystauon. Kuluneena koronakeväänä on raportoitu ympäristön ja ilmaston kokemista muutoksista ympäri maailmaa. Esimerkiksi Kiinassa päästöt ovat romahtaneet ja maassa on pitkästä aikaa nähty sininen taivas, ja Venetsian kanavissa vesi on virrannut kirkkaana. Maaliskuun loppupuolella uutisoitiin, että Helsingissäkin liikennemäärä on romahtanut.

Kalliolle, kukkulalle.

Koronavirus on ravistellut koko maailmaa monin tavoin. Ihmiset ovat joutuneet pysähtymään ja tarkastelemaan kriittisestikin omaa toimintaansa ja elämäntapaansa.

Helsingin kaupunginvaltuutettu Leo Stranius (vihr.) pohtii blogissaan koronavirusta ja sen vaikutusta ilmastokriisiin. Hän toteaa, että edessä voi olla arvomuutos.

”Pidemmällä tähtäimellä arvot ja elämäntapa voivat muuttua kestävään suuntaan. Ehkä yhä useampi huomaa, että vähäpäästöinen arki ei ole luopumista vaan jonkun paremman saamista tilalle. Läheltäkin löytyy inspiroivia matkakohteita eikä elämä ole kiinni tavaroihin perustuvassa kuluttamisessa”, Stranius kirjoittaa.

Johanneksenkirkko.

Viime päivinä olen löytänyt kiinnostavia elämyksiä todella läheltä: omasta kotikaupungistani Helsingistä. Olen pysähtynyt ihailemaan kevään ensimmäisiä sinisiä kukkia Töölössä, valokuvannut vihreän sammaleen koristamia kallioita, katsellut Johanneksenkirkon upeita torneja, ihastellut merta joka kimaltaa auringon valossa kuin triljoona akvamariinikiveä.

Vaikka takaraivossa tykyttää suru ja pelko koronaviruksen ihmisille aiheuttamasta hädästä, yritän silti rauhoittua ja keskittyä tähän hetkeen. Siihen, mitä nyt on.

On kaunis kaupunki, ja kaupungissa kevät, ja kevään keskellä kaksi toisiinsa kietoutunutta kättä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *