Kirjailija ja polttava kesä

Eilen oli vaiheikas päivä. Se alkoi riemukkaasti hammaslääkärikäynnillä. Ylähampaassani oli alkanut tuntua epämääräistä vihlontaa, miltei särkyä.

Kun lääkäri sai tutkittua suuni, hän sanoi lauseen, jota ei toivoisi kuulevansa kaksi päivää ennen Ylläkselle lähtöä.

“Sulla on täällä kaksi isoa reikää.”

KAKSI ISOA REIKÄÄ! Koska olin varannut vain puolen tunnin ajan, lääkäri ei ehtinyt tekemään hampaisiini kuin väliaikaiset paikat. Hänellä oli päässään melko jykevä suojavarustus, kuin läpinäkyvä astronautinkypärä. (Kuulen yhä korvissani poran vihlovan äänen). Lopuksi hän kehotti ottamaan matkalle mukaan särkylääkkeitä.

Pyöräilin kotiin apteekin kautta, ahdistuksen vallassa.

“Mua aharistaa”, sanoin kotona miehelleni. En muista, kuinka monta kertaa toistin tuon lauseen yhden tunnin aikana.

“Mitä jos kokeilisit olla niin, ettet käyttäisi kuukauteen tuota sanaa”, hän ehdotti viitaten “aharistaa”-verbiin.

Ai siis kokonaiseen kuukauteen?

Tällä hetkellä en osaa edes kuvitella sellaista elämää.

Kesä ja kiiltävä iho.

Onneksi tunnelma kirkastui kuitenkin iltapäivää kohden, kun tapasin kahvilassa kustannustoimittajani. Meidän oli tarkoitus keskustella romaanini ensimmäisestä versiosta.

Taisin olla sen verran jännittynyt, että jo alkumetreillä pudotin asfaltille sekä pyörän lukon että kännykkäni.

Kun hymyilin, suuni tuntui puudutuksen vuoksi oudon epäsymmetriseltä. Toivon, ettei se näkynyt ulospäin.

Istahdimme toisiamme vastapäätä kotoisaan nurkkapöytään, viilennettyyn huoneeseen. Tarjoilija toi pöytäämme piirakan, salaatin sekä viilentävät juomat. Silti minulla oli kuuma.

“On niin jotenkin kauhian jännittävä tilanne tämä”, sanoin ja leyhyttelin paitaani.

“Älä jännitä”, lohdutti kustannustoimittajani. “Tästä tulee hieno kirja”, hän sanoi.

Ja valtava ahdistuksenharmaa kivi putosi sydämeltäni.

Sain kehuja muun muassa tarinan tunnelmasta, kiehtovasta miljööstä, kauhuelementtien hyödyntämisestä, uudenlaisille alueille astumisesta kirjoittajana sekä myös ruumiillisuuden ja seksuaalisuuden suorasta kuvauksesta. Juuri noita viimeksi mainittuja olin punastellen jännittänyt yksikseni kotona, vaikka kyseisiä kohtauksia olikin vain muutamia, ja niiden läsnäolo tekstissä on teeman vuoksi perusteltua. Mutta aina kun ajattelin noita katkelmia, jouduin hiostavan, polttavan häpeän valtaan. Eih, toistin mielessäni joka kerta kun asia tuli mieleeni: EIH!

Mutta nyt sain huojennuksekseni kuulla, että nuo kohdat toimivat!

Kirjoitin muistikirjaani myös kehitysehdotuksia. Tärkein niistä kuului näin: takaumat kaipaavat enemmän draamaa, ja lisäksi ne tulisi kytkeä voimakkaammin päätarinaan. Tiettyjä osioita kannattaisi myös kasvattaa. Lisäksi joutunen miettimään uudelleen myös alaviitteiden tarvetta romaanissa. Olen jo henkisesti varautunut siihen, että niihin ehkä kannattaa soveltaa kuuluisaa neuvoa: kill your darlings.

Tästä siis alkaa käsikirjoituksen työstäminen yhä paremmaksi. (Pidän teidät ajan tasalla kirjan etenemisestä.)

Tänään lähden mieheni kanssa iltajunalla kohti pohjoista. Olen hankkinut meille liput makuuvaunusta, jossa on oma vessa ja suihku. Varmistin asian virkailijalta ainakin kolmeen kertaan.

“Niin olihan tässä hytissä siis oma vessa ja suihku?”

“Kyllä on”, mies vastasi kärsivällisesti muovisermin takaa.

Kohta siis alkaa pienoinen loma. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Luovuus Live -keskustelusarja jää määrittelemättömän mittaiselle kesätauolle. Kiitän lämpimästi kaikkia tähänastisia vieraitani eli Riikka Pulkkista, Erkka Mykkästä, Kira Poutasta, Emmi-Liia Sjöholmia, Max Seeckiä, Laura Lehtolaa sekä Paavo Westerbergiä, jotka kertoivat työstään ja teoksistaan avoimesti ja innoittavasti. Minulla oli kaikkien kanssa upeat keskustelut luovuudesta, inspiraatiosta ja taiteilijan ammatista. Suuri kiitos myös yleisölle – olitte ihanan aktiivisia ja kannustavia. Jokainen palaute teki minut valtavan iloiseksi.

En malta olla mainitsematta vielä taannoista pientä haaveria, joka minulle sattui sunnuntai-iltana heti livelähetyksen alussa. Olin ottanut lähetykseen mukaani kuuman teekupin, jonka olin asettanut ikkunalaudalle.

Juuri kun Paavo Westerberg oli tulossa linjoille, huitaisin kuppia vahingossa, se putosi jalalleni ja miltei tulikuuma vesi levittäytyi pitkin reittäni ja säärtäni.

Jouduin katkaisemaan lähetyksen heti alkuunsa.

Onneksi ylläni oli pitkä pellavahame, joka suojasi jalkaani sen verran, että en saanut minkäänlaisia palovammoja. Lisäksi suihkuttaminen jääkylmällä vedellä auttoi.

Tämän moni on jo kuullutkin. Mutta sen sijaan moni ei tiedä, miksi ihmeessä otin teekupin mukaan suoraan lähetykseen – ja kaiken lisäksi vielä hellepäivänä.

Tässä on totuus: olin ajatellut kunnioittaa teekupilla sekä Paavo Westerbergiä että Tšehovia, jonka näytelmiä Paavo on ohjannut Kansallisteatteriin omien tekstiensä lisäksi. Tšehovin näytelmissähän juodaan usein teetä puutarhoissa ja terasseilla.

Tämä roomalainen teekuppi ei liity tapaukseen. (Kuva kesältä 2019).

Nähtävästi mieleeni ei tullut, että olisin voinut laittaa kuppiin ihan vaan kylmää vettä tai mehua. Kysehän oli lähinnä rekvisiitasta.

(Luulen, että kuka tahansa teatteriohjaaja olisi oivaltanut tämän. Mutta minä olen kirjailija, ja vaikka olen kirjoittanut jo neljä näytelmää, en nähtävästi ole vielä sisäistänyt lavasteiden syvintä merkitystä.)

Havaitsin tässä pienessä välikohtauksessa aika vahvaa symboliikkaa. Kun kuuma tee putosi jalalleni, ajattelin, että luovuus polttaa. Kiinnostava taide kuumottaa ihoa ja sydäntä.

Ja muistin jälleen Monika Fagerholmin lauseen, jonka hän on Imagen haastattelussa sanonut ja jota olen viime aikoina tässä blogissa usein siteerannut: Gå till det som bränner.

Mene kohti sitä, mikä polttaa. Se on loistava neuvo kirjoittajalle ja kenelle tahansa taiteen tekijälle. Mutta sen, joka juo samalla teetä, kannattaa olla varovainen.

Lopulta kaikki sujui oikein hyvin myös Luovuus Liven osalta. Siirsimme Paavon kanssa liven maanantaille, jolloin olin jo ehtinyt selvitä teekupin aiheuttamasta järkytyksestä. Puhuimme aika syvällisiäkin asioita muun muassa kirjoittamiseen liittyvästä häpeästä ja uskalluksesta. Paavo kuvaili hyvin muun muassa sitä, miten tärkeää on uskaltaa valita oikea aihe eikä väistää sitä.

Nyt jatkan pakkailemista Lapin-reissua varten. Yritän olla sähläilemättä silitysraudan kanssa.

Hyvää juhannusta kaikille!

kulttuuri kulttuurikolumni kirjallisuus ihmiset
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *