MinäKertoja
MinäKertoja

Kirjailija juhlii jo Venetsialaisia

Tämän viikon lauantaina eri puolella Suomea vietetään venetsialaisia, veden, tulen ja valon juhlaa. Tuona iltana ihmiset kokoontuvat mökeille, rannoille ja vesistöjen äärelle juhlistamaan kesän loppua ja huvilakauden päättäjäisiä.

Minä puolestani olen juhlinut Venetsialaisia jo kaksi viikkoa, siitä lähtien kun sain käsiini romaanini lämpimäiskappaleen.

Lämpimäisen kanssa Uudenmaankadulla. KUVA: Aleksi Pöyry.

Tuntui ihanalta pidellä käsissäni uunituoretta omaa teosta. Viides kirjani, kolmas romaanini, oli valmis.

Kirjan julkaisuun liittyvät päivät kihisevät aina jännitystä. Koskaan ei esimerkiksi voi olla täysin varma, milloin kirja putkahtaa painosta. On mahdollista esittää arvioita, mutta tarkkaa päivää ei välttämättä voi tietää.

Venetsialaiset päätti saapua maailmaan jo hieman aiemmin kuin olin ajatellut, muutamaa päivää ennen laskettua aikaa.

Siksi en ollut osannut valmistautua tuohon maagiseen hetkeen.  Olin esimerkiksi lähtenyt kotoani arkisissa leggingsseissä ja hihattomassa paidassa – asussa, jolla olisin yhtä hyvin voinut mennä joogatunnille.

Olisi ollut mukavaa, jos sinä päivänä olisinkin mytisesti päättänyt sonnustautua juhlamekkoon enkä jumppa-asuun, mutta kohtalo ei nyt halunnut niin. (Harmi, ettei minulla ole käytössäni toimivaa kristallipalloa.)

Auringonkeltainen hetki Otavan sisäpihalla. KUVA: Aleksi Pöyry.

Silloin oli torstai-iltapäivä, aurinko helotti onnellisena ja ilma oli lämmin. Seisoin Hakaniemessä Rytmi-baarin edessä; olin juuri antanut puhelimessa haastattelun kotiseutuni paikallislehteen Lapuan Sanomiin, ensimmäiseen lehteen joka esitti minulle kysymyksiä kirjasta.

Puhelun jälkeen, klo 15.54, sain iloisen tekstiviestin sekä sähköpostin, joissa kustannustoimittajani ilmoitti kirjan tulleen painosta.

Saisin hakea romaanin Otavasta jo saman tien tai huomenna, miten vain minulle parhaiten sopi.

Mietin hetken, pystyisinkö odottamaan seuraavaan päivään. Jos malttaisin nukkua yön yli, voisin mennä hakemaan kirjan yhdessä kirjailijaystäväni kanssa. Olimme joskus ennenkin tehneet tällaisen retken yhdessä tai pienellä kaveriporukalla.

Venetsialaisten kannen on suunnitellut Piia Aho. Kantta koristaa Rauha Mäkilän upea maalaus Hardbody (2015). KUVA: Otava.

Samalla tuntui mahdottomalta odottaa seuraavaan päivään. Tiedän, että vertaukset kirjan kirjoittamiseen ja lapsen synnyttämiseen ovat jo hieman kuluneita ja riittämättömiäkin, onhan kyseessä kaksi täysin eri asiaa – mutta kieltämättä tuona torstaipäivänä minulle tuli tunne, että kirja oli melkeinpä elävä olento. Pystyisinkö jättämään sen koko yöksi yksinään kustantamon pöydälle?

Soitin miehelleni ja selitin tilanteen.

”Haenko mä sen nyt?”

”Haet, haet.”

”Haenko?”

”Haet tietenkin. Tottakai sä haet sen tänään!”

Kuuntelin itseäni. Sydän hakkasi paidan alla, posket hehkuivat punaisina. Yhtäkkiä tiesin, etten voisi odottaa hetkeäkään. Kirjoitin yhden sähköpostin, nousin pyöräni selkään ja lähdin sutkuttamaan tuhatta ja sataa kohti Otavaa.

Jo ovella näin tutun kirjakaupan myyjän, joka näytti minulle kirjaa hymyillen. Hän halusi aloittaa lukemisen jo nyt, samana päivänä. Tämä oli ensikosketukseni romaaniin.

Kustannustoimittajan työhuoneessa sain kirjan syliini. Istahdin alas ja selailin uudentuoksuista romaania, hikisenä ja onnellisena.

Kirjan elämä oli alkanut.

***

PS. Tänään Helsingissä vietetään ihastuttavaa Taiteiden yötä, ja minutkin voi sieltä bongata. Olen vierailulla Otavan kirjakaupassa Taiteiden yön salongissa klo 17. Keskustelen kirjailija Saara Turusen kanssa muun muassa siitä, miten kirjoittaminen imitoi elämää. Meidän haastattelumme jälkeen estradille astuvat kirjailijat Pasi Pekkola ja Minna Rytisalo. Keskustelun vetäjinä toimivat kirjailijakollegamme Venla Hiidensalo ja Katja Kallio. Tervetuloa nauttimaan kirjallisesta illasta!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *